Tässä on syksy tullut taas paiskittua töitä ihan pipona ja tahti tuntuu vaan kiihtyvät vuoden loppua kohti, sikäli kuin mahdollista. Pari viikkoa on tullut tehtyä kaksi tai kolme 9-11 tuntistakin päivää viikossa, ja etenkin kotona syöminen on joko jäänyt melkein kokonaan väliin tai ainakin se lounas on tullut hotkaistua tässä koneen ääressä. Mappipino tuossa vieressä silti kasvaa vaan, siis se läpikäytävien mappien pino.

 

Juuri nyt en oikeastaan silti valita. Väsyttää vähän, kyllä, aina kun en tee töitä – duuni on niin mielenkiintoista ja antoisaa, ettei tehdessä ehdi väsyttää! Mutta en ole lähelläkään sitä jamaa, jossa olin ennen kesälomaa, vaikken aina konetta jaksakaan illalla enää avata edes blogia kirjoittaakseni. Juokseminen on osittain ottanut paikan netissä roikkumiselta. Terveellistäkö? Kenties vähän 😉

 

En minä silti valita sitäkään, että loma häämöttelee edessäni. Työt ei karkaa mihinkään, ja vaikka takaraivossa rassaa hivenen verran se, että olisi niin paljon tehtävää ja niin vähän aikaa, jo viime keväänä lukkoon lyöty loma ja matka ovat ihan tervetullut juttu. Koskapa ei olisi? Meillä suositaan yleensä talviloman pitämistä kevään puolella, mutta aikaisemman kokemuksen perusteella tiedän, että sille on yhtä vähän aikaa silloin. Talvilomalle ei olisi aikaa koskaan, jos sen miettisi puhtaasti työkuormien kannalta. Se pitää vaan pitää jossain välissä.

 

Onneksi lähdetään reissuun. Tiedän, että jos lomailisin kotona, kuten viime keväänä, työasiat vaan pyörisivät mielessäni ja houkutus avata kone edes välillä edes hetkeksi ja lukea vähän meilejä ja tehdä vähän sitä ja tätä olisi valtava. Ja sitten loma ei enää vastaisikaan tarkoitustaan. Nyt on vielä tämä päivä töitä ja huomenaamulla otetaan suunta kohti Gran Canariaa. Tietokone jää kiltisti kotiin ihan shut down. Kännykkä tosin lähtee kyllä mukaan – vähän pelottaa, etten osaa pysyä erossa meileistä sittenkään, kun ne voi lukea puhelimesta…

 

Eiköhän meillä on riittävästi mukavaa tekemistä ja olemista päivät, etten edes muista sähköpostia. Enköhän yritä olla lataamatta niitä puhelimeen edes iltasella. Ehkäpä yritän vain irrottautua ja nauttia olostani. Unplug my work brain. Olenkohan minä tullut jotenkin vanhaksi, kun en jo hihku riemusta? Vai kuuluuko se luonteeseeni olla hihkumatta? Äitini (joka jää sinne kanarialle puoleksi vuodeksi!) sanoisi, että se on luonteeni. Maybe… Niin tai näin, on ihanaa lähteä!

 

Tyttärenikin ovat jo laskeneet viikkoja ja päiviä matkaan – ja minä luonnollisesti apuna 😉 Odottavat kuin kuuta nousevaa, että pääsevät maamon kanssa Moganiin etsimään korukauppiasta, jolta maamo on luvannut ostaa jotkut kivat korut tytöille. Paljon muuta eivät taida osata matkalta odottaa, sillä me ei olla paljon etelänreissuja harrastettu. Euroopassa on tullut ajeltua jonkun kerran, mutta edellinen etelänloma oli esikoisen ollessa kahden ja tosikoisen 25viikkoinen minun masussani.

 

Tästä se matkakuume nousee. Matkalaukku on jo melkein pakattu – bikinit ja kesähepeneet kaivettu kaapista 🙂 – ja lentoon lähtöön on enää pari tuntia päälle vuorokausi. Adios siis viikoksi, amigos! Viikon päästä sunnuntaina tulen ruskeana ja joko hyvin levänneenä tai sitten lasten kanssa hermoromahduksen saaneena 😉 takaisin ky-y-y-lmään kotomaahan. Canary calling, over and out Finland!