Eilen heräsin kellon soittoon paria minuuttia vaille kuusi, noin kuuden huonosti nukutun tunnin jälkeen. Kömmin pakon sanelemana sängystä unisena yrittäen hieroa silmiäni auki. Suhteellisen pikaisten ja hiljaisten aamutoimien jälkeen, ilman aamukahvia, hipsin ulos ovesta kylmään, pimeään rankkasateeseen. Peruuttelin pois parkista ja lähdin ajamaan, ensimmäisenä pit stopina lähi-Teboil. Vasta paljon myöhemmin päivällä tajusin, että autohan oli ollut lohkossa, joten olin onnistuneesti nykäissyt johdon mukanani ja se on sitten jonnekin matkan varrelle jäänyt. Uups.

 

Teboililla kaadoin itselleni pahvikanisterillisen kahvia ja maksoin sen. Juuri kuitin allekirjoitettuani silmäni osuivat punaiseen ediin ja sanoin hakevani vielä sellaisen. Taakseni oli tullut jo jono, anteeksipyytelevästi hymyillen sanoin takana seisoneelle kundille: "Sori, käyn vielä vähän hitaalla, kun en ole vielä saanut sitä kahvia." Sain takaisin hymyn, joten hyvillä mielin maksoin myös edin ja painelin takaisin autooni. Ei sentään niinkuin eräänä maanantaina, jolloin en mielestäni edes ollut erityisen hätäinen, enkä säätänyt mitään, vaan koitin vain kahvini maksaa vuorollani, mutta edelläni ollut ukko silti tiuskaisi: "V***u onks sulla aina noin kiire?!"

 

Ulkona tuli yhä vettä ja oli yhä pimeää, mutta suunta vaan kohti moottoritietä ja Tamperetta. Riihimäen kohdilla sade muuttui rännäksi ja tiellä oli loskaa. Tien reunukset olivat ihan lumessa ja puut samoin. Minulla oli kesätassut alla, joten kieli keskellä suuta ajoin läpi rännän ja tuiskun. Onneksi oikeanpuoleinen ajokaista oli kohtalaisesta liikenteestä johtuen suhteellisen siisti eikä tuntunut alla ihan niin liukkaalta kuin olisi voinut kuvitella. Joten nappasin kännykällä kuvan kelistä…

 

Tamperetta kohti sää muuttui taas vetisemmäksi ja pääsin turvallisesti ja ajoissa perille. Ja aamun surkeanpuoleisesta alusta huolimatta loppupäivä oli vähintäänkin mukava. Eritoten äitini läksiäiset illalla Lahdessa. Kotimatka sieltä sujui kuivaa tietä pitkin siskon kanssa jutellessa, joten ei valittamista siitäkään!

 

Tänään aamu oli hyvin toisenlainen kuin eilen. Tulin kotiin yöllä reippaasti puolen yön jälkeen, joten aamulla nukutti – olisi tosin nukuttanut joka tapauksessa 😉 Mies lähti raksalle yhdeksän aikaan, jolloin minun annettiin vielä nukkua. Tyttäret leikkivät nätisti keskenään koko aamun. Joskus puoli kymmenen aikaan kuulin oven raottuvan ja sieltä astelivat sisään ihanat lapseni aamupalatarjotinta kantaen!

 

Siinä oli lautasellinen muroja, pala eilistä pizzaa, kipossa muutama nami, lasillinen tuoremehua ja muki kahville jonka mies oli jättänyt minua termariin minua varten, ja se kahvitermari. Ei ehkä aivan sellainen aamupalasisältö, jonka olisi itse itselleni valmistanut, mutta rakkaudella laitetun aamupalan olisin hymyillen syönyt, vaikka siinä olisi ollut pieniä kiviä tarjolla! Ihanat rakkaat tyttöni!

 

Siirryttiin pian kaikki keittiöön, jotta tytötkin saivat murolautaset eteensä ja syötiin yhdessä aamupala loppuun. Ja sen jälkeen on päivä tähän asti ollut aivan ihana. Olen siivoillut hiljaksiin, on kuunneltu Pierre Kuzelan alias Vesku Loirin Nauravaa kulkuria tyttöjen toiveesta, tytöt on touhunneet omiaan ja täällä on ollut rauha maassa. Minä huomaan mieleni olevan pitkästä aikaa levollinen ja olen aidosti hyväntuulinen. Ihana päivä 🙂