Puhutaan arvoista, arvomaailmoista, arvotuksista. Yritysten arvoista ja yksittäisten ihmisten arvoista. On vaikea työskennellä yrityksessä, jonka arvot ovat rankasti ristiriidassa omien arvojen kanssa. Ja vaikea olla ihmisten kanssa, jotka arvottavat asioita hyvin toisin kuin itse teet. Raha, menestys, minä, tuntuvat olevan tänä päivänä kovin tavallisia arvoja. Missä on suvaitsevaisuus? Lähimmäisenrakkaus? Hyvän tekeminen muille? Pehmeät arvot? Ei niitä yritysmaailmasta ainakaan hevin löydä – mikä on jollain tapaa järkeenkäypääkin. Mutta yritys, jolla on myös pehmeitä arvoja, on hedelmällisempi työalusta ihmisille, joilla kenties myös on sopivasti pehmeitä arvoja.
Jokin aika sitten eräässä illanvietossa minulle heitettiin haaste: mikä on perimmäinen arvoni? Se joka määrittää tekemiseni ihan pohjimmiltaan? Muistan kelanneeni siinä montakin erilaista "syvin arvo"-kandidaattia, joukossa mm. lojaalius ja auttamisen halu. Mutta eihän sitä siinä pystynyt saman tien sanomaan. Eikä tarvinnutkaan, toki.
Ystäväni kehotti leikkimään mielikuvitusleikkiä. Ensin kuvitellaan mahdollisimman täydellinen tilanne elämässä. Tilanne, jossa kaikki rakkaat ihmiset ovat ympärilläsi, asut juuri niinkuin tahdot, ei ole mitään huolia vaan elämä on, well, täydellistä. Mikä on silloin se arvo, joka ohjaa valintojasi? Kun ei tarvitse taistella mistään, vaan voi olla täysin huoletta. Leikin toinen vaihe on kuvitella tilanne, jossa kaikki sinulle tärkeä on viety sinulta pois ja jäljellä olet vain sinä. Kodittomana ja yksin. Mikä silloin ohjaa sinua ja valintojasi? Jos löydät arvon, joka pätee molemmissa tilanteissa, olet löytänyt syvimmän arvosi.
Oikeastaan olen vain muutaman kerran piipahtanut noissa mielikuvituskonteksteissani, jotka rakensin hyvin pian keskustelun jälkeen. Italiassa upeassa villassa upeissa maisemissa perheeni kanssa, palvelijoiden pitäessä talosta ja meistä huolta. Kadunkulmassa rikkinäisissä vaatteissa, kerjuukippo kourassa (jostain syystä Rooman kaduilla – älkää kysykö, en osaa selittää tätä Italia-fiksaatiota). Mielessäni on käynyt aavistuksia erilaisista arvoista, jotka määrittävät minua ja tekemisiäni.
Tänä aamuna ajoin autossani yksin töihin, kuten joka aamu. Yhtäkkiä siinä Hämeenlinnanväylällä se iski tajuntaani. Se on ollut edessäni ihan koko ajan. Se on sanottu minulle monen monta kertaa. Mutten ole aiemmin sitä tajunnut. Perimmäinen ja syvin valintoihini ja tekemisiini vaikuttava arvo on ja on aina ollut – juu, äitini ja ehkä siskonikin sen varmaan jo arvaakin – oikeudenmukaisuus (tai siihen pyrkiminen). Se kulkee punaisena lankana läpi kaiken. Kotona, lasten kanssa, töissä, kaikessa.
Oikeudenmukaisuuden lisäksi on toki montakin arvoa elämässäni. Oikeastaan kaikki ovat hyvin pehmeitä. Halu olla ihmisille hyvä ja auttaa kaikkia – jopa siinä määrin, että unohdan itseni. Esimerkiksi rahalla tai vallalla ei ole oikeastaan mitään roolia arvoissani. Raha on välttämättömyys. Sitä on aina liian vähän, mutta se ei milloinkaan voisi olla minulle motiivi esim. työpaikan valinnassa. Valta, no, sitä tulee tiettyjen roolien myötä väkisin, mutta sitäkään en osaa tavoitella. Olen miettinyt, olenko kovinkin kunnianhimoton, kun en yritä saavuttaa uraa ja paikkaa jossain korkealla. Mutta ei, kunnianhimoni on muualla. Tavoittelen toisenlaisia asioita. Viisautta, tietoa, hyödyksi olemista.
Kirjoitin, että työpaikassa, jonka arvot ovat kovasti ristiriidassa omien kanssa, on vaikea työskennellä. Minä en koe kummempaa ristiriitaa omani ja työpaikkani arvomaailmojen välillä. Olen onnekas 🙂
Nyt heitän haasteen eteenpäin. Mikä on sinun syvin arvosi? What makes you tick?
