Tänä aamuna kun lähdin töihin oli ihan sinistä. Koko maailma oli sinisen sumun peitossa. Katulamppujen oranssit valot hehkuivat aavemaisina sumun keskellä, tolppien ollessa piilossa sumussa. Moottoritien tuplakatuvalot näyttivät kissojen silmiltä – niistä tuli mieleen ne Liisan Ihmemaassa kohtaamat katoavat ja ilmestyvät katit, joista välillä näkyi vain silmät.

 

Luonto järjestää toisinaan mitä ihmeellisimpiä värityksiä maailmaan. Viime kesänä, kun oltiin autolla siellä Euroopassa, ajettiin rankkasateessa ja ukkosessa Sveitsistä Italiaan, pikkuiseen Amenon kylään pohjoisen järvialueella. Hotelliin majoituttuamme sade lakkasi ja ukkonen väistyi. Lähdin yksin kävelemään kylään, oli tyttöjen nukkumaanmenon aika jo. Ukkosen jälkeinen valaistus kylässä oli satumainen! Laskeva aurinko onnistui lähettämään viimeiset valonsäteensä jostain pilvien lomasta ja kaikki värit hehkuivat intesiivisinä. Aivan kuin olisi kävellyt keskellä satukirjaa!

 

Toisinaan aurinko laskiessaan tai noustessaan saa koko maailman näyttämään vaaleanpunaiselta. Vaaleanpunainen taivas, vaaleanpunaiset pilvet, vaaleanpunaisena loistava lumi. Melkein kuin katselisi maailmaan vaaleanpunaisen ilmapallon läpi. Huikean näköistä!

 

Mutta tänään oli sinistä. Liekö sekin auringon aikaansaannosta, sillä olin liikkeellä juuri auringonnousun aikoihin? Sitten lamput sammuivat. Ja sitten sumu hälveni. Ja jäljellä oli vain marraskuulle tyypillinen aneeminen harmaus.

 

Jossain tuolla kuitenkin paistaa aurinko. Ja jos ei muuta, ainakin sisälläni paistaa tänäänkin aurinko 🙂