Sattuipa tuossa silmiin jonkun lehden kannesta otsikko Linda Lampeniuksen tanssista ja ruotsalaisten kateudesta. En lukenut juttua, joten voin tietenkin olla ihan harhateillä tulkitessani, että ruotsalaista kateutta syytettäisiin mimmin tippumisesta sikäläisestä tanssiskabasta. Sen ajatuksen otsikko kuitenkin ensimmäiseksi minussa herätti, sillä olipa siinä kyse siitä tai jostain aivan muusta, tästä tippumisesta ei ole kauan ja heti sen jälkeen tiesi radio rockin suomen kallein ja pimein aamushow kertoa, että Linda itse syytti tippumisestaan sitä, että hänen faninsa katsoivat samaan aikaan toiselta kanavalta tullutta jotain mitä-lie ohjelmaa.

 

Siis, tuota…? Ei sillä, että kukaan moista väitettä varmaan kovin tosissaan ottaisi muutenkaan, olisi mielenkiintoista, että fanit eivät viitsisi fanittaa Lindaa sen vertaa, että katsoisivat tanssiskabaa ja äänestäisivät idolinsa jatkoon. Eiköhän sitä syytä saa hakea jostain ihan muualta. Jostain sieltä, mistä tekee vähän tai vähän enemmänkin kipeää. Voittoahan se Linda suureen ääneen kertoi kisasta hakevansa – no siis, ei kai siihen vähemmällä motivaatiolla kannata lähteäkään. Mutta aina ei voi voittaa ja taitaa olla mukana aika monta muutakin ja ilmeisesti suomineitoa taitavampaa voiton tavoittelijaa.

 

Muistan joskus lukeneeni tai kuulleeni (mistä ihmeestä minä näitä luen ja kuulen? en minä oikeasti lue kuin otsikoita kassajonossa ja satunnaisesti jotain saatan silmäillä hammaslääkärissä kerran vuodessa tai kahdessa. Korporaatiota kuulen työmatkoilla kyllä, mutta aika paljonhan teen etätöitä – kaipa näistä sitten tarttuu hihaan kaikkea tarpeetonta informaatiota 😉 ), niin siis enivei, muistan jostain tietooni saatetun, että Linda Lampenius on kertonut olevansa perfektionisti. Ja se nyt tietenkin selittää kaikki selittelyt.

 

Maailmanmenestyjissä ja toki meissä oman elämämme menestyjissäkin on paljon perfektionisteja. Se pakottaa tähtäämään korkealle, koska epäonnistuminen ei ole vaihtoehto (paitsi jos valitsee sen linjan, että jos ei tee mitään, ei voi epäonnistuakaan, mutta useimmille perfektionistielle sekin on eräänlaista epäonnistumista). Kuitenkin elämän tosiasioihin kuuluu, että jokainen tsäänssi on mahdollisuus ja ettei aina voi voittaa koska elämä on laiffii (vaikka tämä näidenkin ajatusten takana seisova lapsuuden-idolini Nykäsen Masa teki kyllä hellyyttävän paluun eräänlaiselle mäkihuipulle voittamalla pikkumäen veteraanien maailmanmestaruuden – hyvä Matti!), joten perfektionistitkin epäonnistuvat ja pettyvät.

 

Perfektionistille epäonnistuminen on maailmanloppu. Ainakin hetken aikaa olo on täydellisen lyöty. Tunne on kokonaisvaltainen. Minä en ole mitään, koska epäonnistuin. Sitten alkaa selittely. Siis, eihän oikeasti syy epäonnistumiseen voi mitenkään olla minussa! Duh! Siis, niinkun, kerran luulin epäonnistuneeni, mutta sitten tajusin syyttää siitä faneja! Tai epätasaista jäätä. Tai tuulioloja. Tai ihan vaan muuten vaan niitä, jotka osoittivat, ettei homma mennytkään putkeen vaikka niin luulinkin.

 

Ei tarvitse mennä kamalan kauas lähimenneisyyteen, kun jo löytää edellisen oman epäonnistumisen kokemukseni. Olen jopa oppinut myöntämään, että minussakin voi joskus olla vikaa, sillä vain siten on mahdollista oppia virheistään ja lähestyä täydellisyyttä uudestaan 😉 Mutta kyllä minä taas huomasin senkin, miten helpottavaa tavallaan oli myös pyöritellä sitä kaikkea päässään keksien tuhat ja yksi mahdollisuutta syyttää epäonnistumisestaan niitä muita. Ainakin osittain. Mieli olisi tehnyt selitellä ääneen muillekin, mutta pidin mölyt mahassani tällä kertaa. Selityksen maku on karvas, ja selittely oikeasti paljon nolompaa kuin se, että rehdisti myöntää, ettei tällä kertaa kaikki mennyt putkeen. 

 

On se elämä vaikeaa, kun ei olekaan täydellinen, vaikka niin mielellään olisi. Ja vaikka hyvän hetken tullen sitä melkein uskoo olevansakin. Kyllä sieltä jalustalta aina jossain vaiheessa taas putoaa, jos itsensä sille erehtyy nostamaan myötätuulen kestäessä tarpeeksi pitkään. Se sattuu. Ja voin kuvitella kuinka paljon enemmän se sattuu, kun se julistetaan lehdissä ja radiossa ja ettei tv-uutisissakin. Minä sentään saan hävetä epätäydellisyyttäni täällä ihan vaan keskenäni 😉

 

"Joka ei osaa tanssia, syyttää lattiaa." One of my favorite quotes. Ja niin tuttua, niin tuttua – lähes viikottain ihan kirjaimellisestikin 😀