Not 2 worriez, ei Susielle ole tapahtunut mitään muuta kuin että Susiesta tuli Marilka. Oikeastaan Susie on jo pitkään ollut Marilka, tai ihan oikeastaan Susie on ollut Marilka ihan ensin, ihan sieltä melkein syntymästä asti. Marilka on ollut aktiivisessa nettikäytössä jo jonkin aikaa, mutta Susie roikkui sinnikkäästi näissä joissakin paikoissa. Mutta nyt tuli aika yhtenäistää asiaa. Nyt olen Marilka kaikkialla. Kaunis toinen nimeni pääsee arvoonsa 🙂 Irl kutsumanimeksi sitä en osaa vaihtaa (ainakaan vielä 😉 ), mutta nettinimenä se on loistava.

Tämä oli niin hassunhauska juttu, että se on pakko jakaa.

 

Meidän tosikoisen 5-vuotissynttärit lähestyvät uhkaavasti, joten pitäisi tehdä synttärikutsut. Sukulaisbileisiin sellaiset juuri väkäsin (no photarilla tietty), mutta vielä lastenkutsujen kortit pitäisi tehdä. Niitä varten ajattelin hakea googlella jonkun kivan prinsessa-kuvan, ne kun on yhä vaan pop. Tavoistani poiketen hain suomeksi – kun yleensä aina enkuksi ja prinsessojakin on tullut haettua ennenkin, enkuksi. Basic-hakutulos oli häkellyttävä:

 

Meidän neidithän ne siinä velmuilee oikein kuninkaallisessa seurassa maailman – tai ainakin pohjoismaiden 😉 – suosituimman aidon prinsessan ja maailman suosituimpien piirrettyjen prinsessojen välissä! Heh!

…että talvi tulee maaliskuussa, kun pitäisi jo alkaa oikea kevät. Mutta niin on vaan lunta tulvillaan tuo raikas kevätsää, vaikka luulin jo tänä talvena päässeeni pälkähästä.

…ettei täällä edelleenkään kukaan muu osaa ottaa täyttä roskapussia pois keittiön roskiksesta ja laittaa tyhjää tilalle.

…että kahvia oli pannussa niin vähän, että sain siitä vain puolitoista mukillista, joista se puolikas oli jo sen verran jähtynyttä, että maidon jälkeen se olikin jo kauneusjuomaa.

…että kone oli aamulla niin juntturassa ihan ilman syytä, että jouduin buuttaamaan sen (eikä vista ole mikään ihan nopea sekään)

…että uudelleenkäynnistyksen jälkeen Outlook kieltäytyi käynnistymästä itkien jotain ost-tiedostoa ja jouduin vielä kirjautumaan ulos ja sisään uudestaan.

…että mies soitteli työmatkaltaan oikein kahteen kertaan rutistakseen ruuhkasta, jolle minä kai paljon voin!?

…että minua paleltaa, vaikka täällä on oikeasti varsin lämmin, etenkin yläkerrassa.

…ettei saanut jäädä peiton alle nukkumaan aamulla.

…että Skype tahtoo salasanan erikseen asetusten muuttamiseen – ei kai minulla ole siitä enää hajuakaan, kun se on kirjannut minut sisään automaattisesti jo kuukausia! Kuka muutenkaan voi muistaa kaikkia miljoon salasanaa, joita miljoona eri nettirekisteröitymistä vaatii?!

…että asiat ärsyttää. Miksei voi vaan olla ärsyyntymättä?

Mies tänään noustessaan veti ensimmäiseksi verhot auki makuuhuoneen ikkunan edestä. Joten kun nousin unisena kyynärpääni varaan valmistautuessani nousemaan vähä vähältä sängystä ylös itsekin, silmiäni häikäisi valkoinen maailma. Lunta! Ei edelleenkään kamalan paljon, onhan tuota nähty ennenkin tänäkin talvena tuonkin verran, liekö kymmentä senttiä pehmoisenvalkoista pumpulia. Kuitenkin yhdistettynä huhuihin, joita maailmalta on kuulunut kylmemmästä sääjaksosta, heräsi epäilys siitä, ettei tuo ihan vielä tämän päivän aikana aiokaan sulaa, kuten yleensä on käynyt. Nähtäväksihän se jää.

