Rapunenäkesteillä

"Tarjoilu päättyy, kun nenään ilmestyy rapu." Vanha viidakon sanonta.
 
Tai ehkä sittenkin aivan uusi rapujuhlien sanonta, joka syntyi siitä, kun armas mieheni keksi sijoittaa ravuista syönnin jälkeen jäljelle jäävän ehjän pää+kuori-osan eli "rapunuken" nenäänsä. Siitäkin huolimatta – tai juuri siksi – meillä oli hurjan kivat rapujuhlat meidän landella. Ravut aivan älyttömän hyviä taas. Ja koska ravut olivat itse ravustettuja, niitä myös oli tarpeeksi: "tilauksesta" riippuen 6-10 per aikuinen (joita oli paikalla kuusi) ja silti vain kymmenen rapua oli otettu pakasteesta, loput olivat edellisyön saalista. Meidän tyttäretkin olivat mukana, joskaan eivät suostuneet rapua maistamaankaan. Sen sijaan noilla "rapunukeilla" kyllä leikkivät ja suurimman esikoinen pesi ja toi kotiin asti.
 
Rapubileiden jälkeen pääsi saunaan – kestit olivat lasten vuoksi ihan päivänvaloaikaan – ja mies meni sinne tyttöjen kanssa. Minä sain kerrankin rentoutua siskoni seurassa. Muistoja vetristeltiin rantakivillä ja lopulta "kokkiksella" eli kokkopaikalla, missä lapsena aina leikittiin laivaa. Kokkiksen kallio nuotion paikalla on vuosien kokon polttamisen seurauksena (jo meidän lapsuudessa) haurastunut niin että siitä saa lohkottua paloja pois. Alettii siskon kanssa taas lohkoa kalliota ja heitellä leipiä irtoavilla litteillä leipäkivillä. Esikoiseni ilmestyi meidän seuraksi ja meillä on niin hauskaa, että tytär sanoi kokkisbileiden olleen paljon rapubileitä hauskemmat 😉 Minulla on kyseisistä bileistä muistona haavoja kädessä.
 
Käytiin mekin sitten siskon kanssa saunassa ja istuttiin uinnin jälkeen alaterassilla sellaisella penkin tapaisella, missä meidän seurana loikoili 17 vuotta vanha Minni-kissa. Juteltiin siskon kanssa kaikenmoista, kissa katseli meitä välillä ja torkkui välillä. Jossain vaiheessa puheeksi tuli flirttailu, jolloin kisu maukaisi paheksuvasti ja käänsi meille selkänsä! Tulla nyt kissan paheksumaksi, se on jo aika paha 😀 Tuumattiin, että ehkä meidän on aika pukea päälle ja siirtyä kokkikselle juttelemaan. Siellä istuttiinkin, kunnes mieheni ja siskoni lähtivät yöksi takaisin stadiin.
 
Minä jäin lasten kanssa landelle yöksi ja vietettiin siellä vielä sunnuntaipäivä melkein kokonaan. Tytöt keittivät luontosoppaa kallioilla ja matkustivat kuuhun keinuraketilla. Minä istuskelin hyvän tovin lempipaikallani mökin katonharjalla, päätykoristeen takana kahareisin. Se on jostain syystä paikka, jossa tekee aina mieli laulaa kansan- ym. lauluja kuten vaikka Kesäpäivää Kangasalla.
 
Vielä ennen kotiin lähtöä ehdittiin nähdä se sukeltajasorsaperhekin. Aivan täysin kaheli porukka! Saivat yhtäkkiä kohtauksen niin että kaikkai alkoivat pyrähdellä ja räpistellä ja sukellella vuoron perään ja toisiaan kohti ja karkuun, jotenkin leikinomaisesti (tai sellaisen vaikutelman siitä sai). Mutta siis sorsia, jotka sukelsivat pari metriä veden alla!? Niiden isän täytyy olla koskelo.
 
Minun isäni vain kiipeilee katoille ja lipputankoon (tikkailla) haalimaan ylös juuttunutta viiriä seipääseen kiinnitetyllä käsiviikatteella. Ei kai ihme, että siskoni ja minä viihdytään kattojen harjoilla ja parvekkeen kaiteella istuen. Kauhulla odotan, mitä omat lapseni tekevät, kun ei enää mene läpi, että "tämä on vain äidin ja tädin etuoikeus". Tosikoinen pääsikin jo katolla käymään kanssani (ei kuitenkaan harjalla asti). Esikoinen sinne on ehtinyt kiivetä ihan omin luvin jo aiemmin. Ja mieheni opettaa lapsille rapuleikkejä.
 
Niin että mikäs minä olen sukeltavaa sorsaperhettä kummastelemaan. Jokaisella perheellä on oikkunsa.

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.