Kaksi aikuista, kaksi lasta. Neljä vihreää ranneketta. Kymmeniä hurjanpuoleisia laitteita. Koko päivä aikaa. Mitä siitä seuraa? Kastumista ja päänsärkyä, monta hurjaa hetkeä, monta hauskaa muistoa. Lintsi on kerran kesässä must!

 

 

Puolilta päivin tultiin Linnanmäen porteista sisään. Koko jengille IsoHupi-rannekkeet – tosikoisellekin ekaa kertaa – ja menoksi. Kaikki laitteet )paitsi ne muutama, joita ei haluttu) käytiin. Tosikoinen nautti, kun pääsi kaikkiin niihin vekottimiin, joista on edelliset kesät saanut vain haaveilla isosiskon kertoessa, kuinka hauskoja ne on. Esikoinen tunsi kummaa vetoa Kieputinta kohtaan, mutta järkevästi tuumasi kuitenkin odottavansa vielä muutaman vuoden ennen 140+ -laitteisiin menemistä, vaikka pituus olisikin jo riittänyt. Minä ja mies käytiin ne kaikki.

 

 

Lasten lemppareita oli Salama, Vuoristorata ja Tulireki. Ja "Lentopraitti", kuten tosikoinen Enterpriseksi tituleeraamani Kehrää kutsui. Ja tietenkin ne kastumislaitteet. Käytiin ensin Hurjakuru, jonka jälkeen oloni märän takapuolen kanssa oli jotensakin epämiellyttävä, muttei kovin kummoinen. Samoilla kastumisilla ajateltiin selvitä Vonkaputouskin, mutta satuttiin tosikoisen kanssa olemaan kohdassa, jossa roiskui ja paljon – sen jälkeen olin kuin olisin ollut vaatteet päällä uimassa. Hetken palelsi kovassa tuulessa (jonka vuoksi näköalatorni oli suljettu, hassua kyllä, kumpikin tyttö olisi suorastaan halunnut siihen!), mutta pianpa se aurinko kuivatti vaatteeni. Miehen harmiksi, märkä oli kuulemma seksikästä 😉

 

Vaikka Lintsillä oli yllättävän vähän porukkaa, joten moneen laitteeseen ei tarvinnut jonottaa juuri ollenkaan. Salamassa – joka oli varmaan koko perheen suosikki, tai miehestä en ole varma – oli kuitenkin luonnollisesti pisimmät jonot. Sen sijaan Lentopraittiin pääsi sujuvasti ja siinä käytiinkin kahteen kertaan. Ja Mustekalaan mahtui kerralla kaikki halukkaat, joten siinä oltiin kerran kaikki, kerran minä ja tytöt ja sen jälkeen likat vielä pari kertaa keskenään. Vuoristoradassakin käytiin kai kolme kertaa, kun jono oli niin lyhyt.

 

 

Kieppi – toinen suosikkini – ja Kieputin menivät myös kutakuinkin jonottamatta, ja Kirnuun, josta koko Lintsireissu miehen kanssa aloitettiin tyttöjen katsellessa aidan takaa laukkutelineinä, päästiin myös ihan suoraan. Sen sijaan Rakettiin piti jonotella pikkuisen aikaa, joten tytöt kirmasivat hetkeksi siihen ylätasanteelle vanhaan karuselliin pyörimään. Pari kierrosta pyörivät sitäkin, ja tulivat sitten parahiksi katsomaan, kuinka iskä ja äiskä singottiin yläilmoihin.

 

Välillä vähän syötiin jotain, mutta tytöillä oli melkoisen huono ruokahalu tuolla auringonpaahteessa, laitteiden kutsuessa. Joten miehen vielä viimeistellessä ateriaansa kinusivat tytöt uusintakierrosta Sateenkaareen. Minä jätin latteni jäähtymään ja menin tyttöjen kanssa, sillä tosikoinen ei siihen pääse yksin. Tytöt olivat tosiaan jo siinäkin ehtineet käydä miehen kanssa sillä välin kun minä keikuin naama alaspäin Kieputtimessa. Mies kieppui siinä hetikohta perässä, tyttöjen lentäessä Ketjukarusellissa.

 

 

Päivä oli hieno. Aurinko paistoi täydeltä terältä, satunnaisten pilvien ja paikoin todellakin tosi kovan tuulen virkistäessä mukavasti. Mies kuitenkin sai auringosta kylläkseen, taisi tulla pieni päänsärky loppumetreillä. Ja myönnetään, aloin minäkin viimein kuuden aikaan olla saanut kyllikseni vetkutuksista ja vatkutuksista ja singahtelusta. Mentiin viime töiksemme vielä se kolmas Vuoristorata-kierros ja hengähdettiin hetki Maisemajunassa. Lapset vielä jaksoivat Ketjukarusellin uusiksi ja Kahvikupitkin. Me katseltiin penkiltä. Ihanaa, kun ne ovat jo niin isoja, että voivat mennä vähän keskenäänkin.

 

 

Puoli kasilta käveltiin ulos Lintsin portista ja ostettiin vielä jätskit kiskalta – piti ostaa vain lapsille, mutta Keijujäätelö (=mansikkasorbetti, mutta niin siinä luki!) houkutteli liikaa 😀 Rennosti ja hiljakseen käveltiin autolle jätskejä syöden, niitä näitä jutellen. Bongattiin jopa etana tien varresta. Olipa ihana päivä!