My body, my positive

I have no before and after pics. Or rather, I have no real before pic, because I shied away from the camera – except for face only selfies or photos where I’m bundled up in winter gear like an eskimo – for the most part when I was overweight. A couple of on-the-way pics are available, but for the before pic, the one from September of 2020 will have to do (I don’t know exactly, but I think last autumn I even had 6-8kg more than in the autumn of 2020). So here, before – getting there – there (or so, for I’d still like to go down 1 more kilo, but it’s a very inconsequential kilo, really, just the last bit of flab to be rid of).

I have now lost gotten rid of thirty-fucking-five kilos in these past 10 months. 35kg. That’s damn near 80lbs (77,2) for you non-metric peeps on the other side of the Atlantic. And I feel good. My overall health is good. My liver values are not hovering on the border anymore, my energy levels are back to my “normal”, I feel like myself again. Sure, there’s a bunch of mental shit bundled into the equation of me, too, but getting some of that resolved was the key to getting my body back in shape too.

I’m all for body positivity. I mean, the most important thing is to be able accept yourself, to embrace your body as yours and be healthy. Needless to say, while I maintained my style (though changing things to hide the fat as well as possible), I was not positive about my obese torso, nor will I ever be, or even aspire to be, My body, my positivity. I decide when and in what shape my body is good. Isn’t that what body positivity is all about?

Sometimes it feels like it means that you shouldn’t strive to do anything about your body because you’re good as you are. But it’s not always true! However, it IS up to each person to decide. To love yourself, to love your body, is to want what’s best for it. And for me, it’s keeping my weight and my size here where I am again. Where I was for a decade, until shit hit the fan in our lives and stuff got out of hand, and for some years, I lacked the mental capacity to do anything about my weight gain. All I could do was to accept that it was happening and mourn the slim me until it was time to turn around again.

I was never a skinny kid, nor a skinny teen, nor will I ever be a skinny adult. I wasn’t overweight either, just average, with natural muscle. But when you’re not a skinny kid/teen, you’re automatically fat. Because kids are idiots. Some of them grow out of it, some don’t. So anyway, I was called fat my entire school life. I guess it was the easiest hate-word those idiots around me could come up with, for a bit strange neurodivergent not-skinny kid in their midst.

So I started to think myself fat. And became ashamed of my perfectly normal size body. At twelve, I stopped eating pasta and pancakes and white bread to lose some weight. Interestingly intuitive for a 12yo, since (fast) carbs are my worst enemy, as I came to understand as an adult. I did lose some, but not a whole lot. Not that I needed to, and I guess I had sense enough to understand that I never would be skinny like the others and didn’t need to be.

It is true, that I gain weight super-easy – I call my genes the survivor genes, because my body tries to hold on to every calory I eat. Those damned carbs are the bane of my existance, because they pretty much suffocate my ability to understand when I’m hungry, or when I’ve had enough, and so I just keep on eating too much to feel full and my portions get bigger and bigger and my sugar addiction ramps up and… It just slips. Thus, it’s better for me to keep away from medium to high glycemic index foods, which is what I really mean when I say carbs.

Just a few links for you, to understand what I’m talking about:

For weightloss, there’s multiple factors and it’s not so simple – medications and medical conditions included – nor is there one way that suits all. To me, it’s always been more intuition than science; I found the science behind my “system” only after I was already there.

My weight-loss system put simply: I don’t eat carbs (see above), my daily intake of calories is less than I use (I have never really counted calories, so it’s purely instinct), and I only eat once or twice a day. Because in the end, I’m really not even hungry more often than that. I don’t really force anything – though the beginning is a rather slow and decisive process to ramp down from the carbs and overeating – I simply guide myself to what I know is healthy for me, and then start listening to my body again when the carbs aren’t there to lie to me anymore. And the thing is, when I get those carbs out of my system, I really don’t crave them anymore. In fact, they don’t taste good to me anymore, even.

Upkeep? More of the same except I eat a bit more. Still not more than I need in general, but obviously not less either. Carby stuff can be eaten sometimes, just not on a regular basis. Though, that’s the case even now. I have no forbidden foods, I eat what I want. It’s just that I’ve molded my want to what my body wants in order to stay healthy. If it makes sense. Point being that weight loss or weight upkeep has never been a struggle for me. Not when I’ve been ready for it. When I wasn’t, it didn’t happen. And as much as I’d like to swear that I won’t ever gain weight again, there’s no guarantee.

