Hyvät, pahat ja erikoiset

Hyvät

Tulipa vietettyä tämä lomapäivä Itiksessä. Kutakuinkin koko päivä. Kiireettömästi haahuillen sinne tänne pienen agendani kanssa. En muistanutkaan miten mukavaa siellä on keskellä päivää, kun ei vielä ole illan vilinää. Siinä leppoisassa tunnelmassa vietin monen monta päivää (viikossa ;) ) kun olin vielä lasten kanssa kotona, mutta siitä on jo aikaa vaikka kuinka. Nyt sain siellä vierähtämään nelisen tuntia vissiinkin.

Shoppailin kaikenlaista pientä ja tarpeellista ja kaikenlaista kivaa semisti tarpeellista. Kuten uudet farkut – ei niin ettei minulla niitä olisi vaikka kuinka, muttei juuri tällaisia kivoja ;) Ja mikä reissun kohokohta oli: otin nenääni lävärin. Korun. Sellaisesta haaveilin joskus yli kymmenen vuotta sitten, mutta sitten olin muka niin fiksu, etten sellaista ottanut tulehdusriskien ja muiden vuoksi, mutta kaipa se fiksuus sitten rapisee iän myötä sillä nyt sen laitatin. Vähän päähänpistosta mutta tykkän siitä :))

Kotiin palatessani huomasin, että eilen tai tänään – ei voi tietää, kun en eilen poistunut Klakesta – on motarille tullut 120-rajoitukset :) Jeejeejee!! Kevät tulee! Ja kunhan ne risut ja männynkävyt edessäni olivat älynneet vaihtaa oikeanpuoleiselle kaistalle, kiihdyttelin Hondan ekan kerran tänä keväänä sadanneljänkympin vauhtiin edes hetkeksi. Kyllä se kesä tulee :) Lumet sulaa jo kohisten, tiet on kuivat ja ruohoa näkyy. Ja joet tulvii..

Pahat

Aamu alkoi lumisateessa. Oli kohtalaisen outo fiilis soittaa rengasliikkeeseen ja varata aikaa kesärenkaiden vaihdolle, kun taivaalta tuli lunta – tai kaippa se oli räntää – ihan sakeenaan. Vaikka sehän tietty suli saman tien kun maahan asti pääsi.
 
Kun olin hakenut tosikoisen päiväkodista, oli aika vähän siivota. Lapsilla oli jatko-leikit ympäri olohuonetta ja jotenkin ihmeesti tosikoinen oli taas parissa päivässä saanut huoneensa mullin mallin vaikkei edes juuri ollut siellä leikkinyt (kun ne leikithän oli siellä olohuoneessa). Ikuinen mysteeri minulle. Enivei, tyttöjen piti siivota yhteisvoimin niin olkkari kuin tosikoisen huonekin, mutten voi käsittää sitäkään, miten lapset saavat keskimärin neljän minuutin hommaan kulumaan aikaa yli tunnin. Silti, iltapalaan mennessä oli siistiä ja onhan se tietty pääasia.
 

Erikoiset

Itiksessä lounastin vietnamilaisessa ravintolassa. Peruslounaan sijaan päätin syödä omassa ylhäisessä seurassani ihan kunnon aterian, alkupalaksi jotain riisipaperi-vaimitäseoikeenolikaan-kääryleitä ja pääruuaksi friteerattuja sammakonreisiä. Uh! Hiukan erikoiselta tuntui, mutta tuumin, että maistan kun kert on mahdollisuus. Eikä se ollut kanansiipeä kummempaa oikeasti. Ja ihan hyvää.
 
Motarilta noustessani eteeni tuli rampin dösäysäkiltä poliisiauto. Ei siinä mitään, ajelin sen perässä tuohon taajamakyltin tietämille asti, jolloin melkein ajoin sen perään. En siksi etten olisi ymmärtänyt hiljentää taajamaan tultaessa – osaan minä jonossa ajaa ;) – vaan siksi, että kyseisestä poliisiautosta ilmeisesti puuttui vilkku. Sillä yhtäkkiä aivan varoittamatta se hiljensi rajusti ja kääntyi vasemmalle. Ja minä löin liina kiinni. Mutten osunut.
 
Liekö kevään merkkejä sekin, että tämän päivän ostoksiin kuuluu lila huppari ja valkoiset tennarit. Siis minulla?! joka normaalisti ostan vain mustaa! Valkoinen, pinkki ja lila kuuluvat kyllä kesä(loma)elämääni, muttei yleensä vielä tässä vaiheessa vuotta. Ehkä se johtuu tästä lomasta. Sitä on vielä reilut kaksi viikkoa jäljellä :) Jee!

2 thoughts on “Hyvät, pahat ja erikoiset

  1. Nenäkorua olen myös monesti himoinnut, koska se on minusta jotenkin eksoottisen kaunis. En oo hankkinut, koska mun nenä on niin täynnä mustapäitä ja finnejä, että mä pelkään ihmisten vielä enemmän tuijottavan tätä mun akne-jutskaa, joka alkoi 9-vuotiaana ja kai ei ikinä lopu. Ihanan vapaapäivän oot viettänyt!! Lisää sellaisia toivottaen!! Teija

  2. heh, mullakin on pieni nenäkompleksi, kun se on tuollainen ihme hyppyri :D mut ehkä toivon että nyt ihmiset huomaa korun eikä hyppyriä ;) kiitos!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.