Eilen oli niin kiva päivä. Leppoisa ja rauhallinen aamusta iltaan asti. Toista se on taas tämä päivä. Tämä päivä on ollut samanlainen kuin viime sunnuntai. Ja sitä edellinen sunnuntai. Lapsille iskee joku sunnuntaituska ja koko päivä on yhtä känää, kiukkua, tappelua, kiusaamista, toistensa kimpussa olemista ja meille raivoamista.
Aamulla jo oli merkit ilmassa. Sovussa tytöt istuivat katsomassa lasten ohjelmat, mutta kun me miehen kanssa noustiin ja piti lapset saada aamupalalle, alkoi huuto. "Eikun sieltä tulee vielä yksi ja mä haluun kattoo vielä sen!" Pitäisiköhän kieltää aamun lastenohjelmien katsominen kokonaan? Eilen päivä alkoi monen tunnin yhteisleikillä, eikä mitään tuollaisia ongelmia ollut.
Aamupalan jälkeen esikoinen on ollut koko päivän pahantuulinen ja aggressiivinen siskoaan kohtaan. Ei yhtään toleranssia ja jatkuvasti härnäämässä. Tosikoinen on parkunut suurimman osan päivää – paitsi silloin kun on itse ollut härnäämässä isosiskoa. Kyllä sieltä osataan takaisin antaa. Minä siivosin koko alkupäivän hiki hatussa, että on asunto esittelykunnossa (eikä sitten edes kukaan tullut katsomaan :E ) ja kuuntelin lasteni yhtämittaista känää. Se loppui hetkeksi kun sanoin, että jos eivät ole sovussa saavat painua pihalle. Ja sitten se taukosi, kun suljin kummankin noin kolmannen kerran omaan huoneeseensa jäähylle.
Iltapäivällä piti lähteä esikoisen futistreeneihin. Talven sisätreenit super-loistavaan aikaan, sunnuntaina kolmelta. Tytär on näemmä sunnuntaisin jostain syystä niin väsynyt, että saa nähdä tuliko kausi maksettua ihan turhaan. Ilmoitti, ettei halua lähteä, mutta koska oli sitä aikaisemmin nimenomaan halunnut, siis jatkaa talvikausikin, pakotin menemään. Väkisin ja huudolla sain varusteet päälle ja mies puki kaikuna huutavan tosikoisen päälle ulkovaatteet. Menihän se tytär sinne treeneihin, mutta siellä oli kuulemma "ihan tylsää". Ja joukkuekaveri raportoi minulle, että Mona oli ihan väsynyt. Saa nähdä kuinka näiden kanssa käy, nyt on kuitenkin parin viikon tauko matkan takia.
Mikähän ihme näissä sunnuntaissa oikein on? Tyttäret esikoinen etunenässä ovat joka sunnuntai väsyneitä ja pahantuulisia. Ja on ihan sama mitä tehdään, jossain vaiheessa päivää iskee se esikoiselle se 100% poikkitela, jossa sanotaan – tai oikeammin rääytään – vastaan ihan kaikesta mitä sanon. Puhuu jopa ristiin vain sanoakseen vastaan. Viime sunnuntaina hankki itselleen lopulta viikon dvd-kiellon käytöksellään. Tänään ei ole isompia rangaistuksia jaeltu, ei ainakaan vielä. Mutta ei ole päivä vielä päättynyt.
Minun piti harjoitella ykspyöräilyä esikoisen treenien aikana, mutta taivaalta tulee kaiken kukkuraksi taas kerran vettä. Eilen oli niin kaunis ilmakin! Illalla kävin lenkillä, tähdet loistivat kirkkaina pilvettömältä taivaalta ja lätäköt olivat riitteessä. Mutta tänään tulee vettä taivaan täydeltä. Niinpä käytiin tosikoisen kanssa kaupassa sen sijaan että olisi voitu olla koulun pihalla ja iltaa odottaa siideri. Voi elämä tätä elämää taas.
System Failure for the Masses 
Uskottava se on, että jonain päivänä olo on kuin kuningattarella, on rikkautta rakkautta ja ympärillä hyväntuulisia ihmisiä. Siihen ei sovi tuudittautua, sillä niin nopeasti se tuuli muuttuu ja rajuilma puhkeaa.Jos vertaa päiviesi 13 ja 14 välisiä tunnelmia, voi tuon hyökyaallon tunteissa oikein tuntea näin ulkopuolisenakin.
Lohdutksen sana:-Jossain vaiheessa ajattelin että en saa koskaan nukkua, olen aina väsynyt, aina on tisu jonkun suussa(lapsen?), lapset tappelevat jolleivät keskenään niin minun kanssani, ja ajattelin myös että en selviä kaiketa siitä huutamisesta murjottamisesta ja erimieltäolemisesta koskaan.
Nyt on erilaisia erimielisyyksiä, mutta niinä aamuina jolloin en emne töihin, saan nukkua niin pitkään kuin haluan. Toistaiseksi ei tissi ole kuin omasta toivoksestani jonkun suussa,ja lapset menevät jo useita menojaan ilman minua myötävaikutustani. Siispä..perhe on paras, mutta olen oma eheä(?)itseni, omin toivein harrastuksin ja menoin.Jes, siitä selviää yleensä ilman hulluksi tulemista, kuitenkin.
Parhaita palkintoja ovat vilpittömin elein lahjoitetut huomionosoitukset, tahmainen suukko, kädet kaulalla, keittiön sotkuinen tila äitienpäivän tai muun aamun aamupala järjestelyjen jälkeen, tai vain välitön hymy ja kuiskaus Kiitos äiti.
Lapset ovat elämän ilomme:)
Uskottava se on, että jonain päivänä olo on kuin kuningattarella, on rikkautta rakkautta ja ympärillä hyväntuulisia ihmisiä. Siihen ei sovi tuudittautua, sillä niin nopeasti se tuuli muuttuu ja rajuilma puhkeaa.Jos vertaa päiviesi 13 ja 14 välisiä tunnelmia, voi tuon hyökyaallon tunteissa oikein tuntea näin ulkopuolisenakin.
Lohdutksen sana:-Jossain vaiheessa ajattelin että en saa koskaan nukkua, olen aina väsynyt, aina on tisu jonkun suussa(lapsen?), lapset tappelevat jolleivät keskenään niin minun kanssani, ja ajattelin myös että en selviä kaiketa siitä huutamisesta murjottamisesta ja erimieltäolemisesta koskaan.
Nyt on erilaisia erimielisyyksiä, mutta niinä aamuina jolloin en emne töihin, saan nukkua niin pitkään kuin haluan. Toistaiseksi ei tissi ole kuin omasta toivoksestani jonkun suussa,ja lapset menevät jo useita menojaan ilman minua myötävaikutustani. Siispä..perhe on paras, mutta olen oma eheä(?)itseni, omin toivein harrastuksin ja menoin.Jes, siitä selviää yleensä ilman hulluksi tulemista, kuitenkin.
Parhaita palkintoja ovat vilpittömin elein lahjoitetut huomionosoitukset, tahmainen suukko, kädet kaulalla, keittiön sotkuinen tila äitienpäivän tai muun aamun aamupala järjestelyjen jälkeen, tai vain välitön hymy ja kuiskaus Kiitos äiti.
Lapset ovat elämän ilomme:)