Getting back to being happy with one’s body. I can easily promise I will never be happy being overweight. To me it represents the slippery slope to major obesity, to health issues that are just incredulous, to something I can never let myself slide into. So even when I do gain some, even a lot, there will always come the point of turning back before I’m too far gone. I watched my mom eat herself to death, even though in the end that’s not what she died of. To me, obesity is the ultimate form of unhappiness with one’s self and there is nothing positive – body or otherwise – to me about it.

So what’s my point? Be happy in your body. If you’re not, do something about it. If you can’t do without help, ask for it, be it medical or some other form of help. What works for me, may or may not work for you, we are all different. I’m lucky that my husband is actually similar in this weight loss/control as me (as well as tastes in food), which makes it easy for us to help each other, while also easy for us to slip and slide together.

Top: September 2022. Bottom: September 2023

As an end note of sorts. The one cool thing about this getting back to slim after years of weight gain is that I (well, we, both of us really) got to renew my wardrobe practically entirely. Maybe 10% (not counting shoes) of my current wardrobe is old – some dresses even from my former slim years – but everything else is new. Expensive? Sure. Rewarding? Oh, hell yeah 😂 I’m loving it! I love to be back to the size I, in my mind, should be and feel best in.

Summer as it’s supposed to be

Which really has not been the case much this summer. We had a nice little heatwave in June, but the entire July has been a jacket-July. Cloudy, rainy, windy, cold. I’ve never worn jeans in the summer as much as this July. Nor have a worn my summer dresses as little as this July.

So the moments of summer as it’s supposed to be are gems to be beheld. Like yesterday. It wasn’t really hot or anything, but a gentle 23-25C, with the sun out and only some wisps of clouds in the sky. I donned my long light semi-sleeve dress with an open back and slipped my feet into some sandals, and left my jackets home, as we packed ourselves into the car for a little roadtrip.

As usual, our roadtrip took us west along the coastline. It could’ve been a day for Hanko or Tammisaari, even, but we had other plans for the late afternoon and evening. So we drove down to Inkoo. An ant’s spit of a place in size, it has a church, an S-market (grocery store) pharmacy, a couple of artisan shops 💜that were surprisingly closed yesterday, a museum house area, and a nice harbor with some restaurants and a dog-friendly coffee shop.

For reasons (of limited daylight, mostly) we have twice visited Inkoo in late autumn/early winter. Wanting to go somewhere, but not enough daylight to go too far. This was our first visit during the summer, when there’s actually some life in the town, thanks to all the boats venturing into the pictureque harbor.

With the sun high in the sky we parked next to the Café Wilhelmsdahl and selected a table with half shade, half sun – shade for H, sun for me. Cappucinos for us, water for the dogs, and a lunch of smoked salmon pie and carrot cake. Oh, right, doggos didn’t get any of the pie and cake, but they did get some meaty stick snacks.

I love the atmosphere, the ambiance, of Café Wilhemsdahl be it winter or summer, whether we sit inside or out on the terrace. There is something serene and warm about it. The personnel is friendly and kind, they like the furry four-legged visitors instead of merely tolerating them, the coffee is good, same with everything I’ve ever eaten there. It’s cosy and homey. The café alone is worth the visit, in my opinion!

Once we’d finished our lunch, we took a walk around the harbor. How different it is in the summer when boats are docked, others come and go, there’s people milling about, instead of ice and snow! The only disappointment was the closed artisan shops, well at least the Kiurunpesä curiosity shop next to Wilhelmsdahl was closed. So we just hopped back in our car and drove home.

Sun was still high and the sky still blue as we got home around three. H went to prepare the grill while I prepared a couple of chickens for the rotisserie before changing into some bikinis and settling into my terrace chair to read in the sun.

I had a good hour or so of direct sun left in my hanging egg chair before the sun disappeared behind some tall trees at the edge of our yard. Even then, the air didn’t turn cold, so I was comfortable in my chair as H tended to the grill with the chickens roasting on their skewer. “This is what summer is supposed to be like”, I noted to H.

Finally, when the chickens were done, I pulled on a short mid-sleeve dress over my bikinis and helped with the doors as H brought the grilled goodness inside. The chickens were crispy and emanating such a delicious smell that I literally started salivating and decided to leave the chair covering to a later point in time, when my belly is full of chicken.

Needless to say, I suppose, that I forgot the chair. We ate. We took dogs out. I read some more in the library. We took the dogs out again and retired to the bedroom. I read some more, until I fell asleep. So then, this morning, everything was soaked. Of all the times to forget to cover the chair, I obviously selected the time when it then proceeded to rain cats and dogs all night long or something.

