Kuten on ennenkin todettu, en lentele kovinkaan usein. Siis en sen paremmin noin niinkun pyrstölleni, vaikka sitäkin kyllä tapahtuu etenkin niillä pitkävartisimmilla kusiluikkareillani, kuin lentokoneellakaan. Jälkimmäisestä olisi nyt kyse, kyllä otti taas aivoon. Meinaan vaan että, niin on muka kätevää ja helppoa lentää, kun on e-ticket ja kaikki. Hehheh. Onhan se joo sitten, kun koneeseen asti pääsee ja se joskus ilmaan…

 

Tänään siis lensin aamulla tänne Ouluun lumen, jään ja pakkasen keskelle (vaikka on täälläkin sisällä lämmitys 😉 ). Unohdin, harvoin lentävänä yksilönä, että olisin voinut tehdä lähtöselvityksen jo illalla netissä. Etenkin kun ei edes ollut ruumaan menevää tavaraa. Mutta toisaalta, lentokentän automaatit on ihan näppäriä. Ja voihan sitä hätätapauksessa painella sen e-ticketin kanssa suoraan portillekin, mutta kun suosittelevat tekemään kuitenkin sen lähtöselvityksenkin, jotta portilla on nopeampaa.

 

No tänään melkein veisasin siitä jo viis. Tulin lentokentälle melkein tuntia ennen koneen lähtöä (piti tilata taksi sen verran ajoissa, että jollei olisi paikalliselta tolpalta autoa saanut, olisi vielä ehtinyt Vantaalta tulla noutaja – mutta kuulemma hyvää tsägää oli, kun ihan sattui vapaana olemaan klaukkalalainen taksi soittaessani) ja näin heti piiitkän jonon lähtöselvitystiskille. Toisaalta, niillä automaateillahan minun se piti tehdä!

 

Mut mut. Yksi automaatti kertoi olevansa epäkunnossa. Seuraava ilmoitti lentoyhtiön logoa koskettaessani, että juuri sen lentoyhtiön palvelu oli sillä hetkellä suljettuna. Kiltisti siis jonoon vaan ja luulin siten tietäväni, miksi se oli niin pitkä. Mutta miksi se ei edennyt? Alettiin parin muun samalle lennolle tulevan jonottajan kanssa jutella ja päästin suustani, että plääh, sen olisi voinut tehdä netissä… Jolloin he kaivoivat kändet esiin ja eikun nettiin! Paitsi että toinen ei päässyt, mutta kaivoi läppärin esiin ja löysi langattoman verkon ja nettiin.

 

No pääseehän minunkin kändelläni nettiin! Joten tein samat. Mutta vähämuistinen kännykkä-parkani (me ollaan niin samiksii, kuten eräs kaverini jaikussa – vai naamakirjassa? – tässä eräänä päivänä taisi samasta aiheesta lalletella) ei kyennyt avaamaan lähtöselvityksen pop-upia. Joten se siitä. Läppärin avaamisen ja w-lanin etsimisen (ja maksamisen?) koin jo liian hankalaksi… Joten jonotin. Ja sitten selvisi syy siihenkin, miksei se liikkunut. Stadi-Vantaalla oli systeemit sekaisin ja Kuopion lento peruttu ja monen muun portit kesken kaiken muutettu ja muuta sellaista.

 

No, onneksi ei ollut Oulun lento peruttu, mutta portti vaihtui kyllä. Se ilmoitettiin juuri kun olin kävellyt kilometrin verran entiselle oikealle portille ja pällistelin siinä, että miten siitä voi muka lähteä lento Köpikseen!? Aikomukseni istua hetki kahvilla kariutui pitkään lähtöselvitysjonoon, mutta sen verran sentään ehdin, että hain Robert’s Coffeesta itselleni latten, ruisleivän ja tuoremehun mukaan. Ja jätin latten tiskille, onneksi tarjoilija huomasi ja huikki perääni. Niin, se muisti. Niin ja aamukahvia en vielä ollut siis juonut ja herätys oli sentään ollut viideltä. Enhän minä vielä hereillä ollut!

 

Uudelle portille ja commuter-dösällä niinkun aeropuerton perimmäiseen nurkkaan! Ihan totta, sinne jonnekin tavarahallin ja kallireunan väliin. Sieltä löytyi meille kone. Joka lähti 20 minuuttia myöhässä. Junien myöhästelystä kyllä puhutaan, ja Thaimaan-lentojen. Mutta mikä on, että tähän mennessä ei varmaan yksikään kone, jossa minä olen aikuisiälläni matkustanut, ole lähtenyt ajoissa? Jaa no, ehkä yksi. Sellainen hämärä muistikuva on.

 

Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin. Ehdin asiakkaalle suunnilleen ajoissa (joskin soitin koneen laskeuduttua, etten ole ihan silloin siellä kuin luultavasti olettivat) ja huomenna paluulennolla ei ole niin väliä. Ei minulla oikeastaan ole kiire kotiin juuri iltapesuhässäkän aikaan. Ehei 😀 Nyt istun hotellihuoneessani rauhassa, laajakaistan päässä tyytyväisenä, mageet housut, hame, lyhythihainen bolero ja pitkä neulepusero ostettuna Oulun metropolista. Miten saan ne mahtumaan käsimatkatavaroihin ? 

 

Kohta ajattelin katsoa illan elokuvan telkkarista (Rakkautta vain). Jollei mies olisi soittanut keskeltä iltapesuhärdelliä, olisin tuskin muistanut perheeni olemassaoloakaan. Ei vais, soitin minä lapsille (ja miehelle) jo vähän aiemmin, istuessani Coffee Housessa nautiskelemassa rauhallista iltapalaa.