Kone käy kahvilla

Lapsetkin sen meillä tietää, että all you need is lo… nope, coffee. Tosin en kiellä sitä, etteikö rakkauskin ole sangen tarpeellinen ja ennen kaikkea elämän ihanaksi tekevä juttu, mutta sanoipa Mustanaamio mitä vaan, pelkällä rakkaudella ei elä. Ei tosin ehkä ihan kahvillakaan, mutta jos siinä on mukana maitoa, pääsee aika pitkälle. Ja todella, jos meidän muksuilta kysytään, mitä äiti syö aamupalaksi, ne vastaa että kahvia. Ja mitä äiti syö lounaaksi, kahvia. No melkein. Aamupala pitää paikkansa, mutta lounaaksi yritän yleensä saada sisääni vähän jotain muutakin ;)
 
Tässä uuden työviikon ja -vuoden kunniaksi päätin yrittää edes vähän vähentää kahvia, jos vaikka yöunet siitä petraantuisivat. Duunikaveri kertoi lukeneensa jostain, että jo seitsemän kuppia kahvia päivässä voi aiheutta jopa aistiharhoja. Se selittääkin paljon :D Ei vais, harhoja en tunnusta, mutta seitsemän kuppia kahvia päivässä ylittyy päivän aikana kevyesti. Nyt aloitin uuden uljaamman tai ainakin kahvivapaamman elämän: päivän viimeinen kuppi kahvia on se, minkä nautin lounaan jälkeen. Siis huom, jälkeen eikä tilalla. Ja olenkin nukkunut paremmin. Kahvia kuluu yhä se neljästä kuuteen kuppia viimeiseen kuppiin mennessä, mutta se ehtii haihtua iltaan mennessä ja nukun paremmin.
 
Jos ei lasketa päänsäryn aiheuttamaa haittaa. Iltaan mennessä jomottaa, kun kofeiini on poistunut elimistöstä. Uh. Ja aamulla jomottaa, kunnes saan taas kahvia elimistööni. Aamupäivällä sitä enimmäkseen tarvitsenkin, käynnistymiseen. Kyllähän se kone jotenkin käy ennen ensimmäistä kupillistakin, jollain varavirralla. Mutta se riittää juuri ja juuri siihen, että robottimaisen mekaanisesti laitan kahvin tippumaan (ihan ekana, of course!), pesen hampaat, käyn suihkussa. Hyvänä aamuna, kuten tänään, saatan jopa kyetä poimimaan matkani varrelta lasten likaisia lattialle jääneitä vaatteita ja viemään ne pyykkiin. Kuuluu äiti-robotin perustoiminnallisuuksiin, onnistuu ilman kahviakin. Mutta vasta kahvi muuttaa robotin ihmiseksi.
 
Vaikka kahvi onkin peruspolttoaine, ei haittaa yhtään, jos mukaan sekoitetaan vähän muitakin lisukkeita. Eihän autokaan käy pelkällä bensalla tai dieselillä – jos öljyt loppuu paikasta tai toisesta, loppuu menokin siihen. Alussa mainittu rakkaus, lasten ja miehen halaukset ja suukot, ystävien ja vanhempien välittäminen ja halaukset, antavat kummasti voimaa jaksaa päivästä toiseen tänä pimeänäkin vuodenaikana. Mutta jos se ihana ihana aurinko sattuu vielä näyttäytymään keskellä kaamosta, oi onnea! Ja tänään näyttäytyy. Ja tänään satyun vielä olemaan paikassa, jossa melkein voin sitä ihaillakin – paistaa tuosta puusäleiden välistä sisälle asti. Jos astun tuonne käytävään on näkymä suorastaan kaunis aurinkoinen talvipäivä, meren jää ikkunan alla.
 
 
Kahvia auringonpaisteessa, ah!

2 thoughts on “Kone käy kahvilla

  1. Join muutaman vuoden kahvia töissä, ehkä yhden kupillisen päivässä kun tuntui sillai olevan sosiaalinen pakko. Sitten alkoi maha sen verran ärtsyileen happojen kanssa, joten päätin lopettaa. Lisäksi meille töihin ilmestyi noita teen kittaajia yllättäen monta, ettei ollut enää yksin joku friikki. Mies verottaa sitten kahvipensaiden satoa minunkin puolesta. Hyvä, jos yöunoset sujuu sulla paremmin. Kai ne vieroitusoireetkin lopulta hellittää, luulen. Mukavaa viikonloppua!

  2. Muisteli siu kirjotusta lukies aikaa, n.15 vuotta sitte, ku piji elämäni ensimmäise paasto. Kahvii oli kitant kymmenise kuppii päiväs, paastol ei juot kahvii, jote pari viikkoo aikasemmi aloi vähentää sen nauttimista. Sit alko paasto, voi turkane mikä olo ol kolme-neljä päivää. Päätä kivist, vapisutti, oksennutti, ei oo ees nuoren rapulas ollu nii hirvee olo. Mut sit alko maalima kirkastuu ja kahe viiko pääst ol taivaalline olo. Sit opeteltii pikkuhiljaa syömää. Nykysi juon kahvii 1-2 mukillista päiväs, usseemmite vaa sen yhe.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.