Ei kai pitäis olla niin kamalan herkkä. Mutta minkäs sille voi, että joskus vaan nyppii niin pahasti olla joka päivä arvioitavana. Tänään suoriuduin noin nelosen arvoisesti. Jonain toisena päivänä ehkä paremmin, joskus huonommin.

 

Yritän jotenkin vakuuttaa itselleni, että teen parhaani, mutta ihmiset on vaan niin kriittisiä. Kaikkia ei voi mitenkään miellyttää. Ja sitten puolustaudun sillä, että aineisto ei ollut hyvä (eikä minun tekemäni 😉 ) ja sillä, että joukkio oli niin eri lähtökohdista. Etten mitenkään olisi voinut suoriutua enää tämän paremmin.

 

Selityksen makua. Vaan kun se tuntuu pahalta ajatella, että ammattitaidossani – sentään vuosikausien kokemuksella – olisi jotain niin pahasti vialla, että arvioni seikkailevat tuolla nelosen huitteilla. Meinaan oli toka kerta tänä syksynä. Ja toka arvio tänä syksynä…

 

Todellisuudessa ei arvioitteni keskiarvo ole juuri muita alempi, kymmenyksen tai kaksi ja joissain kohdin jopa keskiarvon yläpuolella. Mutta pahus kun ottaa päähän joka kerta kun ei arviot lähentele täyttä viittä!

 

Ja minä kun luulin viskanneeni perfektionismin narikkaan jo vuosia sitten. Plääh.