Ihan aito avioliitto

Ihan näin alkuun: onneksi olkoon sateenkaariväki. Toivottavasti vatvominen ja puljaaminen viimein loppuu ja saatte nauttia samoista oikeuksista kuin me heteron valtaväestön edustajat. Onneksi meistä selvästi suurin osa näkee omaa napaansa pitemmälle ja ymmärtää, että rakkautenne ja perheenne on aivan yhtä arvokas kuin keskivertoheteronkin ja ansaitsette tasa-arvoisen kohtelun yhteiskunnassa. Seuraavaksi vielä jos se äitiyslaki ja samassa hengessä miksei isyyslaki sekä tietenkin vielä translakikin saataisiin kuntoon, voisi jo sanoa, että terve järki ja rakkaus voittavat.

Voisin tässä yhteiskunnallista keskustelua jollain silmällä seuranneena hämmästellä ja kummastella Aito Avioliitto -aloitteen kannattajia ja sitä fanaattista suhtautumista, joka etenkin uskoviksi kristityiksi itseään tituleeraavilla on tätä tasa-arvoisuutta kohtaan. En kuitenkaan hämmästele enkä kummastele, ainoastaan suren. Valitettavasti tunnen tuon fanaattisuuden henkilökohtaisesti, elinhän nuoruusvuoteni helluntailaisuudessa ja sen ahtaudessa, mitä seksuaalisuuteen tulee.

Minä siis ymmärrän. Ymmärrän sen, ettei Raamatun ja sitä myötä kristillisen doktriinin mukaan homoseksuaalisuus ole oikein. Kuten ei esiaviollinen seksikään. Homous on synti, joten se täytyy kieltää ja homoille tarjota mahdollisuus eheytymiseen. Ei avioliittoon. Ymmärrän sen, että tällainen laki tuntuu fanaattisesta kristitystä iskulta vyön alle (pun intended) ja juuri nyt varmasti kristikunnassa rukoillaan hartaasti Suomen kadotukseen matkalla olevan kansan puolesta.

En kuitenkaan ymmärrä, mitä tekemistä näiden kristittyjen uskomuksilla on meidän yhteiskuntamme lakien kanssa. Olkoonkin, että historiallisesti olemme kristitty kansa ja alunperin laki ja Raamattu kulki koko lailla käsi kädessä. Olemme kuitenkin kulkeneet läpi valistuksen ja ohi kirkon vallan. Olemme ihmisiä, joille oma ajattelu on sallittua. Ihmisiä, joista valtaosa ei enää usko kirkon – minkään kirkon – oppeja. Kirkko, helluntailaiset, ketkä tahansa kristityt pitäkööt avioliittonsa heteroavioliittona ja pitäkööt uskonsa ja pitäkööt ymmärryksensä oikeasta ja väärästä. Muita ei kuitenkaan tarvitsisi sitoa heidän oppiinsa.

Ymmärrän, että kristityt uskovat omistavansa totuuden, onhan heidän jumalansa Totuuden Jumala. Minulla on uutisia! Se on vain yksi totuus! Vain kristittyjen totuus! Ja asiat, jotka kristityistä ovat kauhistus, voivat olla jossain muualla aivan normaali asia. Ihan kuten hindu ei syö lehmää, mutta kristitty ei siitä omantunnontuskia saa. Hinduillakin on totuus. Se totuus on, että lehmä on pyhä eikä sitä sovi syödä. Intiassa on muitakin uskontoja, eikä tiettävästi hindut pakota muslimeja olemaan syömättä lehmiä tai muslimit pakota hinduja olemaan syömättä possua. Olkoonkin, että tämä uskonnollinen kahtiajakautuneisuus synnytti sodan ja kaksi erillistä valtiota – mikä oikeastaan vain vahvistaa pointtia, ettei uskonnon pitäisi ohjata yhteiskuntaa.

