Juhannus of a kind

Part 1: Go, kiddos, go go 
 
Esikoinen siis kotiutui leiriltä torstaina iltapäivällä. Leiri oli mennyt hienosti, mukana oli vanhoja kavereita ja leiriltä sai uusia. Olivat meloneet ja samoilleet metsissä ja kaikkea muuta mukavaa. Keskiviikkoiltana jopa sain soitettua neidille, mutta niin oli kiire takaisin kavereiden kanssa touhuamaan, että noin minuutin kuluttua puhelun alkamisesta jo kuului luurista: "voitasko me nyt jo lopettaa". Kivaa siis oli ollut.
 
Mutta vaikka leirillä oli kivaa, ei olisi esikoinen ollenkaan halunnut lähteä perjantaiaamuna heti landelle. Ymmärrän hyvin, mutta sinne oli silti matka. Itse halusin päästä vähän landen lepoon ja kokolle, ja toisaalta plani oli jättää likat vaarin hoiviin sinne landelle lauantaina ja suunnata itse himaan tai oikeaamin raksalle. Tämä tietenkin aiheutti vielä isomman protestin, joten vanhempi neitoseni oli koko juhannusaaton melkoisen apeana. Ja kotoalähtö eilen aamulla oli hermoja raastava.
 
Ei ole helppoa tämä omituinen aika, jota eletään, ei. Ei lapsille, ei meille.
 
Part 2: Weird stuff
 
Meidän lande on melkoisen jänskä paikka, joskus jopa näin aikuisen näkökulmasta 😉 Lapsena se oli jänskä, koska siellä oli puita joihin kiipeillä, katoillekin saattoi mennä lukemaan akkareita joita isälläni on landella varastossa täydet vuosikerrat jostain 50-luvulta alkaen, vintillä oli aina jännää pengottavaa, ja metsässä tekemistä loputtomiin, silloin kun ei oltu uimassa.
 
IMG_8943
 
Nyttemmin jänskän paikasta tekee se, että siellä aikaa viettää aika jänskät ihmiset. Isoäitini, 80+ vuotias, ruodaa kamaa alas ja ylös meidän hyvin jyrkkää pitkää mäkeä, siis ihan jalan kinttupolkua pitkin. Isäni ja isoäitini riitelivät aikoinaan (kun kummankin kunto oli hiukan nykyistä parempi) halkojen hakkamisesta; siis siitä kumpi SAI hakata ne. Isoäitini tykkää kukista ja pehmoleluista ja pitää minut pupuissa (nytkin sain häneltä synttärilahjaksi oman pupulautasen ja pupumaskotin). Ja keskustelee eläinten kanssa; sorsat tekevät pesänsä isoäidin rantaan, hakevat ruokaa sisältä mökistä asti, ja oravat tuovat poikasensa isoäidille päivähoitoon.
 
IMG_8867   IMG_9052
IMG_8920   IMG_9068
 
Isäni puolestaa kerää mitä kummallisimpia tavaroita omaan Mökkelöönsä. Isälläni on Mökkelössään mm. vanhoja kirjoja (tunnelmaa!), vanhoja valokuvia(muistoja!) ja öljyvärimaalaus Puuhamaan nallesta (Puuhamaan ex-omistajat ovat jollain tavalla sukua meille). Ja erilaisia pulloja ja tölkkejä. Jonkun eläimen pääkallo. Pari kokonaista minkinnahkaa (vai mitä lie pieneläjiä ovatkaan…)! Ja kaikkea muuta ihan himmeetä.
 
IMG_8961  IMG_8972
 
IMG_8976  IMG_8965
 
Ei siis ihme, että minulta tuo outous käy ihan luontevasti myös. Pupufiksaatio voidaan kenties laskea outoudeksi. Samoin se, että minusta on superhauskaa kuvata itseäni paikassa jos toisessa. Ja tanssia vaikka lakanan kanssa laittaessani lapsilleni sänkyjä valmiiksi, kuunnellen isäni valitsemaa radiokanavaa, jossa joku verbaali-vitsiniekka pakinoi spiikkejä menemään ja soittaa mm. Anttilan keväthuuman versiota, jossa niityllä on jo hemmetin monta kukkaa, orvokki, kyllikki, vuokko ja moni muu vai miten se menikään.
 
