Niin siinä sitten tosiaan kävi, että lokakuun viimeinen päivä näki sen todellisen ensilumen. Ja kyllä sitä tulikin. Ainakin parikymmentä senttiä. Lapset oli tietenkin innoissaan 🙂 Esikoinen väsäsi ihan omin voimin oikein kaksi lumiukkoakin meidän pihalle. Saipa niille hatut ja kaulahuivitkin. Porkkanaa ei nenäksi löytynyt, joten kurkunpäädyt saivat toimittaa sitä virkaa.

 

Minä en kamalasti pidä lumesta. Se haittaa normaalia elämää niin paljon. Autoa saa harjata (tänään kun olin lähdössä Tikkurilasta puolilta päivin, en edes löytänyt autosta harjaa, mutta ihmekös tuo: mies oli unohtanut laittaa autoihin harjat, vaikka ne skrabat olikin jostain esiin kaivanut ja talvirenkaatkin sentään sunnuntaina autoihin vaihtanut) ja lähdöt on näin ollen hitaampia. Liikenne on lumisateella yhtä mylläkkää. Lunta menee kenkiin ja kengät kastuu ja jalkoja paleltaa.

 

Onhan se silti kaunista! Nytkin puiden oksat roikkuvat raskaina lumen painosta ja ovat niin kauniita valkoisessa lumivaipassaan että! Ja tuohan se valoakin pimeään hohtaessaan katulamppujen valossa. Eikä sitä voi kuin hymyillä katsellessaan lasten riemua ensilumen tultua.

 

Ja muistan minä itsekin, miten ihmettelin sitä, ettei oma äitini pitänyt lumesta. Kyllä se vaan lapsena oli niin kivaa peuhata ja telmiä lumessa, hiihtää ja laskea mäkeä pulkalla ja myöhemmin slalom-suksilla. Lumiukon ja -linnan jos toisenkin olen itsekin elämäni aikana rakentanut ja hauskat on muistot myös lukuisista lumisodista. Kylläpä sitä tuleekin tylsäksi aikuisena!

 

Nyt on vielä nuo oman pihan lumityötkin tehtävänä. Onneksi mies pitää siitä hommasta, ihan oikeasti! On aina ihan intona menossa lumitöihin, kun vaan sitä suinkin on satanut 🙂 Ei se uutuudenviehätys ainakaan vielä viime talvena laimennut, saa nähdä miten tänä talvena käy 😉

 

[Ai muuten, saatiin tänään uusi uuninluukku – vastahan tässä oltiinkin kaksi kuukautta ilman uunia! Alkutaiston jälkeen Bosch lopulta hoiti homman mukisematta, joskin aika pitkään tämä kokonaisuudessaan kesti… No, olihan sentään hella senkin aikaa. (vrt. merkinnät 9. ja 11. syyskuuta, "pop goes the oven" ja "tuulimyllyjä ja tutkaimia")]