Kristinuskon keskeinen sanoma on rakkaus. Aika usein sitä on aika vaikea nähdä, sillä se hukkuu kaiken maailman oppikiistojen ja syntisten tuomitsemisten alle. Jos nyt Raamattua on yhtään uskominen, julisti Jeesus nimenomaan rakkautta ja veljeili kaikkien niiden kanssa, joita juutalainen hurskasteleva yhteiskunta hylki. Aika kauas on nykykristikunta siitä tullut. Nykykristityt uskovat mieluummin Paavalin kirjoituksia. Paavalin, joka oli ennen fariseus eli lainoppinut ja näin ollen ihan luonnostaan lainlaatija. Paavali se oli, ei Jeesus, joka käski naisen vaieta seurakunnassa (koska juoruaminen häiritsi saarnaa) ja sanoi, ettei miehen pidä maata miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan (niin no, vähän erillä laillahan se yleensä tapahtuukin ;) ).

Jos palattaisiin ihan kristinuskon alkulähteille, sinne Jeesuksen tekoihin siten kuin evankeliumit sen paremman historiankirjoituksen puutteessa kertovat, ei kovin suuria oppikeskusteluita tarvitsisi käydä, sillä Jeesus itse julisti ihan vain sitä lähimmäisistä välittämistä. Kristityt tänä päivänä voisivat ottaa mestaristaan oppia ja jättää ne kivet heittämättä. Keskittyä enemmän vaikkapa vähäosaisten auttamiseen (pyyteettä, ilman sitä ainaista evankeliointia) ja vähemmän muiden ihmisten seksielämään. Ymmärrän,faktuaalisesti, että kristinuskon perusoppiin kuuluu evankeliointi ja käännyttäminen – Jeesushan se käski: menkää ja tehkää jne. – uskoohan kristinusko olevansa ainoa oikea usko(nto). En silti ymmärrä sitä näin inhimillisesti.

Minullekin eräs henkilö sanoi mielipiteeni ilmaistuani: “Tervetuloa Jumalan luo.” Minä olen jo Jumalani löytänyt, kiitos vaan. Ihmisyys, inhimillisyys ja rakkaus. Siinä minulle Jumalaa tarpeeksi. That said, hyväksyn sen, että ihmisillä on erilaisia mielipiteitä, eikä uskovan mielipide tasa-arvoisesta avioliitosta tai translaista tai muustakaan ole sen väheksyttävämpi kuin minun mielipiteeni. Meinaan vaan, että ei kai se heille kuulu, onko joku naimisissa samaa vai eri sukupuolta olevan kanssa? Ei kai se heiltä ole poissa, sillä ei kukaan heitä pakota naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa.

Live, love, breathe. Elä ja anna elää. Peace, people!

Yhdellä sanalla

Ihan vaan huvin vuoksi.

1. Missä kännykkäsi on? vieressä

2. Puolisosi? koodaa

3. Hiuksesi? Värjätyt

4. Äitisi? kuollut

5. Isäsi? rakas

6. Suosikkisi? vintillä

7. Unesi viime yönä? outo

8. Mielijuomasi? viini

9. Unelmasi/tavoitteesi? Tinos

10. Missä huoneessa olet? makkarissa

11. Harrastuksesi? lukeminen

12. Pelkosi? menettäminen

13. Missä haluat olla 6 vuoden päästä? landella

14. Missä olit viime yönä? sängyssäni

15. Jotain, mitä sinä et ole? mies

16. Muffinssit? suklaisina

17. Toivelistalla? paljon

18. Paikka, missä kasvoit? Munkka

19. Mitä teit viimeksi? cappucinon

20. Mitä sinulla on ylläsi? aamutakki

21. Televisiosi? litteä

22. Lemmikkisi? koirat

23. Ystävät? joitakin

24. Elämäsi? kummallista

25. Mielialasi? ärtynyt

26. Ikävöitkö jotakuta? isoäitiä

27. Auto? mersu

28. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi? pipo

29. Lempikauppasi? Amazon

30. Lempivärisi? pinkki

31. Milloin nauroit viimeksi? äsken

32. Milloin viimeksi itkit? joskus

33. Kuka lähettää tämän edelleen? joku

34. Paikka minne menen yhä uudelleen ja uudelleen? sauna

35. Henkilö, joka spostittaa minulle säännöllisesti? spämmäri

36. Lempiruokapaikka? koti

The Book Thief

bookthiefIn the ever growing list of books that have left an impression on me, The Book Thief went straight to the top when I read it. The book that is a touching story about a girl in early WWII Germany, a girl who picks up a book, learns to read and learns to love books. The story would be touching even without the books. Without the narrator, who just happens to be Death. It would be touching just as the story of a girl who loses her dad to Nazis and her brother on the way to be given away to foster care, because her mom had to hide; her parents were communists. What makes it a spectacular read, is Death as the narrator, and the books, that are like salt in food. Not necessary, but brings out the true flavor.