Not that it matters too much that the chair pillows are wet (and drying on the heated floor in the bathroom). It’s not like today would be a day to sit outside reading anyway. It’s not raining anymore, but it’s cloudy with all of 18 degrees C. It’s back to jacket-July, for one more day anyway. Then it’s jacket-August.

While the rest of the world roasts, we here have had a cold airmass all summer long. We’re so close to the North Pole, that while the hot air has been enmassing elsewhere, it’s pulled the cold on top of us from the North. Or something. This summer makes me sing. “I was cheated by you, and I think you know when!” And yet, “just one look and I forget everything!” when the sun is out for one day.

Despite the weather, however, the summer’s been quite good. Good times with family, little sailing cruises of Schooner Kathrina in Helsinki archipelago, birthday parties, reading and resting and taking it easy. My vacation is half done, half to go still. The weather I cannot influence, but everything else in my summer I can 🌞

More photos of this summer in Flickr

Remppa juttu

Aamulla oli voimakas tarve lähteä vähän pakoon, Siinä hieroskellessani unihiekkoja silmistäni kahvimuki kourassa, pohdiskelin, että tuumaisin TGIF, jos en tietäisi koko viikonlopun olevan täynnä ihmisiä ja toimintaa ihan täällä omassa kodissani. Normaalin perjantaiväsymyksen lisäksi päällä on remppaväsymys.

Istuskelen studiossani (kotitoimistoni), tyhjä McDonaldsin diet coke (miksi ne laittaa sokeritonta vaikkei sitä pyydä?) -muki pöydän kulmalla, koirat sohvalla päikkärikoomassa. Lattialla on jotain sähköremppaan liittyvää sälää pusseissa ja laatikoissa; siirsin ne eilen illalla siihen sängyltäni, jotta pääsin nukkumaan. Tässä olen istua kyhjöttänyt vartin yli kahdeksasta saakka, lounaankin sain tuotuna tähän pöydälle. Ei siinä sinänsä mitään, niin minä istuisin muutenkin, koska työ. Nyt vietän lounastaukoani, (klo 13:16); itse lounaan söin yhden statuspalaverin aikana jo pari tuntia sitten.

Niin, meillä on siis tänään täällä sähkäri, kuudetta päivää putkeen vissiinkin, ja neljän hengen siivousryhmä aloittamassa koko viikonlopun urakkaansa. Rehellisesti sanoen olen tyytyväinen olooni täällä luolassani koirien kanssa. Kävin tuossa teetä keittämässä ja talo täynnä väkeä ja kaikki hujan hajan hieman ahdisti. Tai hieman enemmän.

Sähkäri saa toivon mukaan urakkansa jo loppuun tänään, sitten on vihdoin koko huushollin sähköt uusittu ja kunnossa. Sähköremppa vol 2. Eikun 3. Ensimmäinen hoiteli vain keittiön sähköt, toinen melkein koko loppulukaalin, tämä kolmas nyt viimeistelee sitten loput työt ja poistaa väliaikaiset ratkaisut. Minä en tällä hetkellä osaa edes hallita puolia meidän valaistuksista uusien kytkimien ja kytkentöjen ja Shelly-kontrollereiden vuoksi, mutta ehkä se tästä, viimeistään kun puoliso saa ne laitettua Applen Home:een. Mutta ovikello soi nyt kännykkäsovelluksessani.

Tänään ei sen sijaan ole remppamies tekemässä hommia, toisin kuin lähes joka päivä viimeisten 10 viikon aikana. Siksi meillä on nyt tuo siivousryhmä: remppa vol N alkaa olla lopuillaan (muutama pikkuhomma vielä ensi viikolla, ja vähän puuseppätöitä sen jälkeen, mittatilattua kaappia ja työpöytiä), joten on aika tehdä täällä vaihteeksi kunnon remppasiivous. Betonipölyt pois ja silleen, ennen kuin alkaa ikkunremppa (à la taloyhtiö), ja remppa vol Next (kesällä).

Niin jotta, mitä täällä sitten on tapahtunut näiden viime viikkojen aikana?

Sauna

Aloitetaan siitä. Nimittäin viime kesänähän meillä tehtiin massiivinen kylpyhuoneremppa. Se vähän niinkuin eskaloitui pintarempasta revitään-kaikki-pois-ja-rakennetaan-uusiksi -rempaksi about siinä vaiheessa kun vanhojen laattojen ja laastin purun myötä seinät alkoivat murentua. Siinä sitten purettiin seinä jos toinen, kunnes koko kylppärissä ei ollut ainuttakaan seinää jäljällä, ei edes kylppärin ja työhuoneeni välissä. Ei minulla ennen ollut yhteistä seinää kylppärin kanssa, mutta päätettiin siinä sitten samalla poistaa tarpeeton varastohuone välistä ja suurentaa sekä kylppäriä että työhuonettani.

