Esikoinen olisi halunnut tänään lähteä uimaan. Minä en. Ja kun sanoin, etten tänään lähde uimaan, sain vaihteeksi niskaani melkoisen ryöpytyksen siitä, miten ikävä mutsi olen, kun en tykkää uimahalleista ja uimisesta. Minkä minä sille voin, etten tykkää? Siellä on märkää ja kylmää, paleltaa. Kyllähän minä lasten kanssa uimahallissa välillä käyn, mutta se vaatii riittävän tsempin osaltani ja tänään se tsemppi puuttuu. En edes tiedä, milloin lakkasin nauttimasta vedestä ja uimisesta, kun nuorempana vesi oli ihan oma elementtini. Nyt tykkään kuumasta suihkusta, mutta uimaan menen vain jos on aivan pakko.
Tällä hetkellä ulkonakin on kestomärkää. Ei siellä kai sada, mutta viikolla tuli jos lunta kerralla ihan kunnolla ja nyt se kaikki sulaa pois. Lapset ehtivät torstai-iltana käydä laskemassa vähän pulkka- ja liukurimäkeä ja tosikoinen teki ensimmäisen lumiukonkin, mutta eipä siitä lumesta iloa pitkäksi aikaa riittänyt. Sen verran sitä tuolla vielä on, ettei pimeys ole ihan niin pimeää, mutta sen kosteusprosentti on ties mitä – ja muuttuu vähän kerrassaan sadaksi. Epämiellyttävää lotinaa jalkojen alla.
Olisi voinut jäädä asteen verran pakkaselle niin olisi lumi jäänyt lumeksi. Mutta tietäähän nämä meidän etelä-Suomen "talvet". Ei sillä että talvea sinänsä kaipaisin, mutta kun se kerran on pakko olla täällä päin maailmaa, olisi edes oikea talvi. Siis pikkuisen oikea – lunta valoa tuomassa ja pari astetta pakkasta.
System Failure for the Masses 