IMG_8985
 
Toisaalta, toinen tyttäreni lensi kuuhun istuen sulkingly kahden keinun yhdistelmässä ja toinen kasteli noin neljä vaatekertaa noin viiden tunnin aikana ja saunoi ja ui kylmässä vedessä ainakin kaksi tuntia. Ja molemmat neitoseni motkottivat aivan armottomasti vaarilleen kokolla: "se kaatuu kohta järveen, ei kai kande laittaa siihen enempää risuja, kato nyt se kaatuu ihan kohta, onks järkee kaataa kokko järveen…". Vaarilta oli jo palaa hihat, eikä siis suinkaan kokkotulesta 😀
 
IMG_8991  IMG_9047
 
Part 3: Sky on fire
 
Kokolla oli perinteisen mukavaa. Se ei meinannut aivan syttyä, kun oli sadellut pitkin päivää ja kaikki oli märkää, mutta hetkellisesti se roihusi oikein hienosti – eikä kaatunut järveen – ja tulipa sitä siinä komeasti vaalenapunertuneessa illassa sorsaperhekin katsomaan. Syötiin perinteisesti karjalanpiirakoita ja munavoita, ja paistettiin makkaraa. Tytötkin saivat valvoa sinne puolille öin asti (kun ei tämä äiti halunnut poistua kokolta viemään lapsia nukkumaan aikaisemmin). Lomallahan tässä ollaan, ovatpahan lapset samassa rytmissä kanssani, mikä tarkoittaa todennäköisemmin pitkiä aamu-unia minullekin 😛
 
IMG_9095
 
IMG_9101  IMG_9090
 
Part 4: Every now and then I fall apart
 
Yöllä lasten sammahdettua vuoteisiinsa, tarkistin kändeni vielä ennen kuin itse painuin nukkumaan. Siellä oli mieheltä tullut tekstari, että oli illalla satuttanut peukalonsa raksalla. Aamulla heräsin you really got me now -soittoon, mies se siellä soitteli (10:10, aivan liian aikaisin!) kertoakseen, että se krampannut/venähtänyt? peukalo oli yhä kipeä, ettei ollut varma, mitä pystyy sillä raksalla tekemään.
 
Mikäs siinä, eihän sille mitään mahda, että tuollaista sattuu. Mutta ajatuskin siitä, että pari kallisarvoista raksapäivää menee kiville heitti minut vaihteeksi yli laidan ja tipahdin. Yritän säilyttää opitimismini ja uskoa, että kaikki on ok viiden viikon päästä. Mutta realiteetit sylkivät silmilleni tämän mieheni ilmoituksen myötä ja lähdin, suunnitelmieni mukaisesti, landelta ajamaan raksaa kohti armottoman ahdistuksen vallassa. Ajoin liian kovaa ja koitin turruttaa itseäni Seetherillä. Olisin voinut vain ajaa, päämäärättä, jonnekin. Pois. Mutta lapset, heidän vuokseen pyristelin jälleen säilyttämään järkeni tallella. Ja ajoin raksalle vaan kiltisti.
 
Part 5: Our house, in the middle of our street
 
Perille päästessäni olin kuin persuksille ammuttu karhu. Mies ei taas ollenkaan ymmärtänyt, mistä mahtoi puhaltaa, kun vaimo vain tiuski ja äyski. En mahda sille mitään, että kun ahistaa, ahistaa ja se näkyy ja kuuluu. Tartuin lopulta työhön tukahduttaakseni pahan olon ja purkaakseni ulos kaiken aggression. Ärhentelin lukoille ja kahvoille aikani, juttelin samalla hyväntuulisesti naapurin kanssa, joka kaivoi terassinpaikkaa. Ja kas kummaa, aikani siinä äherrettyäni olikin kiukku ja ahdistus taas tiessään 🙂 Tuntui mukavalta laittaa lukkoja omaan taloonsa.
 
