Commuting

Now that I have been living right by a bus stop and working first near and then in the city center for something like seven or eight months, I have started to feel like a true commuter, taking the same bus to work each morning, taking the same bus back home every day after work. Unless I drive to a customer. Or stay at home, working remotely, which I like to do once or twice a week.

So, anyway, I’m riding that same bus to work almost every morning.

After my morning routines, I pull on my shoes and my jacket and acknowledge my “que bus” – the slower route bus that drives past three minutes before mine comes to the stop – roaming by, nobody usually getting on it, well, because it’s slower and not many people are headed to the suburbs between us and the city center and its outskirts.

I get out of the door, kiss my boyfriend goodbye on the porch where he steps out to have a smoke, and sometimes linger there talking with him while waiting the bus if the other regular commuters happen to be on the bus stop already, so I can be sure there’s somebody signaling the bus to stop.

If I walk to the stop before the bus comes, there’s some slight nods and muttered good mornings, sometimes some pleasantries like “looks like its gonna be a beautiful day” or “this snow really ought to melt already” or “the forecast promised nicer weather for tomorrow”. I mean, who says Finns don’t do small talk?

Okay, I admit that mostly there’s barely that nod. Mostly it’s just an awkward gaze of recognition, like a “aha, you’re here again today too”, right before averting eyes again. Sometimes there’s a true Finnish “don’t come too close, I want my private space!” thing going on, but that usually happens only at odd hours. The commuters are mostly past that, accepting the silent company of each other.

So, mostly. But there’s always some chatter going on. Young adults or late teens who used to go to school together. Neighbors who have been neighbors for decades. And the occasional strange person (me, me!) who simply starts to talk with the other person for no good reason. Just because something worth sharing (at least in my own mind) pops to my head and I need to say it out loud.

In my more extroverted phase in life, that was even quite common. Nowadays I, too, mostly prefer to keep to myself. But I did happen to open my mouth last autumn while standing on the bus stop with this lady who lives somewhere between our stop and the previous one, and we have been changing at least good mornings and maybe some little chatting about nothing special every now and then while traveling to work.

Other than that, I bury my nose in my iPad or phone during the twenty minute bus trip. In the mornings I read tech news from Flipboard and Hesari (the local daily news) with Chrome and Facebook with Safari. In the afternoon, on my way back, it’s my book on Kindle. I used to read news and books on my phone, but then decided that I can just as well use my phone as the internet hub and use the more convenient iPad.

The afternoon bus has a more varied set of people. Quite rarely do I see any of the morning commuters in that bus. But a couple times I have bumped into a friend of mine when I have broken my routine (ahem, there’s a nice bar right across the street from our office…) and taken a different bus home.

I have sort of grown to enjoy the leisurely bus rides, when I can read and leave the driving to others. Except that in the afternoon (even when skipping the bar, like most days 😉 ) the air in the bus is more often than not so stale that I feel nauseous half of the ride home.

This commuting brigs a certain routine to my days, as I need to be sticking to a bus schedule. And that’s not entirely a bad thing, especially considering my tendency to stretch my mornings as late as I possibly can 😉

 

Kaasugrillin tarina

Mennään kauppaan ja ostetaan grilli. Tai niinhän sitä luulisi! Niin mekin luultiin, kun torstaina ihan ruokakauppareissulta harhauduttiin etsimään sitä grilliä, kyllästyneinä pallogrillin hiilien hitaaseen kuumenemiseen ja nopeaan jäähtymiseen ja hiilibrikettien hintaan. Ja vähän pienikin se pallogrilli, jos enempi on syöjiä.

Minun aktiivinen grillauskokemukseni on yhden grillin, yhden kesän mittainen, joten en juuri osannut vaatia grilliltä mitään. Mutta miehellä on preferenssinsä, ymmärrys siitä, mistä tykkää ja mistä ei. Ei mitään suureellisia vaateita, vaan ihan vaan taju siitä, mikä on grillissä toimivaa, mikä ei, omiin tarpeisiin.

