Netin tämän hetken kuumin sana taitaa olla se Facebook, jota joku jo salakuuntelun mukaan yritti kirjakaupastakin ostaa. Kirja tai ehkei ihan, mutta se on varsin häkellyttävä paikka. Eksyin, tai no tulin kutsutuksi, sinne itse vasta jotain pari-kolme viikkoa sitten (kuka näistä viikoista lukua pystyy pitämään?) ja koukkuunnuin heti. Se on pahimmillaan hyvin hyvin addiktoiva paikka, vaikka siellä yleisesti ottaen tapahtuu aika vähän.
Facebook on outo paikka. Siellä on melkein kaikki. Ja jos eivät ole siellä vielä nyt, niin kohta ovat. Olikohan se Hesarin uutinen vai minkä, jossa todettiin, että jollei Facebookiin rekisteröitymistahti Suomessa pian rauhoitu, sinne kuuluu pian reilut 6 miljoonaa suomalaista 😉 Ei se prosentuaalinen osuus kansasta tosin vielä (muutama päivä sitten) ollut kuin kolmen luokkaa, mutta nousee nousee.
Facebook on siis "yhteisö", jossa on mahdollista hookata up tuttujen ja tuntemattomien kanssa, muodostaa omaa verkostoa ja lisätä miljoona pientä sovellusta, joita periaatteessa kuka tahansa voi sinne lisää koodailla. Harmillista näiden aplikaatioiden käytössä on niiden satunnaiset komplikaatiot – ovat aika tökkiväisiä, koska ilmeisesti yksityisillä palvelimilla – sekä se, että jotta voisit käyttää ystäväsi käyttöönottamaa sovellusta, vaikka halataksesi ystävääsi, on se aina otettava käyttöön myös omaan profiiliin. Joten niitä sitten kertyy helposti itsellekin miljoona!
Nämä naamakirjan pikkuiset sovellukset ovat sinänsä hauskoja. On cities I’ve visited ja IQ-test, erilaisia persoonallisuustestejä (olen advocating leader, frendeistä Ross Geller, juomista mixed fruity coctail, huumeista "life", autoista Mini Cooper jne.), minulla on siellä joulukuusi ja piirroskuva perheestäni. Jaikustyöte ja blogisyöte. Vähän kuvia. Minulla on niin ja niin yhtäläiset intressit sen ja tämän ja tuon kaverin kanssa. Ja sitten minulla on oma Leppit, jonka nimi on Musheley ja sitä voi silittää ja syöttää napin painalluksella.
Ja näistä sovelluksista tulee minulle news feediä ja notificaatioita. Ja joskus ne vaan on ihan himmeitä… Kuten vaikkapa: "You decided to hug Sara. Hug you back or do anything to your friends." Okkei…
Yleensä tuollaiset nettiyhteisöt ovat hyvin puhtaasti viihteellisiä ajankulupaikkoja, joissa ihmiset kulkevat enemmän tai vähemmän anonyymeinä. Naamakirja rikkoo tässäkin rajoja. Useimmat käyttäjät ovat rekisteröityneet omalla nimellä ja ihan oikealla – usein vieläpä työ – sähköpostiosoitteella. Ja sen lisäksi, että siellä ihmiset kohtaavat, siellä on yritysten ja yhteisöjen omia networkeja ja ryhmiä ja yritysten tekemiä sovelluksia, joilla kenties samalla saadaan omaa asiaa vähän mainostettua. Siellä iloisesti sekoittuu työ ja huvi. Työkaverit, harrastuskaverit ja kaikki muut kaverit.
Mutta se on ehdottomasti parasta Facebookissa, että siellä tosiaan on kaikki. Olen löytänyt sieltä monta long lost friendiä, joiden kanssa on ollut mainiota vaihtaa kuulumisia. Viimeisimpiin kuuluu muutama lapsuudenystävää, joista yhden kanssa vietettiin kymmenen vuotta paitana ja peppuna, kunnes teini-iässä tiet erilaisten kaveripiirien vuoksi erosivat. Ja nyt löydettiin toisemme naamakirjasta 🙂
Ja sitten vielä sanotaan, että netissä roikkuminen aiheuttaa erakoitumista. Höpsismiä sanon minä! Nettihän on niin sosialisoiva paikka, jos vaan niin haluaa.
System Failure for the Masses 
Hei! Olipa mukava lukea sun sivuilta tästä facebook-ideasta, koska olen sitä itse miettinyt jostain syystä tämän viikon aajan päivittäin…se siis jäi "korvaani" jonkun sanomana ja ei silloin kertonut minulle mitään. Mutta nyt selkis! Surffailin tässä muuten vain lauantaiaaamun ratoksi – heheh, heheh, kotiäidin rattoja – spacesivujen kautta eri yhteisöissä ja päädyin sun sivullesi. Harmi, että sulla on tuo flunssa. Sitä taitaa nyt olla aika monella, koska lämmin syksy kääntyy rajuun tuuleen ja kylmyyteen 🙂 Jaksamista! Terkuin: Poem
Virtuaalimaailmassa elämistä suositaan nykyään, ja moni oikeasti on liikaakin koukussa näihin laitteisiin ja vvirtuaalikamujen kanssa höpöttelyyn.
Itse aikoinaan innostuin chattailemään, ja pidin sitä huolettomana ajanvietteenä, kunnes huomasin että vietän lähes kaiken aikani koneella. Monenemoisia tuttuja kuitenkin silt’äkin ajalta on jäänyt ystävikseni, ja olen ihmisiä tapaillutkin. Chattäilemään en kuitenkaan enään mene, enkä ainakaan vielä ole luonut facebookia, ja luulempa etten sellaista ala edes luomaan.
Olen tyytyväinen kun voin kirjoittaa Blokia ja purkaa ajatuksiani. muut harrastukset vievät mukanaan.
en silti tyrmää hienoa ideaa, sillä ne jotka ovat ujoja ja eivät välitä liikkua ihmisten ilmoilla saavat varmasti sisältöä elämäänsä. Kadonneiden ystävien löytymistä en pidä myöskään pahana. On kivaa kuulla mitä parinkymenen viime vuoden aikana onkaan tapahtunut toiselle.
Tänään satoi ensilumet. on kaunista:)