System Failure for the Masses 
Italiasta. Jäin oikein pohtimaan sitä, tyypilliseen tapaani. Ja ihan ekana se takaraivossa kangastellut ajatus heräsi eloon, eli että jotain mätää siinä oli, mitä Italiasta kirjoitin. Nimittäin alun perin tuonne oli luikahtanut lausahdus, jonka äsken poistin, etten ole koskaan koko maassa käynyt. Höpsis! Olenhan minä pohjois-Italiassa viettänyt yhden ukkosmyrskyn ja yön ja ajanut siellä satoja kilometrejä järvialuetta ja viiniviljelyksiä ihastellen! Roomassa en ole koskaan käynyt, enkä muissakaan isommissa kaupungeissa. Mutsi on Italiassa ihan asunutkin joskus, joten ehkä se on osa tätä kaikkea, kertomukset jotka sieltä olen kuullut.
Mutta osasyy siihen, että Italia esiintyy noiden mielikuvituspaikkojeni kontekstina on varmaankin se, että jollain tapaa Italia esittäytyy minulle vastakohtaisuuksien maana. On antiikin glamour ja sen vieläkin kaikkialla väikkyvä varjo ja toisaalta nykyteknologia – tai ehkäpä paikkapaikoin vähän vanhentunut nykyteknologia 😉 On rikkaiden komeat huvilat järvien rannoilla ja köyhempien vähän likaisenränsistyneet alueet. Vanhaa ja uutta sopivasti sekaisin, vastakohtia. Ja se sopii tuohon ajatuskuvaan hyvin.
Sitä paitsi, haluaisin Italiaan uudestaan – siitäkin huolimatta, että jotenkin onnistuin välillä unohtamaan siellä olleeni, on haaveeni tuosta toissavuotisesta reissusta asti ollut päästä sinne pohjois-Italian järvialueelle uudestaan pitemmäksikin aikaa. Ja totta kai myös Roomassa pitäisi päästä käymään, se on ollut agendalistalla jo kaaaauan.
Vai arvo? Mä vähän epäilen tuota arvo-sanaa elämän motivaattorin kohdalla. Minulle arvo tulee eteen silloin, kun arvotan asioita, tärkeitä enemmän kuin vähemmän tärkeitä :-), mutta ei "arvo" saa minua toimimaan tilanteessa, jossa kaikki ovat hyvin tai huonosti – minun kielenkäytössäni.
Eteenpäin minua ajaa tässä elämässä jokin, jota en ole itse keksinyt, joka on ollut olemassa jo silloin, kun suurin saavutukseni oli varpaisiini tarttuminen. Se ei ole arvo, elämänkatsomukseni mukaan se on onnellisuuden tavoittelu (varpaista kiinni pitämisessä oli jo silloin alussa jotakin, joka sai minut onnelliseksi…) ja kyllä kun pyrin nyt aikuisena valitsemaan jopa tietoisesti asioita, joita voisin tehdä onnellisuuden saavuttamiseksi, niin kyllä oikeudenmukaisuus on sellainen asia, joka vaikuttaa minustakin potentiaaliselta onnellisuuden tilalta – ainakin verrattuna epäoikeudenmukaisuuteen!
Tämä keskustelu oli jo lipsahtanut sinne Facebookin, puolelle, mutta katsotaan, saanko tuotua sen takaisin… 🙂
"Arvottaminen on tärkeysarvon antamista asioille, tärkeänä tai vähemmän tärkeänä pitämistä. Arvot taas muodostavat ihmisen arvomaailman, joka määrittää sen, miten ihminen arvottaa asiat. Ja se taas ohjailee toimintaa ja valintoja. Välillä liikutaan pinnalla, kognitiivisella tasolla, välillä hyvinkin syvällä tiedostamattomassa."
Aivan. Yritin siis kirjoittaa, että minulle "arvo" sanana ei ole minulle motivaattori, vaan ehkä vain nimitys niille valinnoille. Kyllä, minunkin mottoni on "hyvän tekeminen" ja pikkuisen huvittavaa on, että kun olin lukaissut tämän täältä perjantaina, kommentoinut lauantaiaamuna ja iltapäivällä DD eli dada Divyeshvarananda kutsui minun dharmacakraan (DC) eli yhteismeditaatioon Ylöjärvelle, niin eilen illalla luin yhteismeditaation lopussa tekstin, jossa käsiteltiin juuri järjestömme mottoa "atmamoksarhtham jagadhitaya ca" noin yksinkertaistetulla sanskriitin translitteraatiolla eli "itsen oivaltamisen ja maailmankaikkeuden auttamisen puolesta". "Hita" on se "hyvää tekeminen" eikä se valikoidu johonkin tai joihinkin, vaan kohdistuu kaikkeen olevaiseen (jagad). 🙂
Lipsahtipa juu, kun meilaamisen sijaista suoraan sinulle -viestintämuotoa pohdin, mutta pysytään sitten täällä 😉 En minäkään mielestäni arvosta motivaattoria ole tekemässä, vaan ennemminkin "vaikuttavaa ainetta". Arvo ei motivoi tekemään asioita, mutta vaikuttaa siihen, miten tekee, mitä tekeekin. Semantiikaksihan tämä menee 😉