Esikoinen sairastui ensin, tiistaiaamuna oli kuumeessa. Ääni meni käheäksi ja kurkku on kipeä. Tosikoinen oli vielä ok ja oli päivän hoidossa. Illalla hänellekin nousi kuume. Alkoi yhtäkkiä palella ja veti puseroa päälleen ja sitten olikin jo ihan tulikuuma. Ja nyt on tyypilliseen tapaan hänelläkin ääni käheänä. Eilen illalla meinasi minulla mennä rusina glögistä väärään kurkkuun, kun esikoinen raakkui isälleen: "Mies tulee vaan siihen ja keskeyttää toisten pelin! Nyt anna sen olla ja laita meidän peli takaisin!" Ääni voi olla mennyt, mutta pippuri ei 😉
Tänä aamuna heräsin minä niin, että keuhkoni tuntuivat siltä kuin olisin juossut pitkän lenkin pakkasilmassa. Veren maku suussa, keuhkot raa’an tuntuisina. Töihin oli silti mentävä, eikä vielä tuntunut kuumeiseltakaan, joten lähinnä pelkäsin ääneni kestämistä, tai pikemminkin siis pettämistä, kesken päivän. Keuhkojen kipeyttä lukuunottamatta olin aamupäivän ihan ok, mutta iltapäivällä tunsin, miten kuume nousi. Ja puhe alkoi pätkiä. Mutta suoriuduin ihan kohtuullisella kunnialla päivän loppuun asti.
Niin poikki olin kuitenkin asiakkaiden lähdettyä, että vain istuin tuolillani jaksamatta lähteä kotiin ja jaksamatta edes availla naamakirjan pyyntöjä, mikä on jo huolestuttavaa 😉 Lopulta raahauduin autolle ja puhuin autossa vanhempieni kanssa puhelimessa ihan vain pitääkseni itseni virkeänä. Ja vähän muistakin syistä. Kuten siitä syystä, että ensin faija sattui soittamaan juuri kun olin aikeissa soittaa mutsille ja sitten soitin mutsille, ihan vain jutellakseni hänen kanssaan pitkästä aikaa.
"Odota vähän, pitää pyyhkiä hikeä välillä, istun täällä uima-altaan reunalla ja on vähän kuuma, korva ja puhelin ovat hiessä… kohta pitää mennä uimaan." "On sulla siellä rankkaa… Mulla on kans vähän hiki, kun tuo katuvalo on niin kamalan kuuma!" Toinen siellä auringonpaahteessa, minä pimeällä tiellä ruuhkassa, jokatoinen katuvalokin sammunut. Huokaus.
Enivei, ääneni kesti päivän yllättävän hyvin, vaikka satunnaisesti olikin vähän sellainen tunne, että kohta ei mene hyvin. Mutta kotona huomasin kähiseväni melkein yhtä pahasti kuin lapseni. Ja kun mies lähti raksalle, jäi meitä kolme käheä-äänistä kotiin. Tai minun ääneni kyllä satunnaisesti kulkee jopa, mutta kurkkua kutittaa ja puhe loppuu yskimiseen.
Mutta tälle taudille en anna periksi! En vaikka tyttöjen tauti on jo kestänyt useita päiviä. Minä en tule tämän kipeämmäksi enkä sairasta monta päivää! Tytöillä ei olekaan yhtä hyvät tropit kuin minulla 😉 Tytöt lääkitään Pronaxenilla ja parasetamolilla. Mutta minä troppaan itseäni Buranalla ja punaviinigölgillä ja hunaja-rommi-teellä. Lisäksi on aimo annos tahdonvoimaa. Jollei niillä tauti lähde niin jo on kumma! Lauantai-iltana on tärkeät treffit, en aio olla silloin kipeä!
Lepoa ja relaa siis vielä edellisten lisäksi. Kun vaan huominen sujuisi yhtä rauhallisesti kuin tämä ilta on (suurimmaksi osaksi) mennyt. Esikoinen lukee (siis oikeasti *lukee*) akkareita, tosikoinen touhuaa omiaan. Ja minä, heh, missäs muualla kuin koneella. Nyt kun olo on vähän parempi buranan ja teen jälkeen… Töiden jälkeen torkuin hetken aikaa sohvalla kyllä.
System Failure for the Masses 