Viimeisen oven (meillä on niitä juu monta…) lukkoa ruuvaillessani naapuri huikkaili pihagrillinsä ääreltä, jotta kelpaiskos meillekin makkarat ja oluet. Vastasin, että kyllähän makkara aina maistuu, jos kerran tarjotaan, mutta olutta ei kiitos. Kävin kehottamassa miehenkin pesuhuoneen lattialta naapureille makkaralle, ruuvailin itse viimeiset kahvat sijoilleen ja kipusin pientareen yli naapuriin. Grillimakkaraa, siideriä – sitä kun tarjosivat seuraavaksi, kun ei olut kelvannut 😉 – ja naapuripariskunnan mukavaa seuraa ja siinäpä hujahtikin mukava tovi taukoa.
 
IMG_9138
 
Loppuillan siivoilin meidän olohuonetta: styroxlevyt pihalle, työkalut makkariin, keittiökalusteita vähän keittiöön, sellaista normaalia olkkarinsiivousta ;D Lattian skrabaamista seinänrappausroiskeista ja imurointia meidän R2D2-turned-NooNoo raksaimurilla. Lopuksi primerointi, vähän onnistuin primeroimaan käsivarsianikin, mutta mitäs pienistä. Huomenna pitäisi kait roudata vähän jo kamaa sinne taloon. Kyllä se tästä taas!
 
IMG_9143

Ratkaisija ja rasvari

Oli viimeinen työpäivä ennen viiden viikon kesälomaa. Puoli viiden aikaan starttasin auton, kuvitellen joutuvani ruuhkaiselle Hämeenlinnanväylälle, mutta ilmeisesti Helsinki oli tyhjentynyt jo monta tuntia aikaisemmin ja ruuhkat olivat jo kauempana. Me tyhjennytään täältä reunuksilta vain aavistuksen verran reunuksen toiselle puolen Sammatin suuntaan vasta huomenna aamupäivällä. Kokkoa, karjalanpiirakoita, makkaraa ja siideriä tarjolla nyt ainakin. Vaikka satais 😉
 
Kotimatkalla soitti mies hirviän huudon keskeltä minulle. Esikoinen oli kotiutunut leiriltä pari tuntia aiemmin ja samalla reissulla olivat noutaneet tosikoisenkin hoidosta. Mies siellä tiedusteli, jotta lämmittääkö lapsille pakastimesta ruokaa, jota mukelot eivät syö kuitenkaan, vai olenko kenties aikeissa peräti laittaa ruokaa kotiin tultuani. Laittaa ruokaa? Arki-iltana? Who, me? Juu en ollut ajatellut. Sanoin, että lämmittää sitä pakastettua vaan – mutta lasten protestihuutojen myötä päädyin ehdottamaan, että tuon kotiin tullessani pizzat. Ihan noin juuri alkaneen lomani kunniaksi, tai vaikka esikoisen leiriltäpaluun kunniaksi. Jos nyt satunnainen pizza syyn tarvitsee.
 
Tankkasin siis ensin auton, tilasin sitten Pizza Housesta pizzat – kaksi normaalikokoista pizzaa – joita sitten odottelin autossa kuunnellen rautaa vai roskaa -arvioita. Brother Firetribe: Heart full of fire. Roskaa sanon minä, sellaista konepoppia, ihan plääh. Mutta jälleen kerran oli enemmistön kanssa eri mieltä, taisi olla yli 70% kuuntelijoista tällä viikolla raudan kannalla. Aina minä olen eri mieltä 😛 Minkäs sille voi. Erilainen nuori eikun vanha kun olen.
 
Kotona oli jo tilanne hieman rauhoittunut, kun perhe tiesi odottaa pizzoja. Korkkasin loman kunniaksi myös yhden siiderin kyytipojaksi ja menin pienten protestien saattelemana pihalle syömään. "Eksä söis meidän kanssa?!" "Ei vaan, etteks te tulis mun kanssa pihalle?!" Tosikoinen tuli pihalle, esikoinen ilmoitti että pihalla tulee pää kipeäksi, joten jäi olohuoneen lattialle syömään pizzaa ja pelaamaan muumi-yatzya iskän kanssa. Tuhottiin ne kaksi normaalipizzaa – niukin naukin! Omituinen perhe kenties, mutta kun minä ja tosikoinen syödään pizzaa niin vähän (mutta nautinnolla).
 
