Oltiin eilen koko perheen voimin Nuuksiossa ulkoilemassa. Haukankierros, 4km taivalta, upeat maisemat, on ollut meidän vaki-hike jostain hamasta ties mistä asti, sitä on tallattu monet kerrat lastenkin kanssa, muttei nyt pariin vuoteen. Niinpä kun eilen puhuttiin ulkoilusta, kun oli niin hieno ilma, halusi esikoinen pitkästä aikaa juuri Haukankierrosta kiertämään. Mikäpä siinä. Kamera mukaan ja menoks.

 

 

Nuuksiossa oli näiden leveysasteiden ruska upeimmillaan, harmi tosin, ettei Haukankierroksella ollut sitä parasta loistetta nähtävillä puuvalikoiman vuoksi. Koivut on niin kovin keltasia vaan. Mietin ystävääni, joka juuri eilen lensi Lappiin käymään, ja niitä paria, jotka asuvat siellä. Siellä mahtaa olla hienoa, kun kerran täälläkin tässäkin määrin! Vai onko komein ruska siellä tähän aikaan jo ohi? Joskus pitää päästä Lappiin ruska-aikaan!

 

 

 

Lapset hyörivät ja pyrähtelivät reitillä ja reitiltä pois. Jokainen kaatunut puunrunko piti kokeilla kävellä. Jokainen puro piti tutkia ja hypellä sen yli. Jokainen kallio piti kiivetä. Kuljin perässä kameran kanssa, harmitellen sitä, että tytöt on niin vikkeliä liikkeissään, että aina siihen mennessä kun olin vasta nostanu kameran tähdätäkseni, olikin likat jo siirtyneet eteenpäin 😀

 

 

 

 

Pysähdyttiin me vähän evästauollekin tietenkin. Oltiin tosin syöty just ennen retkelle lähtemistä, joten mitään isoja eväitä ei ollut, mutta koska syöminen tuollaisella reissulla on lapsille niin supertärkeää, oli reppuun pakattu edes vähän keksejä ja mehua. Niitä istuttiin kalliolla syömässä, upeaa ruskaista järvimaisemaa ihaillen.

 

 

 

Loppumatkasta, ehkä vikan kilometrin ajan, alkoi tytöistä jo näkyä väsymys. Esikoinen kiukutteli, jos joku halusi pysähtyä kohdassa jossa hän ei. Ja tosikoinen alkoi kompastella, muttei onneksi satuttanut itseään pahemmin, vaikka muutaman kerran kaatuilikin. Parkkipaikalla kumpikin tyttö olisi silti ollut valmis lähtemään uudelle parin kilometrin lenkille 😀

 

Pakkauduttiin kuitenkin autoon ja kotimatkalle. Ajettiin vähän eri reittiä kuin yleensä, Bodom-järven ohi, missä upeat ruskapuut reunusti tietä. Harmi vaan, että kamera oli takaluukussa, eikä toisaalta autossa vauhdissa olisi mitään hyviä kuvia saanutkaan.