Ensimmäisessä kaupassa ei ollut sekä mieltä että kukkaroa miellyttävää vaihtoehtoa. Eikä toisessa. Kolmannesta viimein löytyi sellainen, joka ainakin laatikkoa penkomalla näytti juuri passelilta. Viime vuoden mallikappale, vissiinkin, sillä se oli ainoa laatuaan, eikä sellaista ollut kasattuna nähtävillä. Päätettiin ostaa tuo entinen mallikappale, grilli se on sekin, right?

Mukaan lähti myös muutama laatikko laavakiviä, mutta kaasupulloja ei siinä kaupassa ollut myytävänä. Muutaman muun listalla olleen tarvikkeen perässä mentiin seuraavaan kauppaan, sellaiseen, joka myy niitä kaasupullojakin. Mutta kun kysyttiin niitä kassalta, meille kerrottiin, että niitäpä pitääkin mennä kysymään puutarhapuolelta. Tuumattiin, että yhtä hyvin sitten Teboililta.

Teboililla oli pullolle puolitoistakertainen hinta, joten kurvattiin sittenkin takaisin naapuriin puutarhaosastolle. Aikamme jonotettuamme ensin yhdelle, sitten toiselle infopisteelle, saatiin kuulla,mettä pullotpa olivatkin sieltä loppu. Aloin olla jo melko väsynyt, grillin ja romppeiden ostosreissuun, yhdistettynä vielä siihen ruokakauppaan, oli jo mennyt hyvinkin pari tuntia noin työpäivän päälle.

TB:lle ei enää viitsinyt häntä koipien välissä palata, joten kurvattiin ABC:n kautta himaan, lopultakin ylihintaisen kaasupullon kanssa. Mies siinä kävi sitten purkamaan grilliboxia, nosteli osia olohuoneeseen ja totesi, että siitäpä puuttuu pari essentiaalia. Kuten pyörät, ruuvipussi ja kansi! Olisi voinut luulla, että edes kannen puuttumisen olisi huomannut kaupassa, mutta epämääräisesti pakattu laatikko hämäsi.

Ei siinä mitään, mies sitten perjantaiaamuna meni takaisin kauppaan kyselemään loppugrillin perään, mutta eipähän siellä kukaan tiennyt puuttuvista osista mitään vaan kehottivat kääntymään maahantuojan puoleen. Sen mies tekikin seuraavaksi, ja lopulta yhden puhelinkeskustelun ja pienen sähköpostinvaihdon seurauksena ajaa hurautti maahantuojan varastolle ja sai puuttuvat osat samantien mukaansa.

Eikä siinä vaiheessa päivästä ollut edes kulunut niin paljon, että ensimmäinenkään tytöistä olisi ollut vielä koulusta kotona, joten kaikessa rauhassa mies kokosi grillin miljoonine ruuveineen sillä välin kun minä olin duunissa.

Illalla korkattiin uusi hieno kaasugrillimme Horneteilla, nakeilla, bratwursteilla ja pekoniherkkusieni-tomaatti-sipuli-vartailla. Kyllä kelpasi grillata! Jopa siinä jo melko viileässä ilmassa, kun ei tarvinnut koko iltaa odotella grillin kuumenemista.

Tänään aamupäivällä mies modifioi grilliä vielä hieman lisäämällä polttimoiden yläpuolelle ritilän ja asettelemalla sen päälle niitä laavakiviä.

Iltapäivällä jatkettiinkin grillaamista tuunatulla grillillä ihanassa auringonpaisteessa nakein, maissintähkin ja kasvisvartain, kun kylässä oli koko joukko ystäviä 🙂

Kyllä nyt kelpaa 🙂

 

Vappua kotosalla

Tehokkaan idearikkaan kehityspäivän päätteeksi toimiston keittiössä poksahti korkki auki skumppapullosta ja tippaleipä levisi pitkin lattiaa. Siitä oli hyvä aloittaa vapunvietto; skumppaa toimistolla, pari drinkkiä “etäneukkarissa” kadun toisella puolen ja sitten kotiin miehen ja keskimmäisen luo grillaamaan broilerin koipipaloja.