Nyt meillä on upea koti-spa, joskin näihin viime viikkoihin saakka muutama “pieni” juttu sen ympäriltä on ollut vähän kesken. Kuten sauna.

Sauna ei suinkaan ollut ensimmäine asia, joka tässä remppapläjäyksessä thetiin, mutta tärkeä! Ja tällä viikolla sähkäri on laittanut sinne sähköt, joten kunhan joskus saadaan vielä lasiseinä ja -ovi siihen, pääsee ihailun sijasta ihan löylyihinkin. Niitä lasiovia ja -seiniä puuttuu täältä vähän muualtakin: suihkutilasta, kylppärin oviaukosta, ja yläkerran pikkuvessan oviaukosta. Niitä pitäisi tilailla. Mieluiten pian.

Kuvat mikonremppa.com

Studio eli työhuoneeni

Tähän työnhuoneeseeni tehtiin remppa vol 1 muutama kuukausi poikani muutettua omaan kotiinsa syksyllä 2019. Tai siis remppa tehtiin keväällä 2020. Tapetit revittiin, seinät maalattiin, lattiaan laitettiin parketti ja listat. Ihan pro työ se ei ollut ja muutama pieni juttu kuten ikkunalauta jäi silloin keskenkin. Sitten viime kesänä huone sai tosiaan uuden seinän, joka odotti panelointia (ja lattiapala parkettia).

Kun remppamies yhdessä puolison kanssa sitten alkoi suunnitella tämän huoneen töitä, suunnitelmat jälleen hieman paisuivat. Miehet purkivat vähän lisää seinää, mistä tuli itse asiassa vielä pikkuisen lisää tilaa huoneeseen, ja sitten seinä paneloitiin, parkettia lisättiin ja vähän vanhaa työtä paikattiin, ja laitettiin uudet lattialistat, joiden sisällä sähköt kulkee siististi (eli itse asiassa tässä huoneessa tehtiin myös sähköremppa vol 2). Yksi seinäluiska on kivilaattaa, ja ikkunalauta on siististi laatoitettu. Samalla tänne tehtiin osin laskettu katto, jossa on led-spottivalot ja koneellinen ilmanpoisto (korvausilma tulee ulkoa, en minä vakuumissa ole).

Uuden tilan (ja kaapin) innoittamana järjestelin huonetta vähän uusiksi ja tästä tuli oikein valoista ja tilava työhuone. Enää puuttuu mittatilaustyönä tehty kulmatyöpöytä, mutta sekin on prosessissa.

Siinä nyt poistuneessa varastohuoneessa (se oli joskus vaatehuone isovanhempieni aikaan ja alkuun meilläkin, sittemmin se toimi varastona) oli talon sähkökeskus, joten ihan kokonaan sitä ei voinut poistaa kuitenkaan. Tilalle jätettiin pieni “tekninen huone”, tai pikemminkin tekninen komero, jossa on sähköpääkeskus (yläkerrassa on alikeskus) ja nettikamat. Siis modeemi ja switch ja liuta lan-rasioita, joiden kautta piuhat menee ympäri taloa. Minulla on langallinen netti työhuoneessani, muuten piuhat lähinnä kulkevat noihin wifi-tukiasemiin ja ovikelloon. Kaappi toimii jatkossa myös (tuolta kaapin takaa kurkistavan) imurin kotipesänä.

Lasketut katot

Laskettuja kattoja on paitsi kylppärissä ja työhuoneessani, myös alakerran aulassa. Johdot ja putket kulkee nätisti siellä (ja uusien seinien ja lattialistojen sisällä) niin että ainakaan ihan kaikkialla ei enää ole sitä rumaa pinta-asennusta niille. Niihin on kaikkiin upotettu himmennettäviä led-valoja.

No se yläkerran pikkuvessa

Joka ei vieläkään ole vessa ensinkään. Tai siis oli toki viime elokuuhun saakka. Nyt siellä on sentään taas valmius, kun siellä on pintaremppa tehty ja ovenkarmit kunnossa, mutta jos ja kun sinnekin haluamme seinävessan, tarvitaan vähän lisää työtä ennen kuin se ja lavuaari ovat paikallaan ja toiminnassa.

