Jos tuskailinkin aiemmin kesällä yhden sokkelin maalaamisen kanssa, ei se ollut kuitenkaan mitään verrattuna siihen maalausurakkaan, joka meillä tuolla raksalla on. Mies siitä suurimman osan on hoitanut eri talkoolaisten kanssa, mutta olen minäkin yrittänyt kantaa kortta siihenkin kekoon minkä olen ehtinyt. On vaan kurja lähteä raksalle apuun, kun esikoinen aloittaa aina marinan, ettei halua sinne – on tainnut joutua viettämään siellä vähän liikaa aikaa mun loman loputtua.

 

Eilen illalla kuitenkin marinasta huolimatta lähdettiin illaksi vielä miehen avuksi maalaamaan (ja esikoinenkin kaikesta huolimatta viihtyi siellä leikkien niin hyvin, ettei sitten pois meinannut saada…). Vielä jokin aika sitten maalattiin otsalautoja ja räystäslautoja ihan silleen lauta telineen päällä ja se oli melko siistiä puuhaa. En siis ollenkaan osannut varautua siihen, että maalia tippuu päälle. Nimittäin nyt ne otsalaudat ja räystäslaudat ovat jo katossa kiinni ja ne piti maalata toiseen kertaan telineillä keikkuen!

 

Suurimmaksi osaksi maalaaminen oli puhtaasti vain ylöspäin maalaamista ja raskasta käsivarrelle sellaisenaan. Ja toisaalta välillä siellä sai kyyristellä kummallisissa asennoissa, kun kattohan on viisto, joten mitenkään ei voi joka kohdassa olla telineet optimaalisella korkeudella. Ei kyyristelyssä tai polviseisonnassa vielä kuitenkaan mitään, suoranaiseksi akrobatiaksi maalaaminen muuttui, kun piti maalata katon reunoja ja palkkeja, jotka ulottuivatkin telineiden reunojen ulkopuolelle!

 

Välillä mietin siellä jalat pelkän telineen putken päällä kyykistellen, toisella kädellä palkin reunasta roikkuen ja toisella maalaten, että toivottavasti naapurit huomaavat, jos putoan selälleni sieltä telineiltä. Olin nimittäin illalla siellä yksin, miehen lähdettyä vaihteeksi tyttöjen iltarumbaa hoitelemaan. Maalaamiseenkin voi jäädä koukuun 😉 Se oli oikeastaan aika hauskaa puuhaa.

 

Rehellisesti sanoen, olen silti huomattavasti parempi keikkumaan telineillä apinamaisen akrobaattisesti kuin maalaamaan. Niinpä oli urakan lopettaessani yltä päältä maalissa. Ja koska en tosiaan ollut osannut varautua maalin tippumiseen, minulla oli lyhythihainen paita eikä hattua (ennen kuin miehen lähdettyä, kun jätti lippiksensä minulle). Siispä käsivarteni olivat aivan valkoiset ja hiuksissa taitaa vieläkin olla "luminen kohta", kuten mies asian ilmaisi. Kotona painuin sitten suoraan suihkuun. Onneksi nykypäivän maalit, myös ulkokäyttöön tarkoitettu Tikkurilan Pika-Teho, lähtevät iholta pelkällä lämpimällä vedellä ja kevyellä rapsutuksella niin ei tarvinnut tärpätissä kylpeä.

 

Niin kivaa kuin se maalaaminen olikin (tai ehkä tarkkaan ottaen kaikkein eniten pidin siitä telineillä taiteilusta 😉 ), se ei tainnut tehdä kovin hyvää flunssalleni. Tänään on petipäivä, kai tämä tästä taas. Jospa vaikka viikonloppuna pääsisi maalaamaan katolle. Sielläkin on kivaa.