Siinä iltasella oli jo vähän vilpoista, ja hiiligrillillä kesti ja kesti kuumeta kunnolla, joten kääriydyin batamantaan (hihallinen fleecepeitto) pysyäkseni lämpimänä. Siinä hipsutellessani terassilla tuohon maahan saakka pitkään viittaan kääriytyneenä tunsin itseni aivan Jedi-ritariksi. Ulkoisesti siis. I lack their force 😉

Ruokaa odotellessa fixasin meille kevään ensimmäiset mansikka-daiquirit, tai oikeastaan mansikka-vadelma-daiquirit, vaikka ilma ei tosiaan ihan ollut kesäinen. Katettiin illallinen sisälle, ja keskimmäinen (yhä ainoa lapsi meillä-kotona, kunnes esikoinen ja tosikoinen tulevat perjantaina) kyseli milloin saa tippaleipää. Meillä oli rauhallinen Vappuaattoilta.

Ja rauhallinen Vappupäivä myös. Ei mitään Stadin hulinoita; sinne ei tehnyt mieli ollenkaan! Aurinko paistoi täydeltä terältä, omalla pihalla oli niin lämmin että vedin päälleni topin ja shortsit (ja legginsit), kun aamupalan ja Vappusalaatin valmistuksen jälkeen siirryin pihalle istuskelemaan. Pari tuntia siinä pärjäsikin vallan mainiosti, mutta auringon siirtyessä naapurin koivunlatvojen taakse, piti vetää kollari niskaan.

Päivän task pihan eteen oli kaivaa varastosta iso terassipöytä ja laatikoiden ja muun rojun taakse hautautuneet terassituolit. Pesin nuo muutaman vuoden varastossa olleet puutarhakalusteet, tuunasin kesäisen pöytäliinani sopimaan keskellä sojottavasta aurinkovarjosta huolimatta (that involved siscors and safety pins) ja katettiin pyötä kauniisti Vappulounasta varten.

Pala kerrallaan piha kunnostuu 🙂 Vähän kun vielä lämpenee, voidaan alkaa istuttaa kesäkurpitsoja ja muita maahan ja siirtää ruukuissa kasvavat yrtit pihalle kokonaan. Nyt ne vielä yöpyvät sisällä. Ostoslistalla on kaasugrilliä ja lehtiharava-osaa miehen monitoimityökaluun ja basilikan siemeniä. Ne näyttävät olevan loppu kaikkialta!

Tänään ei tehty muita pihahommia ollenkaan. Oleiltiin vaan pihalla, keskimmäisen touhutessa kaikenlaisia perinteisiä vapputouhuja kuten vesi-ilmapallojen heittelyä ja muuta naapurin tyttöjen kanssa, nautittiin auringosta ja daiquireista vähän paremmassa säässä. Syötiin Vappusalaatti rosé-kuoharin kanssa ja alettiin suunnitella seuraavaan ravintolapäivään omaa ravintolaamme.

Red Hot Chili Peppers soi taustalla, aurinko lämmitti suloisesti vielä puidenkin varjosta, linnut pitivät konserttiaan, mehiläiset pörräsivät melkein jo nuupahtaneissa krookuksissa. Ei ollenkaan hullumpi Vappu meillä 🙂

 

Sisällä ja ulkona

Perjantaina tiputteli vettä. Aikeemme aloittaa grillikausi vanhalla pallogrillillä – paremman yhä vielä puuttuessa – oli vaakalaudalla. Mutta iltaan mennessä sateentihutus oli loppunut ja vaikkei aurinko esiin tullutkaan, mies laittoi grillin kuumaksi ja saatiin illalliseksi grillatut naudanfileepalat.

