Yksi sellainen perustavalaatuinen ja tässä rakentamisen yhteydessä jollain tapaa suorastaan kärjistynyt ero minun ja mieheni välillä on se, miten me suhtaudutaan erilaisiin eteen tuleviin asioihin. Mies näkee kaikkialla ongelmia, minä näen kaikkialla ratkaisuja. Ja jollei ratkaisu näykään heti, hei, sehän on vain haaste! Eikä minua niin vaan lannisteta. Ei edes sillä, että jokaiseen esittämääni ratkaisuun keksitään päälle uusi ongelma. 

 

"Meillä olisi sellainen pieni probleema…" on mies aloittanut lähes jokaisen keskustelun viimeisen vuoden ajan. Ja sitten seuraa se probleema. Ja minä vastaan ehdottamalla ratkaisua. Minkä jälkeen mies sanoo, että mutta kun. Ja minä ehdotan seuraavaa ratkaisua. Ja mies sanoo mutta kun. Ja minä ehdotan… kunnes mies ärähtää minulle: "Ei se ole noin yksinkertaista!" jolloin minä nostan kädet ilmaan ja totean: "Fine, minusta se on juuri niin yksinkertaista, mutta jollei kerran ole, tee niinkun tykkäät, mitäs minulta sitten kyselet".

 

Jos asiat on minusta kiinni, ne vain tehdään ja sillä hyvä. Ja jos vastaan tulee "probleema", se ratkaistaan. Sovelletaan jotain, jos ei muuten ratkea. (Heh, kuulostaa jotenkin siltä, että olen aivan oikeassa paikassa töissä 😀 ) Kuten nuo autopulmani. Peräkoukku oli jumissa. No eikun lekaa vaan, kyllä se siitä. Teippi sai jäädä tällä kertaa käyttämättä 😛 Ja irtosihan se. Ärjyllä naisvoimalla, joskin myönnetään, mies auttoi tuossa hommassa.

 

Ja se toinen autopulma, joka oikeastaan oli pulmakimppu? No se oli se sopimaton autostereo. Jonka pulmakimppu purkaantui tänään solmu kerrallaan. Ensimmäiset kaksi ongelmaahan olivat, etteivät auton liittimet sopineet stereoiden liittimiin ja ettei din-kotelo sopinut autoni stereo-aukkoon. Standardeja, pah! Liitinongelma ratkesi sangen helposti. Olin ottanut kändellä kuvat auton liittimistä ja marssin 8 sentin koroissani Biltemaan kysymään sopivaa välikappaletta ko. liittimille. Sieltähän sellainen löytyi. Autoon piuhojen pariin ja muuten ihan jees, mutta sovittimen toisessa palassa oli yksi johto eri kohdassa kuin auton liittimessä. Aikani etsin autosta ja käsilaukusta sopivaa työkalua piuhanpään irrottamiseksi, turhaan ja painelin takaisin sisälle.

 

Asiakaspalvelutiskillä oli vastassa selityksestäni täysin ulalle mennyt nainen, mutta ilmeisesti perähuoneesta silloin esiin materialisoitunut kundi tiesi, ettei tiskin nainen tajua tuosta mitään, sillä kaveri otti homman haltuun siitä. Jep. Todella. Pyysin jotain riittävän pientä vaikkapa ruuvaria, jotta saan johdonpään irti ja liitettyä toiseen koloon. Kundi otti pihat minulta, käväisi perähuoneessa ja palasi kertomaan, että piuhat on tehtaalla sulatettu kiinni liittimeen, ei niitä saa irti. My a**! Pyysin kundia nyt vaan tuomaan minulle sen ruuvarin, ja toikin, 20 sekuntia ja olin vaihtanut piuhanpään kolosta toiseen.

 

Kundiparka jäi hämilleen tiskille, kun näytin että siinä, vaihdettu on ja tokaisin vielä lähteissäni, että sisuuntunut nainen saa aikaan mitä vaan. Poitsu ei tainnut olla vielä syntynytkään, kun minä jo purin ja kasasin laitteita ja värkkäilin hälyttimiä tärkeiden tavaroiden laatikoihin, jottei sisko voisi mennä varkaisiin ainakaan aiheuttamatta jotain ääntä. Ja taisi olla vähän liian märkäkorva viimeiselle lausahduksellenikin. Well, elämä vielä opettaa.

 

Palasin autoon keskellä Bilteman parkkiksen sangen miehistä maailmaa, korot klopsuen, sellaisella don’t mess with me asenteella, tuntien itseni tosi toughiksi. Kytkin johdot, testasin ja hyvin toimi. Vuolin puukolla puoli milliä muovia pois stereoaukon molemmilta sivuilta ja din-kotelokin meni paikalleen. Aloin asetella stereoita paikalleen, kun eteen tuli seuraava haaste. Laite oli koloon myös liian pitkä! Se osui perällä olevaan tukeen niin ettei napsahtanut kiinni koteloonsa. Plaah. Äkkiseltään ei siinä tullut siihen ratkaisua mieleen, joten jätin asian hautumaan, stereot vähän huonosti paikalleen ja fiksasin radiokanavat.

 

Mutta kas kummaa. Kun käynnistin moottorin, kanavat häipyivät ja stereotkin sammuivat kun virta-avaimen asento vaihtui. Asettelin kanavat uudelleen ajaessani, testaten, jotta joskos se vaan olisi ollut alkukakeutta. No ei tietenkään, en minä tosissani uskonutkaan! Poikkesin Nesteelle hakemaan yhden leivän ennen tanssituntia ja murustin sitä syliini autossa samalla kun pähkäilin ohjekirjan kanssa kanavaongelmaa. Ja löytyi se ratkaisu siihenkin. Stereoiden paketissa ollut liitinkappale vielä väliin, niin jopa oli oikeanväristä piuhaa auton uumenissa ja jep, homma skulas niinkuin pitikin!

Enää siis se kiinnitysongelma. Ajoin tanssitunnille, ääneen asiaa harmittelin parille tanssikaverille – jolloin senkin pulman ratkaisu kirkastui. Pientä säätöä din-boxin kiinnikkeissä, pientä säätöä stereoiden asettelussa, ja avot! stereot naksahtivat paikalleen ja siellähän ovat 🙂 Radio soi ja stereoissa on paikat sd-kortille ja usb-liitäntäkin, cd-soittimen lisäksi, joten kyllä nyt kelpaa! Tallensin jo kaiken rippaamaani musan 2gigan muistikortille viikonloppuna, niin ei tarvii kuin pitää muutama lasten cd autossa, oma musa on miniskidi-kortilla mukana. On se niin näpsää.