Eilispäivä alkoi klo 4:45 kellon soittoon. Suihkuun ja vaatteet päälle ja meikit naamaan, jota vasten heti ulko-ovesta astuttuani iski silmitön lumipuhuri. Se luvattu lumimyräkkä oli jo yöllä saapunut meidän yllemme ja lunta oli maassa jo melkein kymmenen senttiä tuohon aikaan. Vastasataneeseen lumeen oli minua noutamaan saapunut taksi jättänyt ensimmäiset renkaanjäljet, jotka varmaan olivat jo hyvin peittyneet siihen mennessä, kun muu talon väki oletettavasti noin pari tuntia jälkeeni sonnustautui lämpimistä kodeistaan ulos myrskyyn.

 

Siinä taksin tasaisesti auratessa renkaanjälkiä lumiseen tiehen pohdin, mikä mahtaa olla lentoliikenteen tila moisessa säässä. Kuinkahan pahasti koneet myöhästelevät. Kenties oli lentoni niin aikaisessa tai sitten ei myräkän vaikutukset vielä olleet ehtineet lentoihin vaikuttaa, mutta lentoni Kokkolaan lähti hämmästyttävästi prikulleen ajallaan, nousu oli myräkästä huolimatta tasainen, samoin koko lento. Ja koneessa sai jopa sämpylän ja kahvin, kun se ei ollut mikään bluuwan 😉 Matkalla koneen kapteeni ketoi, että sää Kokkolassa oli pilvetön, erehtyen siinä asiassa kyllä pahasti. Pilvipeite siellä oli, mutta myrsky nousi vasta iltapäivällä.

 

Seuraavan taksin otin siellä Kokkolassa. Tosin ensin lueskelin tunnin verran lentokentän piskuisessa kahviossa, sillä lento oli aivan liian aikainen. Kokkolaan mennessä vaan ei ole valinnanvaraa. Tilasin siis taksin, kun ajattelin, että on sopiva hetki siirtyä asiakkaan luo, mutta pääkaupunkilaisen hämmästykseksellä jouduin odottamaan taksia hyvinkin parikymmentä minuuttia. En siis ollut asiakkaan luona suinkaan niin ajoissa kuin olin toivonut, vaikken toki aivan myöhässäkään.

 

Matkalla asiakkaalle ymmärsin kilometri kilometriltä paremmin, miksi olin saanut sitä taksia odottaa. Lentoaseman ja Kokkolan keskustan välissä oli vain liki suora tie, jonka varrella oli peltoa, peltoa ja peltoa. Ja Kruunupyyn liikenneympyrä. Taksi oli siis mitä ilmeisimmin saanut tulla ihan sieltä Kokkolasta asti minua noutamaan, ei ihme että kesti! Taksi vei minut ihan reipasta vauhtia, hiljentäen vain kameravalvonta-alueella, mutta käyttäen hämmentävän runsaasti vilkkua aina tarpeen vaatiessa. Pohjanmaalla ei ilmeisestikään tiedetä, että ammattitaksin tunnistaa siitä, että vilkku vilahtaa vain kerran 😉

 

Päivä vilahti ohi asiakkaalla ja taas löysin itseni taksista, matkalla takaisin sille piskuiselle lentokentälle, jonka kahviossa jälleen istuin kirjaa lukemassa, koneen lähtöä odottamassa. Lumimyrsky oli yltänyt Kokkolaan saakka iltapäivän aikana ja pikkuinen potkurikone, jonka piti tuoda meidät takaisin Helsinkiin näytti melkoisen surkealta siinä puhurissa ja lumituiskussa. Ja kävelymatkalla terminaalista koneeseen melkein sai jääkuorrutuksen.

  

 

Vähän siellä koneessa katselin, jotta pyörivätkös ne propellit ihan varmasti. Aika pomppuinen oli nousu ja melkein koko lento. Välillä tuntui, että tuuli vastaan niin että koko koneen eteneminen hidastui. Lennettiin täydessä valkoisuudessa, vaikkakin kaiketi jotenkin pilvien yläpuolella. Jossain siellä horisontissa näkyi pieni oranssi raita kertomassa siitä, että aurinkokin siellä jossain laskee. Ihan hailakkaa sinistä taivasta saattoi nähdä, jos oikein pinnisti ja kurkki suoraan ylöspäin koneen ikkunasta. Ja lennolla tarjottiin sämpylä ja juotavaa – päivän kolmas valkoinen sämpylä (enkä edes muista, milloin olen edellisen kerran syönyt yhtään täysvalkoista sämpylää…), lumen ja kokovalkoisen maailman kunniaksi 😉

 

Laskeuduttiin viimein turvallisesti Hesa-Vantaalle, vaikka oli kyllä vinkeä laskeutuminen, kun vasta aivan viime hetkillä alkoi näkyä valoja ja maata, siihen asti vain laskeuduttiin alaspäin valkoisessa usvassa. Mitään muuta ei näkynyt kuin kalvakkaa valkoisuutta kaikkialla. Eerie. Lentokentällä oli varmaan parikymmentä senttiä lunta kaikkialla ja siinä valkoisessa pimeydessä ne valaistut aina yhtä hämmentävät <- Y -> ja L23 -> jne. kyltit näyttivät vielä roiskaistummilta kuin yleensä.

 

Vielä päivän viimeinen taksikyyti kotiin. Että satuinkin sitten taas yhden pumppaaja-kuskin kyytiin, joka kaiken lisäksi vuodatti minulle koko 25minuutin ajon ajan avio-ongelmiaan! Siis ei mitenkään silleen, että olisi odottanut minulta jotain vastaan, vaan ihan vaan kertoili pala palalta ongelmista, jotka olivat yhtäkkiä parinkymmenen vuoden avioliiton jälkeen heitä kohdanneet. Kuinka hän kokee tulleensa vähän vedätetyksi tai jotain. Just what I needed, pitkän ja raskaan matkapäivän jälkeen! Vietin siis matkan ynähdellen "niinpä" ja "näin on" ja "varmasti" ja toivoen, että oltaisiin jo perillä.

 

Illalla sammuin sänkyyn kuin saunalyhty, melkein ennen tyttöjä, yhdeksän maissa. Aamu valkeni aurinkoisena ja kimaltelevana, kun kaikkialla oli talven ihmemaa, vaikka on melkein huhtikuu.

Kyllähän se lähestyvä kevät on kuitenkin tänäänkin kyntensä näyttänyt. Helsingissä oli jo aivan vesikeli ja tippuu ne räystäät täällä landellakin, vaikkei lumi ihan samassa määrin täällä vielä olekaan sohjoontunut kuin stadissa.

 

Tänäänkin on tiputellut taivaalta välillä jotain lumennäköistä, välillä on aurinko paistanut. Tuullut on tänäänkin. Mutta myrsky siirtyi minun sisälleni, kun raahauduin ihan turhaan toimistolle saakka ja parista muusta syystä ja sitten vielä erehdyin työntämään pääni soppaan tietämättä siitä mitään taas etukäteen ja… I’ve got to stop doing it! Siis lupautumaan asioihin ennen kuin tiedän niistä mitään. Tulen joka kerta vain pahalle tuulelle, kun löydän itseni tilanteesta, jossa olen JO luvannut jotain ja totean, ettei homma olekaan pelkkä pala kakkua. Minulla on liian suuri tarve auttaa ihmisiä, etenkin töissä, kun on sinänsä kyse yhteisestä hiilestä.