 

En minä suuria sen paremmin odota kuin pelkääkään tältä tämänkään kertaiselta winter-attackiltä. Vaikka olisi kuinka jäämeren ja siperian ilmamassat Suomen yllä, ei sitä voi kauan kestää nytkään – etenkään kun sentään ON jo maaliskuu. Tops viikko. Vaikka onhan sitä kaikenmoisia talvia nähty, aina huhtikuulle asti kestäneitä, vastapainona tälle historian lämpimimmälle ja epätalvisimmalle. Tosikoista odottaessani talvi alkoi lokakuun 5.päivä ja jatkui siitä asti kylmänä ja jäisenä ja vielä huhtikuun 2.päivä katselin kättärin ikkunasta lumipyryä. Ja silti silloinkin tuli kevät ja kesä. Aina ne tulee, kun jaksaa vaan odottaa.

 

Lapset tietenkin hyökkäsivät pihalle, kunhan oli aamupalat syöty ja vaatteet saatu päälle. Tuonne jonnekin vilistivät pulkkien ja liukureiden kanssa. Minä en vielä ollut suihkuun ehtinyt, mutta sen verran jo oli kahvi päätäni virkistänyt, että tajusin kääntää oven lukon auki-asentoon, jotta pääsevät tarvittaessa sisään minun ollessani suihkussa. Kokemuksen tuomaa viisautta 😉 sillä niinhän sieltä alhaalta kuului "Äitiii!" kun tulin suihkusta ulos. "Missä on lapiot?" Uh, raksalla, sori 😦 "Okei, no mä otin sit liukurit." Jees. Ja siellä nuo nyt tekevät jossain mitä tekevätkin lumessa.

 

Onneksi ovat jo noin isoja. Jos se on hienoa, että heidät voi jättää kaksin kotiin toisinaan joksikin aikaa, on vähintään yhtä hienoa se, ettei minun oikeasti tarvitse aina lähteä heidän kanssaan uloskaan. Vaikka viime lauantaina ulkoiltiinkin yhdessä. Reviiriksi olen antanut tosikoiselle yksinään taloyhtiön pihan, esikoiselle ja tyttärille yhdessä koko korttelin, eli mukaan lukien viereisen päiväkodin pihan ja sen puiston, jossa viime lauantaina yhdessä oltiin. Minun ei siis tarvitse värjötellä ulkona kylmässä ja lumessa, mistä en ihmeemmin välitä, vaan saan nahjustaa täällä sisällä koneeni ääressä ihan rauhassa, tytärten saadessa peuhata ja meuhata lumessa sydämenstä kyllyydestä.

 

Ihan jees siis, että talvi tuli taas käymään. Jotenkin elättelen toiveita, että huomiseksi luontoäiti kuitenkin arpoisi meille taas kevään, kun on työpäivä ja se vaan on paljon mukavampaa minulle. Mutta toisaalta, jos tuota kestäisi viikon, voisi lapset hyvällä tsägällä päästä edes kerran hoidon/koulun kanssa luistelemaan tai hiihtämään tänäkin vuonna. Sekin olisi ihan jees. Tänään siellä ei vielä missään ole ainakaan jäätä, se nyt on ihan varmaa. Mutta ei siellä toisaalta ole ihan oikeaa pakkastakaan, suojasäähän tuolla on, +0.2astetta näytti mittari. Joten siis, luistelujäistä saanee lähinnä haaveilla.

 

Kuka haaveilee, kuka ei 😉 Lasteni vuoksi kai minäkin vähän 😉 Muuten voisi kyllä jo kevät tulla ihan for good.

On hauskaa tehdä asioita joista oikeasti pitää. Työkään ei aina tunnu työltä, kun se on mukavaa. Olen tänään tehnyt sitä, mistä työssäni ihan eniten pidän, webbisivuja. En tosin (työn puitteissa) sellaisia, jotka nyt oikeasti päätyisivät eetteriin, vaan sellaisia, joita demoilen suoraan omalta koneeltani. Muokkaillut sitä varten vähän kuvia. Miettinyt järkevää demoilurakennetta ja tehnyt muutaman sivun, jotka tarkoitusta hyvin palvelevat. Ja vähän muokannut Silverlight-palikkaakin. Pitäisi vain rakentaa yksi kiva virtuaalikone näitä varten. Moneen tarpeeseen minulla niitä on, muttei tähän. Juuri nyt en kuitenkaan ihan sitä ehdi tehdä. Joku toinen kerta sitten.

 

Juu, puhun minä työstäni. Ja puhun minä työnteosta, ihan tänään tapahtuneesta (ja vielä vähän kesken olevasta). Tiedän, että tänään on lauantai. Tiedän, että työni periaatteessa on arkisin kasista neljään. Avainsana on tänään tuo periaatteessa. Joskus vaan työt kasaantuvat sen verran, ettei kaikkea ehdi saada tehdyksi normaalityöpäivien aikana, joten sitten tehdään välillä vähän illalla, välillä vähän yöllä ja välillä vähän viikonloppuna. Niin se menee ainakin meillä aina välillä yhdellä jos toisella. Deadlinet vaan tulevat ja niihin on kyettävä.

