Villiä menoa

Näitä sattuu aina välillä, näitä välikohtauksia kadulla yöaikaan. Kerran (vuosia sitten) olen soittanut poliisit paikalle itse, kun muutama jäpikkä hakkasi viereisen koulun ikkunoita säpäleiksi. Viime yönä en soittanut poliiseja paikalle itse, mutta olinpahan muuten harmillisesti suorastaan (välillisesti) osallisena tapahtumaketjussa, joka sai alkunsa minun vielä nukkuessani autuaan unta.

Heräsin siinä varttia vaille neljä aamuyöstä kadulta kuuluvaan metakkaan. Normaalisti käännän kylkeä kun kuulen jengin riitelevän, sitä sattuu ja tapahtuu. Mutta autoni nyt sattuu olemaan siinä kadun varressa parkissa öisin, ja nyt kuului ihan sellaisia ääniä, että metalli osuu auton peltiin, joten nousin kurkkimaan verhojen raosta, mitä siellä oikein tapahtui, että autoni oli jees. Ikkunani ja metelöivän porukan välissä oli puu, joten en oikein nähnyt metakan lähdettä, mutta ainakin olivat kaukana kaikista autoista sillä hetkellä, joten annoin olla ja palasin sänkyyn.

Ehdin nipinnapin takaisin peiton alle, kun kuului kunnon peltirysäys. Pomppasin pystyyn varmana, että nyt se oli autoni menoa! Ja niinpä olikin. Autoni oli puskettu päin takana ollutta. Näin kolmen kundin juoksevan melkoista haipakkaan kadulta poispäin, muuta en siitä ikkunasta huomannut – tai hogannut katsoakaan – ja meteli oli laantununt, joten ajattelin huligaanien vain tuupanneen jollain voimaeffortilla autoni kiinni siihen toiseen. Vetäisin farkut jalkaan ja puseron päälle, jätin kaiken tämänkin läpi sikeästi nukkuneen miehen jatkamaan uniaan ja painelin alas ihmettelemään vahinkoa.

Rapun ovesta astuttuani näinkin siinä tiellä miehen, joka vapisevin käsin yritti naputella kännykkäänsä, ja alkoi minulle selittää että hänet oli yritetty ryöstää. Mies oli melkoisen humalassa ja vähän sekavankin oloinen, joten melkein käännyin saman tien kannoillani takaisin sisälle omaa miestäni herättämään. Silloin toisesta suunnasta juoksi humalaisen miehen kaveri huutaen “poliisi on tulossa, poliisi on tulossa!” ja niinhän se poliisi tuli, siinä samassa. Jolloin jo arvelin olevan turvallista jäädä sitä autoani tsekkaamaan.

Ja voi #¤%#&!)!”!! Ihan muutama valittu sana pääsi suustani, kun näin autoni tilan:

 

Olipa sitten tämä juopunut istunut rattiin, yrittäen pakoon sitä ryöstöyritystä, ja sen sijaan että olisi vaan lähteny siitä parkista liikkeelle eteenpäin, olikin paniikissa peruuttanut, rysäyttänyt peräkoukkunsa kanssa nokkani tohjoksi ja kääntänyt sitten auton toisin päin, toiselle puolelle tietä – ja sentään jäänyt siihen! Kadulle alkoi kerääntyä lähitaloista silminnäkijöitä ja poliisit keräsivät lausuntoja ja nimiä ja niin eespäin, ja hetken perästä talteen myös nämä ryöstöä yrittäneet välkyt ja pölkyt, jotka eivät olleet naapurin pihaa pitemmälle juosseet.

Minä napsin autostani ja siitä toisesta muutaman kuvan, samoin kuin poliisikin tietenkin, annoin lausuntoni ja yhteystietoni, ja palasin sisälle. Kotiin päästyäni herätin miehen ja kerroin hänelle näistä yöllisistä tapahtumista ikkunan alla – ja mies ripitti minua siitä, etten ollut heti häntä herättänyt vaan sännännyt noin vain keskelle äksöniä keskenäni, hänen nukkuessaan. Puolustuksekseni, ihan oikeasti arvioin tilanteen jo olleen ohi ulos mennessäni, mutta lupasin seuraavan kerran (jos sellainen joskus tulee, toivottavasti ei) toimia toisin ja herättää miehen ensin.

Jälleen kerran, uni ei ihan niin vaan tullut silmään uudestaan kummallekaan. Juteltiin siinä sängyssä reilun tunnin verran, melkein jo noustiin viiden pintaa aamupalan laittoon, mutta nukahdettiin siitä sittenkin vielä takaisin. Aamulla oltiin kahdeksan maissa niukin naukin hereillä, kun ovikello soi ja hätkähdytti, vaihteeksi. Ihan sellainen siivo ovikellonsoitto tällä kertaa, ja heti tajusin jopa mistä oli kyse: täällä on lukkojenvaihtoviikko menossa. Oven takana oli sellainen nätti ystävällinen lukkoseppätyttö (joojoo, tyttö. minä olen vanha…), joka vaihtoi oveen lukon suuremmitta meteleittä.

Noustuani ja syötyäni vähän aamupalaa aloin selvitellä näitä kuvioita ja koukeroita. Siinä kului aikaa tovi jos toinenkin, ja huomasin, että oli aika käydä kääntämässä kiekkoa. Painelin ulos uusi avain mukanani, käänsin auton kiekon ja palasin ulko-ovelle. Johon ei tuo uusi avain vielä käynytkään! Kiersin takaovelle koittamaan onneani, nada, ei siihenkään. Eivät pahukset sitten olleet vaihtaneet kummankaan ulko-oven lukkoa ennen kuin vaihtoivat asuntojen lukot :/ Soittelin summereita, kunnes yksi naapureista vastasi, ja pääsin sisälle.

Autollani pystyi ajamaan, vaikka ihan liikennekelpoinen se ei enää oikeasti ole, joten ajoin ensin poliisilaitokselle hakemaan kopion rikosilmoituksesta ja sitten korjaamolle kyselemään korjausarviota. Siinä matkalla muistin yhtäkkiä, että pari vuotta sitten kun uusin autoni vakuutuksia, otin ihan peräti huippukaskon jatkuvuusturvineen ajatuksella että kun olen kert yksin, olen pulassa jos ei olekaan yhtäkkiä autoa. No, en enää ole yksin ja saisin toki lainata miehen autoa, mutta onhan se elämä silti helpompaa, kun on oma käytössä.

Jätin auton huoltamolle, hoidin asiat loppuun vakuutusyhtiön kanssa, sain uudenkarhean Opel Astran vara-autoksi ja ajoin himaan skannaamaan ja meilamaan rikosilmoitusta vakuutusyhtiöön, ja sen tehtyäni tunsin voivani taas hengittää. Homma hoidossa.

Ihanaa oli kaiken tämän päälle päästä illalla kampaajalle! Tukka hyvin kaikki hyvin ;) Ensi yönä haluaisin vain saada nukkua rauhassa ilman katastrofeja ja ovikelloja ja muuta häirintää. Onkohan se liikaa pyydetty?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.