Luin joskus sellaisen hupitekstin, jossa totta oli vähintäänkin toinen puoli. Tekstin lähtöajatus oli "tiedän olevani äiti, kun huomaan… " tai jotain siihen suuntaan. Ainoa, mikä siitä jäi mieleen pysyvästi, oli kohta "…jakavani jäätelöpaketin tasaisiin osiin viivottimella". Niinpä niin…

 

Äidit tekevät tiettyjä asioita vain siksi, että ovat äitejä. Pienten lasten äidin tunnistaa kahvilassa tai ruokalassa siitä, että yhden servetin sijaan tarjottimella on niitä suorastaan nippu. Ja äideiltä löytyy taskuista ja käsilaukuista kummallistakin rekvisiittaa: hiuslenksuja, pinnejä, pikkuautoja ja -eläimiä, tikkareita ja karkkiaskeja. Ja käytettyjä nenäliinoja. Olipa repussani yhteen aikaan vaippakin, puhdas sellainen.

 

Eilen oltiin koko perheen voimin eräässä firmassa keskustelemassa meidän talosuunnitelmista sillä seurauksella, että tänä aamuna jotain ihan muuta etsiessäni löysin käsilaukustani kaksi puuha pete karkkiaskia. Ne olivat siellä eilen jokerina, siltä varalta, etteivät tytöt viihtyisi. Viihtyivätpä kuitenkin piirustustensa parissa, joten askit jäivät minulle. Leijonan sentään muistin poistaa takkini taskusta vielä illalla.

 

Äideiltä tulee suustaan mitä omituisimpia komentoja. Enpä olisi koskaan uskonut esimerkiksi kieltäväni ketään työntämästä sormiaan toisen nenään tai pureksimasta varpaankynsiään tai piirtämästä siskonsa poskeen. Tai sanovani täysin rauhallisesti: "Älä tapa sitä siskoasi vaan mene iltapesulle." Tai "Älä tee banaanista ukkeleita vaan syö se." Tai "Näkkileipä ei ole auto vaan ruokaa."

 

Hauska baby blues -strippi esitti havainnollisesti, miten vanhemmat kasvavat. Ensimmäisen kuvan otsikko oli "yksivuotiaana". Kuvassa kuului KLONK ja vanhemmat huusivat sohvalta ylös pompaten "Mitä tapahtui, satutitko, tulossa ollaan!". Toisen kuvan otsikko oli "kaksivuotiaana". Kuvassa kuului KLONK ja vanhemmat huusivat sohvalla rauhallisesti istuen "Mitä tahansa se olikin, lopeta se!". No, kasvoihan siinä vähän lapsikin, mutta noin se suunnilleen menee.