The common thread begins when the girl’s – Liesel Meminger is her name – brother is buried by the railroad after dying in the train and one of the gravediggers lose their handbook in the snow. Liesel picks up the book, holding on to it like it could bring her brother back. At the time, she doesn’t even know how to read, but she keeps the book as a relic under her mattress until one night her step-father finds it and using the book, he teaches her to read.

That one book, as grave as it is, is the one possession she holds most dear. She reads it over and over again, until she gets her second book: she retrieves a smoldering book from a nazi bonfire, after everyone has already gone. She is overseen by te mayor’s wife, but she stays silent for her own reasons. The true paradise for Liesel opens up as the mayor’s wife invites Liesel to her library, telling her she can come over any time to read. She understand’s Liesel’s love for books and stories and she nurtures it. Liesel is in awe and for a while she can barely breathe.

Liesel and her foster parents are a humane kind of family. People who value people and refuse to hate jews while trying to maintain a balance where they wouldn’t be in danger themselves. The father with his accordion, the mother with her big heart and foul mouth, Liesel with her love of stories. The best friend who takes a swim in the icy river to salvage Liesel’s book. The jewish refugee, who writes his own story on the leaves of Mein Kampf (after painting them white) for Liesel to find and read when she is older.

The book grasps the horrors and fears of little town in Nazi Germany like none I have read before. And I have read quite a few of them, books about that age and time. Anne Frank was almost an obsession to me and visiting her hideout in Amsterdam an almost religious experienvce. Leon Uris with Mila 18, excellent book as well. Corrie ten Boom. And who knows how many others. Most of them haven’t stuck; I can’t remember half of what I’ve read. Only the most powerful reading experiences leave a permanent mark in my mind.

This book about the little book has all the makings of a classic. The extremely compelling storyline, the rich character of Liesel, the human tragedy that comes with the nazi/jew territory, the love of books, for all things. Not jewelry, not coins, not toys. A passion for books and reading and how it all starts and evolves. In the midst of the hardships of Hitler’s reign, of poverty, of missing family members, of the terrors of war. It is Liesel reading to the people in the bomb shelter that calms them all down. It is Liesel reading to the old lady missing his sons, that gives her a wee bit of joy each day. It is the stories that weave the stories. And the biggest stories of all, are our lives.

Quite often I like to watch movies made of books I have likes. Almost as often I am heavily disappointed. Like with the Veronica Roth’s Divergent. It was an ok movie, but the differences just were too much. And the second book-to-movie, Insurgent? The trailer was already so absurd compared to the book, that I completely dismissed the movie. Or like the Shadowhunters. Cassandra Claire’s books weave an awesome captivating world that you just want to dwell in. But the movies and series based on her books? Meh. I watch them simply because they give a tiny Shadowhunter-fix despite the differences.

With this in mind, The Book Thief movie was a really pleasant surprise. Of course you need to simplify things and cut some corners when making a two hour movie from a novel, but this movie made it in a totally classy way. The movie was every bit as powerful of an experience as the book. It captured the atmosphere, the feeling of the story excellently. So for once I can truly honestly say: if you’re not really a reading person, at least watch the movie. It’s a story every person in this western world in the era of Trump et al. should read or watch. Just to *remember*.