IMG_8809
 
IMG_8810  IMG_8812
 
Päivällisen jälkeen tosikoinen lähti tuonne lähipuistoon, paljain jaloin. Tuli puolen tunnin päästä takaisin hakemaan fillaria. Mutta kuinka ollakaan, tuli hetikohta takaisin, kun "ei sillä voi polkea, kun se ei liiku". Oli kaatunut tsygällään tuossa alkuviikosta, oli sitten ketjut poissa paikoiltaan. Mies kävi nostamassa ketjun paikoilleen, tuli takaisin sisälle ja alkoi lukea esikoiselle kirjaa, mutta tosikoinen tulikin taas takaisin, ketjujen pudottua uusiksi.
 
Minun vuoroni mennä pyörää fiksaamaan. Ketjut raiteilleen ja totesin saman tien, että eihän ne voikaan pysyä paikoillaan, kun ovat niin löysät. Taisi takapyörä mennä vinksalleen tai jotain kun laps pyörällä kaatui. Mikäs siinä, etsimään työkaluja sisältä – onneksi ihan kaikki työkalut eivät ole raksalla sentään. Takapyörän säätö, ketjun pesu ja voitelu ja jo taas skulas tsygä.
 
Räteistä ja apukepeistä huolimatta tuloksena oli rasvarin kädet, joita menin kylppäriin pesemään. Jokin siinä huvitti minua suuresti, kun peilistä tuijotti takaisin it-asiantuntija täysissä meikeissä ja siisteissä työvaatteissa, mutta lavuaarissa vesi muuttui mustaksi saippuoidessani käsiäni puhtaiksi 😀 Minä en työnnä käsiäni multaan jollei makseta, mutta muuten "likaan" ne kyllä paljon miettimättä. Olen aina tykännyt purkaa ja kasata ja korjata kaikenlaista. Se tekninen minä, jolle lapset aina tuovat kaikki lelut korjattavaksi, kun äiti kuulemma osaa isiä paremmin 😉 Mutta minä en laita laattoja seinään. Mies osaa sen paremmin.
 
Minulla taitaakin juuri siksi olla viikonloppuna tavaroiden kuskaamisen lisäksi urakkana talon lukkojen laitto – mies arvelee, että ratkaisen lukkojen arvoituksen todennäköisesti helpommin kuin hän. Ja kun niitä laitan (ovia on jäljellä neljä) ja lukkoja rasvaan, on taas rasvarin kädet. Mutta niin on silloin luultavasti vaatteetkin. Eikä naamakaan ihan it-pro kuosissa – ajattelin pitää tovin lomaa meikkaamisestakin.
 
Oikein hyvää Juhannusta kaikille!

Sky is over (us)

Ja välillä se vähän tippuu niskaankin, kuten taas tänään. Heh, taas. Muistelenpa vain, ettei siitä nyt niin kovin kauan ole, kun jonkun kanssa päiviteltiin tätä kuivuutta, kun nurmikot kellastuu (kaikki paitsi meidän pihan viidakko, joka vaatii jo niittokoneen siistimisekseen 😛 ) ja maa halkeilee. Nyt on sitä vettä tullut sitten satunnaisesti viikon päivät, muttei kyllä voi sanoa, että olisi jatkuvasti ollut märkää. Siltähän se vaan niin nopeasti alkaa tuntua.
 
Pikkuinen isoinen esikoiseni lähti eilen aamulla leirille, vähän kuulemma jännittäen, mutta reippaana silti. Story of my life, että aivan kuten en ollut saattamassa lastani koulutielle viime syksynä työmatkan takia, en myöskään ollut eilen saattamassa lastani elämänsä ensimmäiselle leirille työn (ei nyt aivan matkan, mutta tällä kertaa työ taas vei hivenen kauemmas) takia. Enkä ole ylihuomenna sieltä hakemassakaan. Soiteltu ei ole leirille kertaakaan edes; eilen muistin varttia vaille kuusi yrittää, mutten päässyt läpi, tänään muistin viittä yli kuusi, että olisi pitänyt yrittää. Siellä kun on "soittoaika" klo 17-18. Totally epätoivoista tämän äidin kannalta! No, ehkäpä lapsoseni pärjää.
 