Tosikoinen, ainoana lapsena meillä sillä haavaa, melkein nukahti sohvalle silloin puoli yhdeksän aikaan. Oltiin vietetty typyn kanssa leffailta Narnian viimeisen osan parissa, taisi leffaherkut painaa vatsassa 😉 Patistelin tyttären hampaiden pesulle, mutta nukkumaanmenon sijaan tehtiin vielä hetki yhdessä tosikoisen synttärilahjaksi saamaa 500 palan palapeliä. Ja oho! Kello olikin jo yksitoista… Aika rientää kun on hauskaa 🙂

Viime viikolla tosikoinen aloitti rohkeasti pyöräilykauden. Polki fillarinsa maanantaina isänsä varastosta meille. Tiistaina urhoollisesti lähti aamulla matkaan vaikka taivaalta tuli pari pisaraa vettä. En edes hogannut katsoa sääennusteita, joten iltapäivällä tytär olikin stranded tuossa muutaman kilsan päässä Mäcissä, kun ei pystynyt polkemaan kotiin saakka hurjassa jäätävässä tihkussa. Pelastuspartio minä&mies haettiin tyttö pyörineen himaan. Onneksi oltiin viikonloppuna siivottu varasto, niin miehen fillarinkuljetusteline löytyi helposti!

Eilispäivänä aurinko kurkisteli satunnaisesti pilvien raosta iltapäivällä. Sisällä serverintuunaushommissa vietetyn alkupäivän (sisältäen vähän ajelua kiintolevyjä ja sen sellaisia hakemassa) jälkeen tartuin haravaan ja öh, johonkin kolmipiikkisen puutarhatyökaluun, don't expect me to know names for all these gadgets, ja aloin putsata pihan kukkapenkkejä miehen kuumennellessa jälleen tuota grilliä. Kannoin kolme isoa saavillista lehtiä, heinää, vanhoja juurakoita ja sen sellaista kompostoriin.

Kuka olisi arvannut, että joku päivä nautin pihahommista? Muksuna isoäiti yritti saada minua puutarhahommiin kanssaan, ja ehkä se joskus ihan pienenä olikin hauskaa, mutta siihen mennessä kun siitä jotain ymmärsinkin, olisin mieluummin nököttänyt jossain lukemassa tai puuhastelemassa omiani kuten veistelemässä pajupillejä ja muuta mitä isoisä oli opettanut tekemään, kuin työntämässä näppejäni multaan ja opettelemassa kasveja.

En minä ehkä vieläkään ole hirveän entusiastinen sen varsinaisen puutarhatiedon suhteen. Tai siis on liikaa vaivaa ottaa selvää, missä joku kasvi viihtyy ja miten sitä pitää hoitaa. Mutta olen mieluusti oikea käsi miehelleni, joka on perheen gardenisti ja tietää JO, joten minä voin vain tehdä ohjeiden mukaan 😉 Ja eilen ohje oli siis putsata penkit ja penger vanhasta roskasta, ainakin pintapuolisesti.

Pihalle on ilmestynyt uusia sinisiä kukkia, ja jotain pieniä alkuja ilmestyi kaiken sen haravoimani “rojun” alta esiin. Osa kukista saanee jäädä, mutta osa joutunee lähtemään. Ajatuksena meillä olisi kasvattaa kesäkurpitsaa ja minttua ja kevätsipuleita, noiden laatikoihin kylvettyjen salaatin, tillin ja ruohosipulin lisäksi. Oma pikkupuutarha ❤

Sillä välin kun minä siis haravoin pihaa pienellä puutaraharavalla, mies grillasi meille satsin Hornetteja ja Koskenlaskijalla täytettyjä herkkusieniä, sekä nakkeja illemmalla meille kotiutuvaa keskimmäistä varten. Tosikoinen oli jo lähtenyt isälleen. Vaikka ulkona, auringossa tarkenikin grillata ja haravoida (hanskat kädessä), oli eilen vähän kylmä syödä ulkona, ainakin silloin myöhään iltapäivällä. Joten syötiin sisällä ja sitten minä luovutinkin ulkonaolon suhteen ja katsoin Aguileran Burlesquen. Aina yhtä ooh ❤

Pohjavire on viileä nytkin, puolen päivän aikaan, kun muutoin ihanasti lämpöisessä auringossa lojun aurinkotuolissa kirjoittamassa. Sormet ovat melkein vähän jäässä. Bikineille ei vielä voisi haaveillakaan riisuvansa, kylmä tulee heti kun aurinko menee pilveen, sukat saa olla jalassa.