 

Ei se mitään haittaakaan 🙂 Kun ei se ole jatkuvaa, jokaviikonloppuista ja jokailtaista. Kun sitä tapahtuu vain toisinaan. Ja etenkään, kun se on sellaista, minkä tekeminen on minusta vain hauskaa! Mies siitä vähän rutisi, mutta sama kai hänellekin on, roikunko koneella feisbuukissa vai teenkö töitä!? Paljon hyödyllisempäähän tämä on ollut. Ok, onhan sillä haittapuolensakin, sillä lasten huone ei ole vieläkään siivottu, kun äippä on tehnyt töitä koko päivän, kun ei ole ollut muuta pakottavaa…

 

Tai melkein koko päivän. Osan ajasta olen käyttänyt uuden blogin aloittamiseen ja sen ulkoasun hiomiseen. Se on sellainen vähän niinkuin work-related blogi, muttei kuitenkaan virallisesti työtäni vaan oman lippuni alla. Netti on täynnä blogeja, myös MOSSista eli SharePointista, mutta aina kai joukkoon mahtuu yksi lisää? Sitä paitsi, ei noita blogeja ja forumeita liikaa ainakaan suomeksi ole ja taipumuksistani huolimatta päätin tehdä ihan kotimaisen blogin. Suomeksi asiaa SharePoint-sivuston mukauttamisesta. Oikeastaan siitä tulee eräänlainen dokumentaatio MOSS-sivustoni mukauttamisesta.

 

Kunhan tässä vaan on aikaa aloittaa homma 😉 Ei tänään, mutta jos vaikka huomenna jo saan ensimmäiset siihen liittyvät jutut tehtyä? Jos nyt vielä tänä iltana jaksan vääntää viimeiset työasiat kuntoon? Niinkuin ei minulla olisi projekteja ennestään tarpeeksi… Mutta intoa on, aikahan se on, joka aina loppuu kesken! Monta artikkeliaihetta olisi nimittäin mielessä itpro.fi:hinkin kirjoittaa, mutta ei vaan ole ehtinyt laittaa. Kun pitäisi ehtiä muutamat screenshotitkin napsia, pelkkä näppäimistön naputtelu ei tällä kertaa riitä.

 

Onko se nyt sitten huolestuttavaa, että olen tänäänkin uppoutunut tähän kaikkeen niin, että päivällä ihan harmitti, kun perhe-elämä häiritsi työntekoa? Piti nimittäin lähteä viemään lapsia synttäreille kesken kaiken ja siinä vierähtikin sitten melkein kolme tuntia, kun ensin vein lapset, sitten kävin ruokakaupassa, kävin pizza housessa tilaamassa pari pizzaa, toin kauppakassit kotiin, noudin pizzat ja ajoin niiden (ja kannettomien kahvimukien) kanssa (hyvin hyvin tasaisesti ja kieli keskellä suuta) raksalle, missä syötiin pizzat yhdessä miehen kanssa. Hain lapset ja takaisin kotiin ja sorvin ääreen.

 

Onko se nyt stten huono asia, etten patistanut muksuja sen enempää huonettaan siivoamaan, kun ei se hyvällä tapahtunut, enkä tosiaan itse tänään ehtinyt/kyennyt/halunnut tehdä sitä ja sitä paitsi, tytöt leikkivät tosi kivasti yhdessä koko sen ajan, minkä tänään olivat kotona. Käytin vain tilaisuutta hyväkseni.

 

Ei, ei kai tässä ole mitään huolestuttavaa tai huonoakaan. Hyvähän se vaan, että pidän siitä mitä teen. Hyvähän se vaan, että tytöt leikkivät yhdessä ja minä sain tehtyä, kun kerran pitää kuitenkin. Hyvähän se vaan, etten stressaannu siitä, jos välillä menee vähän viikonlopputöiksi. Enemmän stressaa tekemättömät asiat kuin se, että teen ne pois, vaikka "väärään aikaan". Eikä sitä tosiaan aina kysytä, joten parempi vaan, etten siitäkään stressaa.

 

Vaikka nyt jo kyllä väsyttää. Tai väsyttää jatkuvasti. Heti kun EN tee. En minä väsymystä huomaa, kun uppoudun työhön tai siihen muuhun mukavaan. Mutta heti kun sompailin autolla ympäri Nurtsia, piti kaupasta poimia mukaan yksi punainen Ed, kun niin väsytti 😀 Jaa mutta, ehkäpä jatkan nyt sen viimeisen rutistuksen, niin sitten voi hyvällä omallatunnolla taas nukkua.