Listoja, ovenkarmeja ja kynnyksiä

Silloin kylppärirempan loppuvaiheilla, kun kylpyamme tuotiin sisään, piti irrottaa yksi ovenkarmi, että amme mahtuu. Se(kään) ei ollutkaan ihan helppo operaatio, joten lopulta miehet leikkasivat siitä vain palan pois. Ovea ei puoleen vuoteen saanut lukkoon. Ei tosin saa vieläkään, sillä nyt siinä ei ole ovea ollenkaan (vaan suihkuverho, odottamassa lasiovea). Uusi karmi siinä sentään on!

Samalla sitten uusittiin kylppärin ovea ympäröivät listat – lattia- ja ovilistat – sillä muuten se näytti hölmöltä: ainoa tammikarmi kun kaikki muut oli valkoisia.

Yläkerrassa keittiöstä puuttui kynnys, sellaisen remppamies teki. Ja sitten siinä eteisessä kävi vähän samoin kuin ala-aulassa: WC:n karmit ovat tammea, joten keittiön oven listat uusitaan sitten tammisiksi myös. Se on vielä vähän kesken.

Niin joo, ja uusittiinhan me tuo aulan lattia alkuvuodesta itse

Takaisin tähän hetkeen

Koirat alkavat mennä pitkin seiniä täällä. Alkaa olla aika lähteä niiden kanssa ulos. Mies on vielä ties missä kaupoissa hakemassa puuttuvia siivoustarvikkeita sun muuta, siivoojat ovat poistuneet, samoin sähkäri. Olen siis ihan keskenäni kodissa, joka ainakin osittain on jo putipuhdas. Makkari on vissiin siivottu, kun siellä on lakanatkin vaihdettu. Keittiössä oli vielä ainakin jokin aika sitten kaaos, mutta kaikki oli pesty. Huomenna tämä ralli jatkuu, mutta tänään voisi vaikka mennä kylpyyn.

Portaikon eilen asennettu uusi valaisin (jonka kaukosäädintä en saanut yhdistettyä). Ja siivoustarvikkeita…

Koiraa on karvoihin katsominen

Latu ylittää kävelytien. Isä ja nuori lapsi, jota isä selvästi opettaa hiihtämään, lähestyvät ylitystä samaan aikaan kun minä kahden koirani kanssa lähestyn kohtaa. Hiihtäjät pysähtyvät keskelle kävelytietä, tuijottelevat kaukaisuuteen. Pysähdyn koirineni muutaman metrin päähän – he pelkäävät sauvoja. Isä huomaa meidät ja ottaa suksillaan askeleen, kaksi kohti reunaa, latua, sukset vielä reippaasti yli kävelytien puolenvälin. Lapsi huomaa meidät ja hiihtää siihen isänsä viereen.
Huokaisen ja otan koirien hihnat tiukalle, ohitan hiihtäjät toista reunaa hipoen, miettien miksei isä opeta lapselleen, ettei siihen keskelle sovi jäädä kävelytietä tukkimaan. Ainiin, kun ei isä ymmärtänyt sitä itsekään.
Muistetaan huomioida muutkin liikkujat, vaikka olisikin sukset jalassa!

Kirjoitin näin Facebookin kaupunginosaryhmään ja ihan odotetusti sain niskaani kommenttiryöpyn alkaen siitä, että olisi pitänyt avata oma suuni päättyen siihen, ettei olisi ainakaan Facebookkiin kaiken kansan nähtäväksi pitänyt tällaista mennä kirjoittamaan. Ilmeisesti on liikaa odottaa, että kanssakulkijat tuolla ymmärtäisivät olla tukkimatta kulkureittejä, pysähtelemättä haaveilemaan keskelle risteyksiä.

Ai miksen sanonut mitään? No kas kun sellainen pieni juttu kuin sosiaalinen ahdistuneisuus/sosiaalisten tilanteiden pelko piti suuni kiinni (kyllä, minulla on siitä ihan diagnoosi, vaikkei sitä aina huomaakaan, sillä työrooli peittää sen alleen).

Oli kuka oli väärässä oikeassa teki hölmösti ei tehnyt hölmösti, ei sillä tässä kohdin väliä. Eräs kommentinkommentti siellä kirvoitti mieleni miettimään tätä ja monta muutakin tilannetta. “Mutta kun ne koirat pelkää sauvoja!!!” Niin, niin pelkää. Mutta tietääköhön kommentoija ollenkaan, mitä se tarkoittaa, että koira pelkää? Se tarkoittaa sitä, että se saattaa käyttäytyä agressiivisesti ja jos ohitan hiihtäjät siitä heidän suksiensa päältä, on todennäköistä, että toinen tai molemmat alkavat räkyttää tai murista ja jopa hihnoissaa syöksähdellä kohti hiihtäjiä. Ja sitten saan kuulla, että minulla on agressiiviset huonosti käyttäytyvät koirat. Juu, välillä ne ovat, erinäisistä syistä.

