Joulu tuli, vaikka kenkä soi. Eikuu… Tuli kuitenkin. Vaikka tänä vuonna olisin voinut siirtää sitä muutamalla päivällä tai vaikka viikolla eteenpäin. Ihan vaan siksi, että olisi ollut kiva viettää joulua terveenä.

 

Aatonaattona heräsin käymään wc:ssä ja lähes itkin pyörryttävää ja huonoa oloani ja sitä, etten millään olisi jaksanut. Syy selvisi työntämällä kuumemittarin korvaan: lukema oli tyrmäävät 39,9 astetta kuumetta! Joskin korvamittari kaiketi valehtelee muutaman kymmenyksen yläkanttiin, mutta yhtä kaikki. Liki 40 astetta kuumetta. Eikä kurkustani lähtenyt pihahdustakaan ääntä, siellä oli yhä pystyssä se tikari, jonka joku sinne iski edellisenä iltana lahjoja paketoidessani. Tsemppasin kurkustani alas yhden buranan ja painuin takaisin vällyjen alle.

 

Ja siellä sängynpohjassa vuoroin värjöttelin, vuoroin hikoilin sen päivää. Sen verran nousin jonakin paremman voinnin hetkenä, että työnsin kinkun uuniin paistumaan. Ja muutamaa tuntia myöhemmin nousin katsomaan, joko sen voisi sieltä ottaa pois. Samalla vispasin jäädykkeen pakastimeen pakastumaan, joten oikeastaan olin varsin tehokas ollakseni niinkin kovassa kuumeessa. Vielä nousin sängystäni kerran illalla laittamaan kinkun jääkaappiin.

 

Jossain välissä siellä sängynpohjassa maatessani meille ilmaantui joulukuusi, jonka hakivat isäni ja isoäitini lasten ja vähän kuumeisen mieheni kanssa. Ja koristelivat sen saman tien. Hieno kuusihan siitä tuli.

 

 

Jouluaattoaamu kirkastui yhä 39,5 asteen kuumeessa, miehellä vain n. 38 astetta. Mies jaksoi vielä nousta lasten kanssa aamupalalle, minä nousin vasta yhden maissa laittamaan perunat kiehumaan ja laatikot uuniin. Sairaana tai ei, jouluateria saatiin pöytään ja siskoni tuli sitä meidän kanssa syömään. Rennosti, sotkuisen keittiön keskellä, omintakeisesti parissa erässä. Very unformally. Ja minulla oli makuaisti sekaisin, mikään ei maistuinut oikealta, joten ei oikeastaan kunnolla maistunutkaan. Edes suklaa. Jälkkäri jäi kokonaan syömättä, se suli velliksi jääkaapissa. Oh well. Eipähän ole tänä jouluna ylensyöty, ennemmin alensyöty…

 

Aterian jälkeen ja vähän sen välissäkin aikuiset sekaisesta unirytmistään väsynyt siskoni mukaan lukien valuivat sohvilla esikoisen toimiessa tonttuna lahjoja jakaen. Niitä oli taas monta, joskaan ei loppujen lopuksi ihan sellaista vuorta kuin joskus takavuosina on nähty. Lapset aukoivat lahjojaan, ja saatiin me aikuisetkin kukin jokunen paketti. Minä tosin en päässyt availemaan omiani ennen kuin olin selvittänyt puoli tusinaa lasten lelua irti niistä rautalankahirvityksistä, joilla ne on pakkauksissaan kiinni.

 

Illalla mies ja minä nukahdettiin sängylle, siskoni surffasi netissä ja lapset leikkivät uusilla leluillaan.  tosikoinen on nyt tosi moderni business-prinsessa vaaleanpunaisen (leikki)kännykän ("eiks tää soitakaan oikeesti?!") ja muumi-läppärinsä kanssa 😀 Mentiin lopulta oikeasti nukkumaan jo yhdeksän aikaan kaikki, ja nukuttiin tänään silti puoli kymmeneen! Ja tänä aamuna heräsi mies yli 39 asteen kuumeessa… Hohhoijaa!

 

Onneksi ei olla ihan yhtaikaa miehen kanssa oltu täysin poissa pelistä. Näinkin tästä joulusta on tullut jotenkin mieleen joku Elsa Beskovin satu, missä perheen äiti ja isä makaavat kuumesairaina vuoteissaan ja lapset joutuvat pärjäämään omillaan. Kaipa se elämä tästä vielä voittaa. Minulla on tänään enää vajaat 38 astetta kuumetta, wow.