Tänään kaivoin aamulla lapsille vähän paksummat pipot, sellaiset vuorittomat fleecepipot, päähänsä. Ja saman tien sain havaita, että kummallakin on vähän nafti pipo. Joten kun hain lapset hoidosta, lähdettiin hattuostoksille Jumboon.

 

Nuoremmalla tyttärelläni on paha tapa pureskella kynsiään ja kun ei sormenkynsissä ole enää pureksittavaa, siirtyy hän varpaiden kynsiin. Niinpä olikin pari viikkoa sitten varpaissa oikein pahat kynsivallintulehdukset, nyttemmin antibioottikuurin avustuksella parantuneet. Mutta ottikos tyttö opikseen? Ei. Onpa taas pureskellut niitä. Matkalla päiväkodista Jumboon kyselin tytöltä, onko päivän aikana purrut varpaankynsiään ja mitä vastasikaan tytär? Nokkelana: "Mä vaan kokeilin suullani joko ne on parantuneet, mutta mun tyhmät hampaat repi niitä!" Joopa joo.

 

Vähän ajan kuluttua esikoinen tuumasi sateesta, että Afrikassa ei sitten varmaankaan sada, koska maapallolla ei kaikkialla voi sataa yhtaikaa. Oli tyttö itsekseen miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että pilvet kiertävät maapalloa kuten aurinkokin (ts. maapallon pyörinnän aiheuttama efekti, tietää tyttö kyllä, mistä se oikeasti johtuu) eivätkä siksi ole joka puolella maapalloa yhtaikaa. Kehkeytyipä siis oppituokio sateen synnystä ja siitä mitä pilvet ovat.

 

Perillä Jumbossa odotti pakolliset ruokailut ihan ensimmäiseksi. Esikoinen söi hyvällä halulla Rosson lasten kinkkupizzan, tosikoinen jäätelöllä lahjoen noin puolet pasta bolognese -annoksestaan. Ja sitten ostettiin ne jätskitkin, pehmikset. Matkalla penkille tosikoinen iloisesti sohi jäätelöllään niin naamaansa kuin siskonsa paitaankin ja tietenkin sen ilmapallon naruun, jonka siinä matkan varrella sai.

 

Ilmapallo kiinnitettiin tytön ranteeseen. Esikoinen ei palloa halunnut, mitä ihmettelin hiukan, mutta syykin selvisi. Jos ei ota palloa ollenkaan, sitä ei voi menettääkään! Tytär vilkuili tuon tuosta jäätelönsä lomasta pikkusiskonsa ilmapalloa, vähän väliä huolehtien: "Mä pelkään koko ajan että se karkaa. Eihän se vaan irtoa sen ranteesta? Ei kai se mene puhki? Koska jos se irtoaa, arvaa mitä, siitä tulee parku." Tytär rauhoittui vasta, kun pikkusisko vakuutti, ettei haittaisi vaikka pallo karkaisikin.

 

Penkillä jätskejä syödessämme alkoi vähän matkan päässä soittaa bändi, jota oli saapunut kuuntelemaan piskuinen mutta ilmeisen uskollinen lauma punkahtavia teinityttöjä. Musa oli, noh, ehkä vähän volyymi korvaa laadun meininkiä, mutta ihan kohtalaista rokkia. Esikoinen jätskin syötyään alkoi heti jammata. Tanssi veressä, minkäs sille. Ja hauskan näköistähän se 🙂 Pitipä sitten käydä katsastamassa bändiä lähempääkin, mutta oli kuulemma liian kovalla se jyske.

 

Käytiin siinä viimein hattukaupassakin. Ja vessassa. Ja SkyJumperissa hyppimässä. Ja prismassa ja cittarissa. Ja tunnollinen ja huolehtivainen isosisko huuteli jatkuvasti pikkusiskolleen: "Tule jo! Odota! Älä juokse, muuten sä kaadut!" Vaan tuumin kyllä minä silti siinä tyttäriäni luotsaillessani, että paimenkoiran minä tarvisin pitämään pienet lampaani laumassa siivosti. Johon tietenkin aina-järkevä isompi tyttäreni: "Ei me olla lampaita! Vai näätkö sä muka mulla villaisen turkin?"

 

Kotimatkalla satoi kaatamalla. Mutta eipä se estänyt esikoista näkemästä taivaalla tähtiä. Näki mm. otavan ja joutsenen kuviot, mutta myös puun, pellen, tuhatpäisen ukkelin, oravan, omenan ja monta muuta kuviota. Aikamoiset tähdet ja aikamoinen supernäkö 😉

 

Kotiinkin päästiin ja paljon oli tavaraa matkaan tarttunut (olipa äiti vähän lepsulla päällä…), joukossa ne hatutkin. Ja olipa vielä tallella ilmapallokin.