Jäin tätä pohtimaan ja sitä, miten paljon puhutaan nykyään koirien inhimillistämisestä. Siis siitä, että koirille annetaan ihmisten piirteitä, tunteita, jne. ja unohdetaan, että ne ovat eläimiä. Omasta kokemuksestani käsin väitän, että kovin harva koiranomistaja (niitä Fluffien omistajia lukuunottamatta) näin tekee. Se, että koira on perheenjäsen, karvavauva, jonka tunnetiloja ja käytöstä omistajat – koiravanhemmat – tulkitsevat ehkä vähän ihmismäisesti, mutta koiransa tuntien, ei vielä tee inhimillistämisestä vahingollista. Harva “koiravanhempi”, ainakaan vastuullinen sellainen, silti unohtaa koiransa olevan eläin, jolla on eläimen vaistot. Päinvastoin. Siksi koiria koulutetaan. Siksi ne kulkevat kontrolloituina.

Valtaosa huomautuksista, jotka suustani tuolla ulkona kulkiessani saan (ja nekin hetket kun EN saa), ei ole tarkoitettu suojelemaan koirieni tunteita vaan suojelemaan koiriani itseltään, ihmisiä koiriltani. Kun kehotan lasta olemaan heilumatta keppinsä kanssa koiran läheisyydessä, kun kehotan meidät takaa päin koiraa hipoen ohittanutta olemaan tekemättä niin toiste, kun pyydän hiihtäjiä siirtymään sivuun kävelytien keskeltä (tai toivon heidän itse ymmärtävän antaa tilaa), kun odotan että äidillä on lapsi hallinnassa ennen kuin ohitamme, kun pyydän Fluffyn omistajaa ohittamaan meidät, jotta mekin voimme jatkaa matkaa, se on kaikki riskien hallintaa.

Kokemukseni mukaan pahimpia koirien inhimillistäjiä ovat ne, joilla ei koiraa olekaan. Oletetaan, että koska koira elää ihmisen kanssase myös käyttäytyy kuin ihminen. Väistää nätisti tien sivuun, ei säikähdä syöksähtävää lasta, ymmärtää sellaisia asioita kuin mekastavat lapset tai heiluvat sauvat tai ihoa hipovat takaa tulevat ohittajat. Vielä pahempia ovat koirien esineellistäjät, jotka olettavat, että koiraa voi lähestyä miten vaan, koska “sehän on vaan koira”.

Aikoinaan ollessani lukioikäinen, meillä oli kaksi kania. Minun Jeri ja siskoni Jami, suunnilleen samanikäisiä poikia kumpainenkin. Ensimmäiset kuukaudet sujuivat hyvin, mutta sitten ne alkoivat tapella. Jeri oli noista kahdesta vahvempi ja terveempi, ja olisi varmaan Jamin tappanut, jos olisi saanut tilaisuuden. Kanit erotettiin. Erään kerran Jeri, joka kanssani oli ihan sylivauva, oli sylissäni, kun siskoni tuli vähän liian lähelle. Jeri yritti hyökätä, mutta onnistuikin vain tarttumaan minua poskesta. Toisen kerran sisko yritti usuttaa Jeriä huoneeseeni, jotta pääsi itse keittiöön tekemään välipalaa. Jeri puri siskon jalassa olleeseen kumisaappaaseen reiän.

Eläimet – niin koirat, kissat, kanit kuin muutkin – ovat eläimiä eläinten vaistoin. Koulutettukin koira voi purra pelästyessään tai kipua kokiessaan; eläinlääkäritkin tarjoavat kuonokoppaa, jos pitää tehdä koiralle toimenpide tämän ollessa hereillä. Ihmisten ei koskaan pidä olettaa, että koira EI voisi purra. Omistajalla on vastuu pitää koiran ympäristö sellaisena, että kimmokkeita ei tule tai ne ainakin minimoidaan, ja koira on kontrollissa. Omistajalla on vastuu suojella koiraansa ihmisiten ajattelemattomuudelta ja ihmisiä koiran vaistoon pohjautuvalta käytökseltä.

