…mutta tällaisina päivinä sen saa sanoa aika monta kertaa.

Heräsin aamulla kellon armottomaan pirinään väsyneenä huonosti nukutusta yöstä, keskeltä unta, jossa olin vihainen kaikille ja näyttänyt keskisormea mm. poliisille, joka sakotti minua siksi, että olin pysäköinyt autoni huolimattomasti niin että yksi rengas oli kiveyksellä. Istuin sängyllä viitisen minuuttia yrittäen kerätä kaiken tahdonvoimani, jotta sain kammettua itseni lämpimän peiton alta, kylmään. Pari astetta on sisälämpötila tippunut näillä pakkasilla, se tuntuu heti.

Menin herättämään tosikoista matkallani suihkuun, esikoinen istui wc:ssä silmät lasittuneina. Pieniä käynnistymisvaikeuksia itse kullakin meistä tänään… Seisoin kuuman veden alla kunnes iho kihelmöi. Tassuttelin pyyhe päällä keittiöön kaatamaan itselleni kupin kahvia. Matkalla esikoinen tiedotti, että ulkona oli 17 astetta pakkasta. Päästiin eläimellisen äänen ja ilmoitin painuvani takaisin peiton alle, herättäkää mut kun pakkanen on laskenut.

In my dreams. Ei auttanut kuin mennä pukemaan vaatteita päälle niin monta kerrosta, ettei enää paleltanut, ainakaan sisällä. Siinä välissä mies oli lähtenyt, palatakseen sisälle ihmettelemään, ettei minun autoni tuulilasi ollut sula, oliko lohko ollut päällä ollenkaan? Tai sisätilapuhallin? Aloin huitoa käsilläni ilmaa, pakkas-paniikkini syveni ja aloin kiljua miehelle, että mistä minä tiedän, kun lohkot ja lämppärit olivat hänen jäljiltään. Mieskin siitä jo hiukka suivaantui…

Vähän myöhemmin lähdin tyttöjen kanssa ovesta ulos. Auto lähti käyntiin kylmän kuuloisesti, muttei pahemmin yskinyt. Kohmeisin sormin skrabasin auton ikkunoita. Hanskakäsilläni tölvin auton ilmastointisäätöjä miten sattui, tyrkkäsinpä sen offillekin hetkeksi. Säätelin peilejä, vaikken edes nähnyt sivupeileistä mitään jään läpi. Niin, vaihdettiin autot takaisin – vaikka toitsulla on ihana ajaa, mazdasta ehti jo tulla mun auto!

Tiet olivat ihan luistinrataa, ja mazdalla sen huomasi taas vielä selvemmin kuin toitsulla, kun ei ole ajovakaudenhallintatsydeemejä. Matkalla päiväkotiin tajusin yhtäkkiä, että olin unohtanut syöttää tosikoiselle aamupalaa, oltiin nimittäin liikkeellä sen verran myöhään, että päiväkodin aamupuurot olivat jo ohi! Lapsiparka vakuutteli, ettei ole nälkä – ehkä ei ollutkaan, tosikoinen on yhtä huono aamusyöjä kuin minäkin.

Päväkodista lähdettyäni laitoin radion soimaan, tulihan sieltä ihan hyvää musaa, mutta korporaatio oli vielä joululomalla Motarilla funtsin, että olisihan asiat voineet huonomminkin olla – minulla oli sentään lämmin auto, joka vei minut kiltisti työpaikalle asti, eikä jättänyt motarin varteen kuten jonkun onnetoman auto oli tehnyt. Eikä ollut ruuhkaakaan ja sain jopa vielä hallista autolleni paikan, kolmanneksi viimeisen.

Duunissa ei sitten koneeni ymmärtänyt päästää minua nettiin asti, tekemättä muutamaa temppua. Läikytin kahvia keittiössä, läikytin kahvit melkein koneellenikin. Tarvitsemani verkkoasemat oli siirretty, enkä meinannut löytää niitä. Yksi käyttämäni nettipalvelu on päivityksen takia suljettuna. Katselin puhelinvaihtoehtoja, meillä vaihtuu kändet, mutta valinta on vaikea. Ja sitä ja tätä. Duunikavereita oli kyllä kiva nähdä pitkästä aikaa taas, pidettiin pitkä lounas.

Yritin päästä lähtemään kotiin jo kolmen aikaan, mutta taisipa kello olla jo puoli neljä ennen kuin hallista starttasin. Piti mennä tyttöjen kanssa uimaan. Mutta tänään on muka joku aatto – onko loppiainen niin merkittävä juhla, että uimahallienkin pitää mennä kiinni jo viideltä? Mentiin sitten sen sijaan autokauppaan 😀 Ja oi, siellä olisi ollut sellainen vähän ajettu viime toukokuussa rekisteröity huippuvarusteltu Mazda3. Vain vakionopeudensäädin puuttui, mutta sen saisi siihen muutamalla satkulla. Tahtoo! Muttei ihan niin uuteen taida olla varaa 😦 Ärsyttää sekin…

Taitaa olla vähän PMS, maanantai- ja pakkaspotutuksen lisäksi 😉