Kai se alkoi siitä, kun esikoinen torstaina epätoivoisesti etsi tonttulakkiaan, jotta voisi perjantaina tonttuilla koulussa. Mutta tonttulakki oli ja pysyi hukassa ja tytär meni kouluun tonttuilemaan mieluummin kokonaan ilman tonttulakkia kuin huonon lakin kanssa. Niinpä sitten jotta uudestaan ei tarvitsisi samaa vahinkoa kärsiä, oli kauppalistalla maidon ja Oivariinin lisäksi myös tonttulakki. Ja tietenkin ostin kaksi, tosikoiselle myös! sillä satsasin vähän mageempiin lakkeihin sitten tällä kertaa.

Viikolla jo ostin kaupasta piparkakkutaikinaa (jota en ole ikinä tehnyt itse jostain syystä, vaikka muuten kaikenlaista mielikseni leivonkin), torttutaikinalevyjä ja glögiä, ihan tätä viikonloppua ajatellen. Onhan huomenna jo toinen adventti ja ylihuomenna Itsenäisyyspäivä, eli ollaan ihan niillä aikamailla, joina yleensäkin alan viimein virittäytyä ja virittää kotia joulutunnelmaan.

Niinpä tänään sitten uusien tonttulakkien innoittamana – ja ehkä vähän jo viikolla ajatellun osittaisen plänin seurauksena – tänään laittelin jouluvalot (sellaiset ihan valkoiset jääkukka-lamput) parvekkeelle, paistettiin joulutorttuja ja laiteltiin joulukoristeita esille kynttilöiden tuikkiessa ja Mamban joululevyn soidessa taustalla ja syötiin lasten mummilla leipomia pipareita ja niitä joulutorttuja samalla kun katsottiin White Christmasia. Niin, ja minä join glögiä, tytöt eivät siitä tykkää.

White Christmas on minun ultimate jouluelokuvani. Ihmeelliseen elämään kyllästyin jo kaaauan sitten, kun siitä tehtiin meille vähän pakkopulla joskus muinoin. Lumiukkoa en muista koskaan katsoneenikaan, vaikka se aattona aina tulee ja on tiettävästi monelle se ykkönen. White Christmas on Bing Crosby -musikaali, ei mikään maailmaa mullistava elokuva, mutta kiva. Nautin sen katsomisesta joka kerta, niin kepoinen kuin se onkin.

Ja tänään katsoin sen ekaa kertaa tyttärieni kanssa. Esikoinen, joka sentään osasi lukea tekstityksen, tuumasi välillä että booring, muttei silti poistunut telkun äärestä vaikka sanoin, ettei ole mikään pakko katsoa vaan voi mennä tekemään jotain muuta jos haluaa. Tosikoinen enempi musiikki-tanssi-friikkinä tykkäsi, vaikkei vielä ehdi tekstityksiäkään lukea. Minä koitin selvittää tytölle leffan tapahtumia jotta pysyi kärryillä tapahtumissa.

Liekö sitten tämä musikaalin katsominen toiminut innoittajana, kun hetken perästä täällä soi jälleen se Mamban levy ja tosikoinen pisteli parastaan “tanssilavalla” olkkarissa, esikoisen videokuvatessa. Tytär veti minut kanssaan tanssimaan ja niin tanssittiin melkein koko Mamban levy läpi. Ja sitten halusi esikoinenkin tanssia ja veti saman setin tosikoisen kanssa uusiksi. Videolle.

Harmi vaan, että tuo vanhahko kamerani kuvaa vain 30s. kerrallaan. Ja muutenkin olisi melkein tarvinnut kokonaisen kuvausryhmän, että tyttöjen mainion tanssishown olisi saanut kunnolla kuvatuksi. Omista muuveistani ei niin väliksi, eläköön hauskimmat kotivideot 😛 Tosin nämä videot pysyvät ihan tuolla omalla kiintolevylläni, eivät harhaudu sen paremmin neloselle kuin juutubeen kuin naamakirjaankaan. Se on sale.

Lopulta laittelin tonttuseni nukkumaan, vähän normaalia myöhempään, ja istuin itse sohvalle hetkeksi noiden päivällä otettujen kuvien pariin. Kynttilät täällä sisällä ovat jo sammuneet kauan sitten yhtä viimeistä tuikkua lukuunottamatta, jouluvalotkin parvekkeella ovat jo sammuneet yöksi, mutta kynttilälyhdyssä partsilla vielä lepattelee tuli.

Ja tuo luminen maisema ikkunan takana on sekin omiaan lisäämään joulun tuntua. En ehkä pidä talvesta ja lumesta yleisesti, mutta pidän lumen tuomasta valosta ja kyllähän se jouluun kuitenkin kuuluu, ei siitä mihinkään pääse.