Tosikoinen on ollut täällä kotona ihan eksyksissä sen ajan mitä ei ole ollut ihan onskana kaikesta saamastaan jakamattomasta huomiosta 😉 Eilen minä pelailin hänen kanssaan Candy Landia ja Kimbleä, kunnes vähän aikaa pyöräili pihalla, kaatui ja satutti, minkä jälkeen luin tytölle kolme Franklin-kirjaa. Tänään mies täyttää vuorostaan vuosia eikä jaksanut lähteä raksalle "kun on jo 39" 😀 joten tytär sitten pelasi iskän kanssa ja lukipa isikin muutaman kirjan. Sillä välin kun minä tiskasin ja pakkasin peräti yhden laatikon lisää muuttoa varten…
 
Olen edelleen ihan pihalla tästä muutosta. Koitan muka pakata, koitan muka miettiä mitä voin jo laittaa laatikkoon tai säkkiin, mitä en. Ja tänään sitten viileänpuoleinen sadeilma paljasti ensimmäisen virhearvioni: tosikoisen kurikset on jo jossain säkissä, koska luulin että on kesä ja että kesällä on sateellakin lämmin eikä kuriksia tarvita. Oh well, eipä siihen kastumiseen kai silti kesällä kuole? Mut oikeesti, Juhannus on ovella, viikonlopun aikana alan roudata kamaa taloon jo! Aloin tosin jo miettiä miksi, kun sitten viikon päästä vuokrataan paku, mutta kaipa päästään siitä sitten helpommalla?
 
Olo on aika levoton, monelaiset tunteet ja tuntemukset vellovat tuolla pinnan alla nousten välillä oivalluksina, välillä ahdistuksina pinnalle. Enimmäkseen pysyttelevät kuitenkin siellä sellaisena massana, joka jättää lähinnä turraksi. Siis kun ei saa ihan otetta mistään, pinta siloittuu sellaiseksi tunteettoman oloiseksi. Kertoo vain siitä, että tapahtuu taas liian paljon yhdellä kertaa. Liian isoja asioita. Herättää liian paljon liian isoja fiiliksiä yhtaikaa. Onneksi loma alkaa ihan parin työpäivän kuluttua! Vaikka ne isot asiat enimmäkseen realisoituvatkin juuri lomani aikana…
 
Ford Fusion -mainos tuossa sivun ylälaidassa komentaa "Get a grip". Jep. Figures 😀 Elämäni on jotenkin paradoksien vaivaama tällä hetkellä. Mutta, Serj Tankiania (vähän irrallisesti) lainatakseni, "Even though we can’t afford, the sky is over". Näin se on. Elämä on 🙂

Perhe kasassa pienen hetken

Perjantaina tuli siis ikää vuosi mittariin lisää – kiitos onnitteluista! Synttäri-ilta aina seuraavan päivän puolelle asti hujahti firman kesäpippaloissa. Hauskaa oli, vaikkei läheskään koko väki niihin päässytkään ja karaokekin kuoli jo alkuillasta kasaan (tai ehkä juuri siksi 😀 ) Taisi siellä viimeiset viihtyä noin aamuun asti, itse lähdin jo kahden aikaan systerille yöksi, mikä oli vähintäänkin viisas teko.
 
Olipa nimittäin lauantaina pitkän puoleinen ajomatka edessä, kun menin mökille hakemaan tyttäriäni kotiin. Iltapäivästä lauantaina vasta liikkeelle lähdin, aamulla riitti unta yhteentoista ja ennen kuin siitä oli toimistolla asti sitä autoa noutamassa, oli kello jo melkein kolme ja ennen kuin siitä keski-Suomessa mökillä, olikin kello jo noin puoli kuusi.
 
Mökillä oli vastassa ihanaiset neitoseni, jotka roikkuivat kimpussani niin etten meinannut huusiin yksin päästä. Tosikoinen etenkin oli selvästi ollut ikävissään – ainakin siis viimeistään siinä vaiheessa kun äiti tuli näköpiiriin 😉 Pääsin suoraan saunaan siitä, uimassakin oli tietty pakko käydä, mutta eipä se 18asteinen vesi ole lämmintä muiden kuin noiden lasten mielestä, he siellä uivat kyllä ihan urakalla! Ja pääsivät muuten naapurin vesiskootterin kyytiinkin silloin illalla – vähänkö olisin itsekin halunnut, mutta se oli vain lapsille tällä kertaa.
 