Ihminen ihmisenä. Elä ja anna elää

Kaimani Sanna Ukkolan kirjoitus ismeistä koulussa jätti mieleeni ihmetyksen. Nimittäin ihmetyksen siitä, mihin tämä maailma taas on menossa. Mieheni tykkää puhua stereotypioista, kuten vasemmistoliberaaleista ja oikeistokonservatiiveista – onhan hän jenkki – ja ennen muuta siitä, miten näm vasemmistoliberaalit levittävät propagandaansa ja pyrkivät eliminoimaan kaiken, mikä on hyvää ja arvokasta tässä maailmassa. Hapatusta, joka hajottaa yhdistämisen sijaan. Aina väännän vastaan, sillä omatkin ajatukseni ovat pitkälti liberaalit, jos kohta oikeistolaiset. Epäilen hänen kuitenkin olevan oikeassa väitteessään. Ainoa vaan, että hän unohtaa politiikan nelijaon, sillä jenkeissä on vain tuo puusilmäinen kahtiajako.

Tämän sanottuani aion sanoutua irti poliittisista termeistä ja tuosta mainitsemastani nelijaosta.

Veganismi. Tuo tämän hetken trendi numero yksi. Päiväkoteihin saakka ulotettu. Valitkoon kukin syömisensä itse ja lastensakin syömiset itse ja kai se on vain oikein, että päiväkodeissakin voidaan tarjota vegaanien lapsille vegaaniravintoa. Muille sitä ei pidä alkaa tuputtaa, sillä ei se sen parempi ideologia ole kuin mikään muukaan, vaikka sitä kuinka perusteltaisiin eläinten oikeuksilla ja sen sellaisella. Se on kuitenkin ismi muiden joukossa, ei normi tai totuus. Ismeille nimittäin on ominaista, että siihen uskotaan tai ei uskota. Yleisesti tunnustettuja totuuksia ismit eivät ole, paitsi ehkä yhteisössä, joka koostuu vain samaan ismiin uskovista.

Ongelma veganismin ja monen muunkin vastaavan nykypäivän ismin osalta on se, että ne markkinoidaan eettisesti ylivertaisena elämäntapana vanhaan verrattuna. On eettisempää (ja kun tutkijat oikein valitaan, myös terveellisempää) syödä vain kasviperäistä ravintoa. Annetaan eläimille elämä. Mitäpä luulet lehmille tapahtuvan, jos maitotalous tai lihatalous romahtaa kokonaan? Pärjäisiköhän ne ihan vaan keskenään luonnossa? Ei niitkään kukaan ilokseen lemmikkeinä pitäisi. Kyllä ne on hyötyeläimiä olleet jo vuosisatoja, jollei -tuhansia. Taitaisi aika äkkiä lehmät kuolla työttömyyteensä, kykenemättöminä hoitamaan itse itsensä. Sitä paitsi, mikä on lehmän luonnollinen elinympäristö? Ja sitten Animalia itkee sitä. Ihan itse aiheutettua.

Ihmiset hyppäävät entistä kiihkeämmin mihin tahansa kelkkaan, joka antaa heille jonkinlaisen merkityksellisen elämän tunteen. Luultavasti tämä on täytettä tyhjiölle, jonka jätti uskonnottomuus. Entisaikaan tuon tyhjiön täytti uskonto, kirkossa käyminen, johonkin suurempaan voimaan uskominen, kirkon sääntöjen noudattaminen. Tieteen ja individualismin nousu valistuksen ajan myötä aloitti tämän jatkuvasti kiihtyvän liikkeen kohti entistä suurempaa agnostikkojen ja ateistien määrää. Ateistien, jotka sokeasti uskovat tieteeseen tai johonkin kivaan ismiin, joka paremmin sopii heidän omaan elämäänsä uskontoa paremmin.

Don’t get me wrong. Olen itsekin hylännyt uskonnon jo jonkin aika sitten, oltuani kymmenisen vuotta fanaattinen ja päälle vielä kymmenisen vuotta epäilevän varovainen ja uskon hiipuessa, uskaltamatta päästää irti, sillä niin hyvin minut oli peloteltu uskomaan. Väitän, että juuri siksi tämän mekanismin niin hyvin ymmärränkin. Silloin nuorena murrosiän painaessa päälle samaan aikaan kun podin vanhempieni eroa äitini aiheuttamine komplikaatioineen, tuli uskonto tavallaan jopa pelastajana elämääni. Sanoisin näin jälkeenpäin, että jollain tapaa oli ehkä kuitenkin parempi olla helluntainuori kuin vaikkapa dokata pahaa oloa pois.