Välillä tuntuu vaan olevan liikaa vaadittu, että muut ihmiset tekisivät oman osuutensa ja esimerkiksi huolehtisivat siitä, että heidät pääsee ohittamaan, vaikka he jossain seisoskelisivatkin. Tietenkin sama koskee myös koirien kanssa kulkevia. Ainiin, ja pyäräilijät voisivat hiljentää vauhtiaan ja muistaa soittaa sitä kelloa riittävän ajoissa sen sijaan että yrittävät viuhahtaa ohi tai jarrutavat selän takana. Meinaan vaan, että koirat pitää saada kunnolla sivuun ja hallintaan – sillä vain hetki sitten ei missään ollut ketään, joten hihnat saattavat olla löysemmällä, mikä aiheuttaa taas yhden vaaratilanteen.

Niin sitä minä vaan, että kun sanon koireini pelkäävän sauvoja, en inhimillistä koiraani. Sen sijaan se, joka vähättelee tuota lauselmaa, tekee niin ajatellessaan sen olevan sama kuin että pieni lapsi pelkää sauvoja. Ei se siis kovin vakavaa voi olla, koiran omistaja siinä taas lässyttää, voi hellantuuteli sentään.

Sitä minä vaan, jotta jos me kaikki vaivauduttaisiin vähän enemmän katsomaan asioita myös muiden silmin, olisi kaikkien helpompi kulkea. Kun näet minun vetävän koirani hihnan tiukalle, älä anna omasi lähestyä. Minäkin osaltani huolehdin siitä, että sinulla on riittävästi tilaa ohittaa ja toivon samaa sinulta, oli sinulla koiria mukanasi tai ei.

Lapsuus/Childhood – Q&A

Tämä on taas näitä Facebookin kysymyspattereita. Ja koska minusta on hauska näihin vastata, vastaan. Ja vein tietenkin tämänkin askeleen pitemmälle, kuvin.

**This is one of those Facebook Q&A thingys, and because I find them fun, I answer. And of course I had to take this one step further and add pics.

1. Missä synnyit?
**Where were you born?

– Naistenklinikalla Helsingissä.
**In Helsinki, at Naistenklinikka

2. Onko sinulla sisaruksia?
**Do you have siblings?

– 6v nuorempi pikkusisko
**a sister, 6 years my junior

Ihmettelen siinä vastasyntynyttä siskoani – Looking at my newborn sister with bewilderment

3. Olitko päivähoidossa?
**Were you in daycare

– En, mutsi teki freelancerina töitä himassa
**No, my mom worked as a freelancer from home

4. Oliko teillä lemmikkejä?
**Did you have pets

– Yhteensä kolme kania; yksi kun olin ala-astella, kaksi ollessani lukiossa
**3 bunnies altogether; one when I was in elementary school, 2 when I was in highschool

5. Muistatko aikaa, kun ei vielä ollut lapsilla turvaistuimia?
**Do you still remeber a time before kiddie seats in cars?

– Toki, minua nukutettiin auton takapenkillä skidinä, kun olin huono nukahtamaan sänkyyn. Takapenkillä ei tainnut siinä Minissä olla edes turvavöitä.
**Sure, I was not good at falling asleep and my parents used to put me on the backseat of the car, lying there under a blanket. I don’t think that Mini even had seatbelts in the back

6. Oliko sinulla mielilelua?
**Did you have a favorite toy

– Jose-koira, ehkä. Jose kävi jopa eläinlääkärissä, missä ell Ilves tutki myös Josen tutkittuaan ensin isoäidin koiran Dellan. Tai ehkä nukke nimeltä Jerry, jolle isoäiti ompeli samanlaisia asuja kuin minulle. Tai ehkä nalle tai apina tai mutsin tekemä kummajainen, kuka enää tietää 🤷‍♀️
**A dog called Jose, maybe. Jose even went to the vet where the Vet Ilves examined Jose after first examining my grandma’s dog Della. Or maybe a doll called Jerry, for whom my grandma made similar outfits as for me. Or maybe the teddy or monkey or this oddity made by my mom, who knows anymore 🤷‍♀️

7. Muistatko mitä sinusta piti tulla isona?
**Do you remeber what you were supposed to be when you grew up?

– Aika pitkään meinasin että lääkäri. Siinä teini-iän kynnyksellä haaveena oli eläintenhoitaja-tanssija-näyttelijä-kirjailija-kombo 🤷‍♀️
**For a long time I wanted to be a doctor. Then at pre-teen or so I dreamed of becoming a combo of animal carer-dancer-actress-athor

8. Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi vai jokapaikan apina?
**Were you a so called good invisible child or a rambunctious monkey?

