Minä tuotan tekstiä tähän maailmaan varmaan enemmän kuin kukaan koskaan jaksaa lukea. En muista, miten asian laita oli tuollaisena ekaluokkalaisena, koulussa kirjoitettiin kyllä paljon, mutta kirjoittelinko niinkään kotona? Ei muistikuvaa. Jotain tarinoita kyllä joskus muistan kirjoittaneeni kotonakin, jotain tarinoita kuvien selostukseksi – kaikkihan pitää aina selittää pisimmän kautta, kuten lienette jo huomanneet. Äitini nimittikin minut joskus selitys-förklaringiksi 😉
On minullakin sellainen selitys-förklaring täällä kotona. Tai oikeastaan kaksikin. Kyllä nuo molemmat selittää enemmän kuin kukaan jaksaa kuunnella. Tai enemmän kuin minä aina jaksan kuunnella. Valitettavasti. Ja inttävät ja jankkaavat enemmän kuin minä aina jaksan kuunnella… Niinpä tänäkin iltana, kun muutenkin oli taas elämä jotenkin vaikeeta, kun lapset riehuivat ja tekivät päättömyyksiä ja korvat oli kai tuuli vienyt matkalla, esikoinen sitten vielä matkalla sänkyyn intti jotain, minkä aina keskeytin, kun luulin tietäväni mistä inttää, kun olinpa juuri komentanut aiheesta, josta ensin oli inttänyt. Niin, niin ei sitten lopulta suostunut enää sanomaan, kun minullekin valkeni, että asia olisi ollut jotain muuta.
Tuonne sänkyyn heidät laitettiin, sieltä ylös pomppivat ja milloin mitäkin taas. Yhtäkkiä yhä vihaisen näköinen esikoiseni ilmestyi tähän viereeni ja länttäsi tekstiä täynnä olevan nenäliinan näppikselleni. Minusta on suunnattoman mainiota, miten tämä syksyn puolella lukemaan ja kirjoittamaan oppinut lapseni niin tykkää ilmaista itseään ja tuntojaan kirjoittamalla! Siis vaikka nytkin asian triggeroi negatiivinen juttu, on loistavaa, että kykenee kirjoittamaan asiansa ja tuntonsa paperille kunnollisin lausein. Niin sitä pitää, lapseni!
Luultavasti siis tytär jonain päivänä flodaa nettiä blogillaan äitinsä tapaan 😉
Sanallisesta ilmaisustaan (toistaiseksi etenkin) esikoinen saa muutenkin jatkuvasti ihmetystä osakseen. Viimeksi tänään isoäitini hämmästeli sitä, miten esikoiseni itseään ilmaisee. Niin kaunokirjallisesti, jotenkin epälapsimaisesti. Sanavarasto on varsin laaja ja kyky keksiä ja kertoa tarinoita on hämmästyttävä. Mutta toisaalta meillä luetaan paljon kaikenlaista. Ja se on geeneissä joka suunnalta. Ja etenkin minä käytän puhuessakin sekä mielestäni varsin rikasta kieltä, että monipuolisesti sanastoa laidasta laitaan – samassa (tai ainakin melkein) lauseessa voi olla slangia, sivistyssanoja, englantia ja it-jargonia 😀
Puhuminen on silti vielä eri juttu kuin että osaa ilmaista itseään kirjoittamalla. Miehelläni esimerkiksi ei sanavarasto välttämättä ole yhtä monipuolinen ja laaja kuin minulla – perinnöistä johtuen – mutta hän on silti erinomainen kirjoittaja hänkin. Ja toisaalta, voi olla vaikka kuinka kirjanoppinut, eikä silti osaa tuottaa tekstiä niin hyvin kuin joku toinen.
En muista nyt kenen quote se on, enkä muista sitä edes sanasta sanaan, enkä juuri nyt löytänyt sitä googlettamalla, enkä jaksa kaivaa sitä muistaakseni Korpelan – vai jonkun muun? verkkokirjoittamisohjeistakaan. Mutta ajatus siis on, että jokainen osaa kirjoittaa niin hyvää tekstiä kuin on tottunut lukemaan. Monipuolinen lukeminen kehittää niin tietämystä kuin sanavarastoa kuin itseilmaisua kuin tunteiden ymmärtämistä kuin kirjallista ilmaisutaitoa. Ja kehtaan väittää, että kirjallinen ilmaisutaito on yhä vaan arvokas asia. Siis todellinen ilmaisutaito, ei se kyky lähettää tekstareita täynnä lyhenteitä, joista ei vanha tajua mitään 😉
System Failure for the Masses 
Niinpä niin. Itsensä ilmaisu on lahja, jonka avulla luultavasti pärjää elämässä hyvin. Osaa purkaa ja kanavoida surunsa, tai ilmaista ilonsa eikä kanna taakkojaan yksin sisällään. Mielikuvitus tuo säväyksen moneenkin asiana, ihan arjen askareissakin siitä voipi olla hyötyä. Mielikuvitusmaailma ja fantasiat ovat niin elämää rikastuttavia taitoja, ja niiden avulla moni synkeäkin päivä muuttaa muotoaan. Ainakin omassa maailmassani.
Minä puhun paljon,ja alaluokilla sain kunnaikseni opettajan joka itse kirjoitti ja arvosti sitä taitoa paljon. Hänen äidinkielentunneillaan opin esiintymään, en oppinut niinkään kielioppia, jonka puutteelliset taidot näkyvät hyvin hyvin usein kirjoituksissani. Kuitenkin tarinat ja runotkin ovat olleet osa elämää, ja nyt tosiaan minäkin koukuttunut tähän blokin kirjaamiseen. Pidän tästä koska käsialani on aivan hirvittävn kamala. Koneella kirjoittaminen on paljon paljon helpompaa.(tosin siinäkin minulla puutteita oikein kirjoituksessa)