Samaan aikaan uskonto oli kuitenkin myös vallan väline, jollaisena sen tänä päivänä ensisijaisesti näen. Minut pidettiin kurissa “nyt teet Jeesuksen surulliseksi” -mentaliteetilla heti kun minuun oli iskostettu, että Jeesus rakastaa minua niin paljon, että on minun velvollisuuteni rakastaa takaisin. Sitä paitsi, jos en rakastaisi, jäisin rannalle kun Jeesus tulee takaisin ja paha minut silloin perii, kirjaimellisesti. Erään kerran neljäntoista vanhana tulin kotiin koulusta, eikä siskoa näkynyt missään, kukaan ei vastannut puhelimeen äidin (uskovaisella) työpaikalla, eikä ukkinikaan ollut kotona. Elin muutaman paniikinhetken peläten, että nyt se on tapahtunut.

Jokainen ismi käyttää jonkinlaista pelottelutaktiikkaa sitouttaakseen ihmiset siihen. Jos ei muuta niin syyllistämistä siitä, miten et ole hyvä ihminen, jos syöt eläintä. Ja sehän tepsii nykyihmiseen. Ihan niinkuin minustakin tuli oikein tosihyvä uskova tuon paniikkikokemukseni jälkeen, ei tarvita kuin video tai pari eläinten huonosta kohtelusta (oli se sitten todellista tai ei) ja hupsista, taas saatiin joukkoon yksi vannoutunut vegaani.

Tässä kohden pahoitteluni kaikille, tarkoitukseni ei ole pureskella vain vegaaneja, se nyt vain on oiva esimerkki. Tarkoitukseni ei ole pilkata kenenkään uskomuksia – tiedän kokemuksesta, miten todellisia ja elämään parantavia ne voivat olla. Yritän näyttää, että pohjimmiltaan nykypäivän ismi on vain variaatio vanhan ajan ismeistä, joita uskonnoiksikin kutsutaan.

Toinen tämän päivän ismi on feminismi. Hassuinta feminismissä minusta on, että samaan hengenvetoon puhutaan sukupuolettomuudesta ja naisten oikeuksista. Joulun aikaan sain tuolla Stadissa kävellessäni ranteeseeni sellaisen pinkin #tyttöjenpuolesta rannekkeen, kun feissari onnistui minut pysäyttämään hetkenä jona en ollut varuillani. Ei sitä joka hetki jaksa olla varuillaan. Olin nähnyt heitä ennenkin toki, ja onhan tuo hashtag kiertänyt facessakin. Ajatukseni asiasta ovat kahtiajakoiset. Toisaalta, juu, tytöt monessa maassa ovat yhä varsin sorrettuja ja eriarvoisia kuin pojat. Toisaalta, ei asia ole niin yksipuolinen. Otetaan vaikka nuo Afrikan armeijoihin värvättävät pikkupojat. Olen kaikkien lasten puolella. Niin tyttöjen kuin poikien kuin niiden, jotka ei identifioidu kummaksikaan.

Ajatuksena ihmisten tasa-arvoisuus on hieno. Jokainen ihminen on tasa-arvoinen ihmisenä. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla samanveroiset mahdollisuudet elämään, as in mahdollisuus tehdä omia valintoja, vapaasti. Tasa-arvo ei tarkoita tasapäisyyttä. Se ei tarkoita sitä, että kaikilla pitää olla mahdollisuus samaan elintasoon, samaan palkkatasoon, samoihin omistuksiin. Kaikki ei synny samoin lahjoin, samalla älykkyydellä, samaan yhteiskunnalliseen luokkaan tai asemaan. Sillä niin paljon kuin suomalaiset haluavat toisin uskoa, meilläkin on luokat. Ja se on vain luonnollista, sillä yhteiskunta ei valitettavasti pelaa tasapäisyydellä ja luokattomana.