Kohta on jo Vappu! Meillä on sima jo simaa, ollut jo muutaman päivän, joten Vappuna se on ehkä jo olutta 😛 Sima sai tänä vuonna alkunsa oluentekotynnyrissä ja valmistuikin paljon ämpärisimaa nopeammin! Pullot – tietenkin vanhat viini- ja skumppapullot, niihin meillä on sima perinteisesti tehty – ovat puolilämpimässä varastossa, jossa käyn niitä pari-kolme kertaa päivässä hoitamassa. Kumikorkit pomppivat iloisesti pois pullonsuilta, kertoen tehokkaasta kuplinnasta 🙂

Tänä aamuna hipsin tuonne varastoon paljain jaloin, sen kaksi askelta ulkokautta, ja sain huomata etanoiden heränneen. Tai siis, näinhän minä niitä jo kukkapenkkiä penkoessani pari eilenkin, mutten vielä tuolla alaovella, missä ne syksyllä pitivät herätyskokouksiaan. Tänä aamuna astuin paljaalla jalalla etanan päälle. Kuului vain krunts. Iyh. Luin joku aika sitten, että nämä Suomen vallanneet etanat ovat ihan syömäkelpoisia. Vähän pieniä ne on, mutta ehkäpä meillä syödään kesällä sitten oman farmin etanoita 😉

Tulisi vaan jo se kesä ja kuuma!

 

Sweet spring sun

After the long dark and cold winter time, when the rain has melted most of the snow and the sun comes out, warming the world sweetly, the people of these northern hemispheres get out of their little holes and onto their yards, out to the sun, and the world seems to be alive again. After two springs in an appartment building, we have truly been enjoying our own yard with this coming of the sping.

For a while there, I was afraid the snow would never melt, and the temperatures would never rise to tolerable levels again. But of course, I was wrong. Spring comes always. Sometimes earlier, sometimes later, but it comes. It’s not warm enough just yet to have breakfast on the terrace, even though it gets the early sun, partly. But by noon, for the second cup of espresso, the terrace already has warmed sufficiently. Sufficiently to have the backdoon open for several hours, just like all the neighbors have too.

Yesterday we started hauling our summer stuff out of the storage. Those chairs and little garden tables and deck chairs. Half of our terrace was still buried under a huge pile of snow, where all the snow from the drive way had been dumped to all winter long. But there was enough snow-free space there for a couple of those chairs and a table.

The girls scurried out to the yard too to play ball and run around and whatnot. They spotted the water hose and wanted to wash our cars, so that they did! The driveway wasn’t exactly in the sun, and the water was cold, but it didn’t seem to bother the girls. They were having fun! And I was bathing my face in the sun while my boyfriend was potting some herbs there on the yard. Birds were chirping and crocuses were blooming. Perfect!

The one thing we still miss here, is a grill, a barbeque. We both had one in our “previous life”, but none anymore. It’s on our near-future shopping list. We went to the store yesterday and got a bit carried away by the spring, getting some mushrooms and sausages to grill, even though we don’t yet have that grill. We have an old disposable picnic grill, and thought we could just use that one. It wouldn’t burn properly at all, so we ended up cooking the stuff inside. Besides, it was already too cold again to be eating outside anyway.

Today I decided that the mountain of snow simply had to go from our veranda. So I dug in with my shovel and shoveled away like that giant from that story where he says he can move a mountain but he can’t. I guess I don’t have that faith that moves mountains either, so I had to go about it with my shoulder muscles. But I did it! Freed almost the whole veranda. A 40cm deep pile on maybe four square meters. My muscles are sore now!

We also finally got our storage organized, and after that, I was beat! The girls went out to the park to play with the girls next door. They have an amazing amount of energy! They came home screaming hungry, we made some chicken salad, and two of them went back outside. First they planted some dill and chives in our big pots, then they played some football. And whined when at 20:30 I told them it was time to come inside to get ready for bed.

This has truly been a wonderful spring weekend! The first real spring days. With the sun in my face, the girls’ happy voices sounding like music to my ears, I watched my boyfriend – and as of rather recently, my fiancé – potting our thyme, and remembered how he was once playing with words, asking me if I’d be his “partner in thyme” when we were cooking. I can so very easily see him as my partner in time, or thyme 😉 Life is good 🙂