– Sekä että. Jokapaikan apina, joka oppi jo nuorena vetämään ylleen kiltin tytön kaavun
**Both. A rambunctious monkey who learned early on to pull on the good girl cape

9. Kuljitko pihalla kotiavain kaulassa roikkuen?
**Did you have a key hanging from your neck when playing outside?

– En, mutsi oli himassa kunnes olin 9 ja siinä vaiheessa avain oli taskussa kasarityyliin vaaleanpunaisella kierreketjulla vai mikä se oli
**No, mom was at home until I was 9, and at that point my keys were in my pocket attached to a pink eighties style twirly phone chain or whatsitcalled

Spiraaliavaimenperiä – Spiral keychains

11. Lempilastenohjelmasi?
**Your favorite kids’ TV show?

– Pätkis eli Smurffit
**Pätkis, i.e. The Smurfs

Smurffit – The Smurfs

12. Muistatko ensimmäistä koulupäivääsi?
**Do you remeber your first day in school

– Jep. Valitettavasti. Olin potenut kipeää mahaa (jännityksestä) niin että aloitin koulun varsinaisesti pari päivää myöhässä, kesken koulupäivän. Olin siis outolintu alusta saakka.
**Yup. Unfortunately. I had been sick with a stomach ache (from anxiety) so I actually started school a couple days late, in the middle of the day. I was an oddball fron the very beginning.

Ensimmäisenä koulupäivänä – First day of school

13. Keräilitkö jotain?
**Did you collect something?

– Kiiltokuvia, pyyhekumeja (kasari…), tarroja
**Kiiltokuvas (the best translation I found was “die cut scrap”, but can’t very well imagine any kids using that; anyhow, definition: glossy and usually embossed little pictures, kinda like pre-stickers, that usually came in a sheet, and girls collected them in their scrap books), erasers (oh, the eighties…), stickers

Kiiltokuva-arkki – A sheet of kiiltokuvat

14. Mikä oli lempiaineesi alaluokilla?
**What was your favorite subject in elementary school?

– Oliko mulla lempiainetta? Lukutunneista tykkäsin, ja kuviksesta varmaan.
**Did I have one? I liked reading and art classes, I suppose.

15. Olitko koulukiusaaja?
**Were you a bully

– En. Olin se kiusattu
**No. I was the one bullied

16. Harrastitko jotain? Mitä?
**Did you have hobbies? What?

– Kuuden vanhana yleisurheilua VU:n väreissä, partiota ala-asteen ajan, about. Pianoa soitin pari vuotta. Lukemista, kirja tai pari päivässä parhaina aikoina.
**At six years old I was part of the VU track and field team for a year or so. I was a girl scout for a few years while in elementary school. I played piano for a coupole years. I read books, lots of books. A book or two a day at best.

17. Ystäväsi
**Your friends

Aina niitä jokunen oli, kirjekavereita enemmän kuin livekavereita
**I always had some. More pen pals that IRL friends

18. Mieluisin muistosi jostain ensiluokkien tapahtumasta?
**Your favorite memory of something during the first school years

– Ensi-pusu: ekaluokkalaisena ihastukseni asui samassa talossa ja leikittiin usein pihalla yhdessä. Erään kerran leikittiin tuijotusta ja ihastukseni pussasi minua saadakseen minut nauramaan. Onnistuikin.
**First kiss: when we were on first grade my crush lived in the same appartment building as me and we often played together in the yard. Once we were playing stare and he gave me a smooch to make me laugh. And succeeded.

19. Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi?
**What was your first teacher like?

– Tiukka nunna, varmaan liki kuusikymppinen. En tykännyt
**A strict nun, probably almost sixty years old. I didn’t like her.

20. Oliko vanhemmillasi tiukka kuri?
**Were your parents strict?

– Oli. Siksi kiltin tytön kaapu.
**Yes. That’s the reason for the good girl cape

21. Miten perheesi lomaili?
**How did your family spend vacations?

– Enimmäkseen isovanhempieni mökeillä (järvenrannalla toinen, Nauvossa saaressa toinen)
**Mostly at my grandparents’ summer places (one by a lake, one in an island at sea)

22. Lempiruokaasi natiaisena oli?
**What was your favorite food as a kiddo?

– Siskonmakkarakeitto
**Sausage soup

23. Tupakoitiinko teillä vielä sisätiloissa?
**Did your parents smoke indoors?

– Jep, mutsi poltti töitä tehdessään kun olin skidi, mutta lopetti ollesani varmaan neljän vanha
**Yeah, mom was smoking indoors while working when I was small, but stopped entirely when I was maybe four years old