Ajatuksena miesten ja naisten tasa-arvo on hieno. Se kuitenkin itsessään jo perustuu perinteisille sukupuolirooleille ja perinteiselle sukupuolijaottelulle. Okei, yhteiskuntamme yhä perustuu sille, mutta feminismi puuttuu vain yhteen ainoaan aspektiin. Naisten asemaan. Feminismi on sovinismin vastakohta ja sellaisena aivan yhtä kapeakatsantoinen. Ilman sovinismia ei ole feminismiä. Itse jättäisin omaan arvoonsa nämäkin ismit ja lähtisin liikkeelle ihmisyydestä. Se kuitenkin edellyttäisi, että kumpikin osapuoli tiputtaa sen isminsä ja näkee ihmisen ihmisenä, ei miehenä tai naisena ja sen vuoksi johonkin tiettyyn rooliin tai asemaan sidottuna.

Nyt en ollenkaan sano, että haluaisin poistaa mieheyden tai naiseuden. Sanon vain, että sen ei pitäisi olla se vaikuttava tekijä yhteiskunnallisesti. Minusta on hienoa, että on naisellisia naisia – minusta on hienoa olla sellainen itse – ja että on miehisiä miehiä – jollainen minulla on miehenä – mutta sen ei pitäisi vaikuttaa mihinkään yhteiskunnallisesti. Olenhan itsekin miesvaltaisella alalla töissä. Se nyt sattuu olemaan oma intressini. Olen naisellinen nainen, vaikka teininä luin Tekniikan Maailmaan SinäMinän sijaan, enkä aikuisenakaan ole ikinä päässyt naistenlehtien makuun. Yäk. Minä olen kuitenkin vain yhdenlainen nainen.

Sukupuolisuus on vain yksi asia, mutta iso sellainen. Tiedekin jo tietää, ettei se ole niin yksinkertaista kuin että mitä sinulla on jalkojen välissä. Tiedekin tietää, että aivot ovat isommassa roolissa sukupuolen määrittäjinä. Transsukupuolisten aivot ovat rakenteeltaan lähempänä sen “väärän” sukupuolen aivoja kuin syntymäsukupuolen aivoja. Usein jotain siltä väliltä, mikä vahvistaa käsityksen siitä, ettei tämä kahtiajaottelu ole ihan niin absoluuttinen kuin mitä sukupuolielimet antavat ymmärtää. Jonkun mielestä se on evolutionaarinen “virhe”, toisen mielestä se on vain inhimillinen ominaisuus. Onko sillä lopultakaan väliä? Oleellista on, että niin on.

Minua jaksaa hämmentää se, miten voimakkaasti ihmiset yrittävät kontrolloida muita ihmisiä. “Koska minun ismini mukaan lihansyönti on väärin, pitää kaikkien muidenkin lopettaa lihansyönti.” “Koska minun ismini mukaan transseksuaalisuutta ei ole, ei kukaan tässä maailmassa voi olla transseksuaali. Sitä vastaan pitää taistella.” “Koska minun ismini mukaan homous on syntiä, ei heille voi suoda samoja oikeuksia kuin heteroille. Muuten minun heterosuhteeni likaantuu.” Mitä ihmeen väliä sillä on kenellekään, jos joku elää ja uskoo eri tavalla kuin sinä?

Muslimeja ei haluta länsimaihin, koska he ovat agressiivisia uskontonsa kanssa. Kristityt (paitsi ne fanaattisimmat herätysliikeuskovat ja Amerikan keskilänsi) ovat lakanneet sitä olemasta, sillä se on uskontona enimmäkseen jo väljähtänyt, ainakin täällä. Muslimit ovatkin noin 600 vuotta kristittyjä jäljessä, onhan uskontokin juuri sen verran kristinuskoa nuorempi. Samaan aikaan täällä ihan länsimaissa sikiää lähes yhtä agressiisivia ismejä, jotka pyrkivät leviämään sisältä käsin. Väkivalta ei tosin ole fyysistä vaan henkistä.

Ihminen ihmisenä. Miksei me ihmiset voitaisi vain hyväksyä sitä, että me ollaan erilaisia. Koittaa tulla toimeen ja lakata tuomitsemasta ja kontrolloimasta muita. Mitä sillä on sinulle väliä, jos naapurisi onkin homo? Miten se sinun elämääsi vaikuttaa, jos työkaveri uskookin eri tavoin kuin sinä? Jos jokainen ottaisi tästä onkeensa, eikä yrittäisi tuputtaa omia uskomuksiaan muille, olisi täällä maailmassa niin paljon parempi elää. Ismejään ei tarvitse unohtaa, mutta sen evankelioinnin voisi jättää väliin. Ihan kuten et itse halua kuulla vaikkapa Jeesuksesta, ei muutkaan ehkä halua kuulla veganismista. Elä ja anna elää.

