Mietteitä muuttolaatikoiden keskeltä

Taas. Olo on melkolailla been there done that. Muuttolaatikot olohuoneessa on jotenkin liiankin tuttu näky. Siihen saakka kun täytin 30, elämäni jaksottui 5-6 vuoden jaksoihin per koti. Siihen mennessä kun täytin 30, olin asunut kuudessa kodissa. Siitä on nyt seitsemän vuotta, joihin mahtuu neljä kotia, yksi kolmen kuukauden puolittaisasumusjakso, kaksi väliaikaista 1-4 viikon evakkoaikaa ja vuoden päivät kestänyt kahden kodin asumine. Ja taas mennään. Tällä kertaa toivottavasti kohti stabiilimpaa olotilaa. Siltä ainakin juuri nyt tuntuu <3

Olihan se samanlainen haave tietenkin silloinkin kun muutettiin Helsingistä Klaukkalaan rivitaloon. Siinä olisi varmasti voinut asuakin pitempäänkin, mutta mies sai Klaukkalassa lisää pontta pitkäaikaiselle haaveelleen rakentaa se oma talo. Haaveista totta. Kannatan sitä sinänsä ihan täysillä. Tämä realisointi kuitenkin syöksi meidän perheen, ja ennenkaikkea meidän parisuhteen sellaiseen mylläkkään, että siitä ei enää ollutkaan toipumista hyvästä yrityksestä huolimatta.

Siksipä siis ei lasten ylppäreitä juhlitakaan talossa Klaukkalassa. Mutta jospas talossa Helsingissä? Tähän Vantaalle kun muutin silloin noin kaksi ja puoli vuotta sitten, en edes unelmoinut asuvani tässä kuin väliaikaisesti. Tavallaan, lasten koulujen ja muiden vuoksi tietenkin sitä ajatteli ettei ainakaan ehdoin tahdoin kamalan kauas muuttaisi – enkä muutakaan :) – mutta ei tämä asuntona ole sellainen, jossa ajattelin loppuelämääni viettäväni. Laitoin minä tämän toki kodiksi, mutta kyllähän sen tiesin, että ihan ilman uutta miestäkin jossain vaiheessa olisin halunnut jotain kivempaa.

Ilman miestä se kiva ei olisi ollut omakotitalo kivalla rauhallisella alueella, kolmella kerroksella, viidellä makuuhuoneella ja niin edelleen. Mies ei ole olemassa talon takia, yhteinen koti on talo siksi että sellainen löytyi :) On ihanaa rakentaa yhteinen koti, tavallaan saada uusi mahdollisuus, vaikka yksi tuossa tuli jo sössittyäkin. Toivottavasti sitä on oppinut virheistään, kumpikin, ja onnistutaan rakentamaan yhteinen tulevaisuus juuri niin hyvin kuin nyt haaveillaan ja miltä tähän mennessä näyttää!

Juuri nyt käsillä on kuitenkin se muutto. Muutto ensin, muuten ei ole yhteistä kotia. Laatikoita. Been there, done that. Déjà vu on voimakas, kun istun rahilla tuijottamassa laatikoiden täyttämää olkkariani. Erona tosin se, että nyt näky ei aiheuta pakokauhunomaista paniikkia vaan iloa eräänlaisen samanaikaisen uupumuksen siivittämänä. Minä kun olen tyypiltäni sellainen, joka uupuu liian isojen kokonaisuuksien edessä, kun äkkikatsomalta tuntuu ettei ikinä saa asiaa tehtyä loppuun.

Riittävän monesti muuttaneena tiedän, että lopulta se muutto tapahtuu aina kuitenkin, lopulta ne kamat on laatikoissa kuitenkin, boxi kerrallaan vaan. Aika alussa tuo pakkaaminen vielä on, kuusi laatikkoa pakattuna, osa vaatteista ja taulut, mutta alku se on sekin. Ja viikonloppuun asti aikaa. Sitä seuraavaa urakkaa, kamojen paikalleen laittamista ja uuden kodin järjestelyä en vielä jaksa edes alkaa ajatella :D First things first.

2 thoughts on “Mietteitä muuttolaatikoiden keskeltä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.