Toisinaan jaksan kiinnostua kaikesta ja osallistua kaikkeen. Mutta viime aikoina olen huomannut sanovani tai ainakin ajattelevani yhä useammin evvk erilaisille asioille. Minua ei oikeastaan jaksa kiinnostaa, kuinka vaikeaa miehen oli saada lapset siivoamaan huoneensa tai menemään aamupesulle. Eikä jaksa kiinnostaa, kuinka moni Nokialla on sairastunut, niin kurjaa kuin onkin, että sellaista voi (Suomessa) tapahtua.
Eilen oltiin tulossa kuoron joulukonsertista Tampereelta. Autossa viisi naista, puheensorina oli taukoamaton. Osallistuin keskusteluun satunnaisesti, mutta enimmäkseen vain nojailin ovenkarmiin silmät kiinni. Vasta kun etupenkkiläinen alkoi puhua autoista, heräsi minunkin mielenkiintoni ja nojauduin eteenpäin kuullakseni paremmin. Siinä vaiheessa yksi nauroi, että heräsihän se Sannakin ja toinen pohti, miten saisi aiheen vaihdettua…
Luulen, että tämä on taas oire overloadista. Olen talviväsynyt, mielessä on paljon kaikkea, kaikki ei vain jaksa kiinnostaa. Ei ylitä henkilökohtaista uutiskynnystäni. Infoähkyn keskellä valikoin entistä tarkemmin, mitä haluan lukea, mitä haluan kuulla, mitä haluan tehdä. Koska kaikki ulkopuolelta tuleva, olipa se sitten puhuttua tai luettua, nähtyä tai kuultua, on ylimääräistä kuormaa jo valmiiksi ylikuormitetuille aivoilleni.
Tällä hetkellä voisin sanoa Isoäidin jouluyö -joululaulun sanoin: "niin kaunista on hiljaisuus". Juuri nyt voisin istua sohvalla silmät kiinni ja olla näkemättä, ajattelematta ja kuulematta yhtään mitään. Ja olla täydellisen tyytyväinen.
Sen sijaan olen yhä työpaikalla ja unohdin, että tosikoisen tanssitunnilla olisi ollut avoimet ovet. Ei evvk-kategoriaa, harmittaa 😦 Toisaalta, olin siellä viime avoimissa ovissa, ja sitä edellisissä ja sitä edellisissä ja ja ja… Joten eiköhän se elämän jatku, vaikken siellä olisikaan 😉 Onhan mies siellä, ainakin toinen vanhemmista katsomassa.
Tällä viikolla on vuoden viimeiset tanssitunnit. Juuri nyt ei meinaa nekään kiinnostaa, mikä on jo hyvin huolestuttavaa! Ne nyt sentään yleensä tuovat viikkoihini iloa ja yleensä tauot tunneilta harmittavat. Mutta juuri nyt ei. Viikonloppu oli raskas, kun oli lauantaina esikoisen koulupäivää ja (itsessään mukavat) ystävän lapsen synttärit ja sunnuntaina (itsessään mukava ja hyvä) kuoron joulukonsertti + aamukokous-gig + treenejä koko päivä. Viikonloppu oli täynnä kivaa toimintaa, mutta avainsana on se täynnä.
Ihminen tarvitsisi lepoa. Relaamista sohvalla ilman pakotteita. Nukkumista pitkään. Silkkaa olemista oman perheen ehdoilla. Jouluna sitten. Jos vielä pari viikkoa jaksaisi, sitten on yli viikko lomaa, kun pidän kertyneitä tunteja vapaana välipäivinä. Levännyt ihminen jaksaa kiinnostua ympäristöstään ja ympärillään tapahtuvista asioista ja ympärillään olevista ihmisistä ja heidän asioistaan. Mutta väsyneen kaikki energia kuluu vain siihen, että on. Ja tekee sen, mikä on välttämätöntä.
Juuri nyt olen juuri niin väsynyt, että evvk. Parempia aikoja odotellessa 😉
System Failure for the Masses 
:)Etkä ole ainut. Samoja oireita on Sarilla ollut koko syksyn. Jonain päivänä..jonain ihanan kevät päivänä voi ehkä huokaista selvinneensä kaikesta, kaikista velvotteista ja taakoista joita kuormaansa on haalinut, tai joita kuormaan on lahjoitettu.
Eilen tosi ahkerana töissä, vaan kotona kun olin syönyt painelin siinä klo 18.15 maissa sänkyyn ja seuraavaksi heräilin sitten klo 23…hyppäsin yöpukuun, syötin lemmikit ja takaisin nukkumaan! Aamulla ihan vähän vielä väsytti klo 6. Elikkä jaksaa taas tämän päivän töissä, vaan nukkuminen ei siihen yleisväsymykseen näemmä auta. Tosin nyt minusta vihdoinkin tuntuu, että olen siitä flunssasta tervehtynyt!