Perjantain kootut

Hymyillen hyvä mieli

Suomalaiset ei tunnetusti tee small-talkia (harkittu joskin ehkä huono anglisismi), enkä minäkän ole poikkeus. En puhu, jollei ole jotain asiaa. Toisaalta, karjalainen veri minussa saa aukomaan suuta silloinkin kun muut pitäisivät sen kiinni. Höpisen höpinöitäni niin tutuille kuin tuntemattomillekin suht estoitta.

Tänä aamuna tulin jälleen miehen kyydillä Sörkkään saakka, missä ensimmäinen stoppini oli tuttuun tapaan Picnic. Tilasin latten tupla-espressolla, mihin täti tiskin takana sanoi, että se tulee aina tuplana, haluanko vielä enemmän kahvia. Tuumasin, että kyllä se normitupla riittää, muuten ehkä tärisen loppupäivän kuin sähköjänis. Höpöteltiin vielä sitä sun tätä ja jätin tädin hymyilemään, hymyilin sämpylänväsäjällekin ja lähdin latteni kanssa kohti metroa hyvällä mielellä.

Sörnäisten metroasemalla soi aina blues, tai ainakin jotain. Tänä aamuna siellä soitteli taitava viulisti, yleisönään yksi yksinäinen (tai mistä minä tiedä onko hän yksinäinen, yksin nyt kumminkin siinä seisoi) nainen. Jostain syystä meidän katseet kohtasi ja nainen hymyili minulle jammaillessaan viulun tahtiin. Hymyilin takaisin ja olisin ehkä jäänyt seuraksi jamittamaan jollei olisi ollut kiire töihin. Aamuni oli myöhäinen jo muutenkin.

Niin pienistä sitä tulee hyvälle mielelle! Ja ilmaistakin se on! Hymy ja ystävällinen sana.

PokemonWent

Siinä missä nuoriso kokeili ja varsin nopeasti hylkäsi PokemonGo:n, jäi sangen moni junnu ja sennu pelaamaan, osa liki fanaattisesti. Itsekin pelailin läpi syksyn ja juhlaeventtien, mutta nyt, nyt on iskenyt kyllästyminen. Ehkä viimeinkin, mutta se muodostui minullekin eräänlaiseksi addiktioksi (tupakan tilalle), joten aika läpeensä sai kyllääntyä ennen kuin ei enää huvittanut.

Eventit toi peliin jotain uutta hupia, mutta uudenvuoden jälkeen se on taas ollut sitä samaa kanaa ja rottaa, eikä mitään kivaa missään. Kännykän akku kiittää siitä, etten pelaa. 90% jäljellä työpäivän jälkeen vs. 35% tai jotain.

Jonotuksesta

Suomalaiset ovat ihmejonottajia. Elielin aukiolla sen näkee niin selvästi, kun jengi venaa dösää. Sievästi jonossa jo kauan ennen kuin bussi ajaa laituriin. Siitä saakka kun ensimmäinen jonottaja asettuu juuri siihen kohti, missä bussin etovi on, kun se laituriin viimein asettuu.

Tuossa jonottamisesaa on jotain suunnattoman ärsyttävää, joten itse kieltäydyn asettumasta jonoon ja rauhallisesti asteleb bussin ovea kohti sieltä jostain suvusta, jonon välistä. Ihan varmasti kaikki pääsee kyytiin! Ei siellä tarvii varata sitä paikkaa valmiiksi!

Bussikortinlukijat

Viime aikoina vanhanmalliset HSL:n lipunlukijat on olleet epäkunnossa melkein yhtä usein kuin kunnossa. Mikäs siinä, eipähän tarvii matkaansa maksaa, mutta jotenkin sitä väkisinkin miettii, kuinka ison tappion HSL siinä tekee. Vai lieneekö isoimmalla osalla aikaa ladattuna kortille enivei. Mene ja tiedä.