14062008(003)
 
Tänään lähdettiin mökiltä heti kun oli saatu kamat kasaan aamupalan jälkeen. Mikä ei suinkaan ollut aamupäivää enää, yhteentoista nukuin tänäänkin. Sattumoisin oli yö vähän levoton 😀 Aloitettiin tyttöjen kanssa kaikki kolme sellaisella levitettävällä sohvalla. Neljän aikaan totesin, että pakko oli siirtyä parvelle nukkumaan, kun tytöt pyörivät päälleni jatkuvasti ja sain polvea mahaan ja nyrkkiä suuhun ja terävät kynnet raapivat.
 
14062008(005)
 
Esikoinen kuitenkin heräsi poistumiseen ja tuli perässäni parvelle, syyttäen minua lupauksen rikkomisesta: "Sä lupasit ettet sä lähde mihkään siitä meidän välistä!" Pari tuntia myöhemmin havahtui tosikoinenkin siihen, ettei meitä muita enää ollut sängyssä ja kömpi myös parvelle. Mutta siellä nyt sentään oli tilaa nukkua jokainen omalla patjalla, joten vaikka esikoinen heräsikin kuuden aikaan (!), nukutti tosikoista muutama tunti pitempään ja minua siitäkin vielä lisää muiden kuiskiessa aamupalalla alakerrassa.
 
Eli vähän iltapäivän puolella startattiin täyteen pakattu auto ja ajettiin ensin äitini luo, sitten siitä kotiin. Täällä mies oli laittanut meille synttäri-nimppari-kotiinpaluu-kakun 🙂 ja odotti jo malttamattomana perheen kotiinpaluuta. Tämä ilta onkin sitten vietetty mukavasti yhdessä – tai enimmäkseen mies on nauttinut lasten seurasta ja toisin päin. Minä olen purkanut laukkuja, pessyt pyykkiä, pakannut esikoiselle leirikamppeita, tosikoiselle hoitoreppua… Mies ja tytöt on pelailleet Kimbleä ja nyt Cosmoa, esikoinen välillä käynyt sylissä tässä kirjoittaessani. Ja kunhan lapset menevät nukkumaan, saan minä miehen itselleni 😉
 
Arki on edessä huomenna muille paitsi esikoiselle, joka lähtee huomenaamulla ekaa kertaa elämässään leirille! Neljä päivää kestää leiri, sitten alkaakin minulla ja lapsilla loma. Perheen yhteistä lomaa ei tänä vuonna olekaan, kun mies piti lomansa jo toukokuussa taloa rakentaen. Pitää siis ottaa kaikki irti niistä hetkistä, kun ollaan kaikki yhdessä kotosalla (tai vaikka reissussakin). Ne kun taitavat vielä pitkään olla aika harvinaista herkkua. Sitä kun ei tiedä, milloin tuo rakentaminen viimein loppuu.

Marilkan tarina à la ihmisgeneraattori

Tepun blogista bongattu ihmisgeneraattori tuotti Marilkasta seuraavaa:
 
"Marilka päätti putkahtaa maailmaan eräänä kuivana iltana. Jo miltei heti näki että hänestä tuli tyttö. Perhe oli suuri ja he kylpivät rahassa. Koulussa hän ei osannut mitään, siellä häntä syrjittiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan pakettiautot, niinpä ammatiksi tuli voihkiminen.

Marilka kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin kauniiksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä vihreät silmät.
Uskomattomuudesta johtuen hän oli erikoisen rakastettava. Lempiruokaansa kaurapuuroa hän sai työskennellen huvipuistotyöntekijänä.

Marilka tupakoi päivittäin mutta ei käytä nuuskaa. Alkoholia hän ei käytä.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.

Sen pituinen se."

 
[Hassunhauskaa on se, miten monta melkein-totuutta tuossa satunnaisgeneroidussa stoorissa on 😀 Mm. koulussa syrjittiin, silmät on vihreät (vaikken nyt ihan seiskakympillä olekaan 😛 ) ja hiukset melkein-mustat (nuorena olin katkera siitä, etten saanut isäni ja isoisäni mustia hiuksia vaan jäin sellaiselle tumman hiekan väriselle tasolle, nyttemmin oma väri on sellainen graffiti…), huvipuistossakin olen töissä ollut.]