Category: Archive – really old stuff

From the old Live Spaces blog

Uomia ja poikkeamia

MarilkaLeave a comment
Heräsin tänä aamuna keskeltä umpisikeää unta kännykän huutaessa "i’m not here for ur entertainment…" niinkin epäinhimilliseen aikaan kuin yhdeksältä, ja tietenkin alakerrassa. Ponkaisin sängystä sillä sellaisella shokkipompputyylillä, jolla voi mennä vaikka katon läpi, nyin lappuja vähän pois silmiltä ja kompuroin alakertaan niukin naukin täyden peppuliu’un välttäen kaivamaan puhelinta käsilaukusta. Ja pelkäsin, että tytötkin heräävät soittoon, mutta eihän ne niin vähästä… onneksi.
 
Vastasin puhelimeen heti kun sain nimeni päähäni ja pirtsakka naisääni toisessa päässä kertoi tilaamani lisäavaimen olevan nyt valmis ja noudettavissa. Yritin vastata hänelle jotain suunnilleen koherenttia, mutta ilmeisesti epäonnistuin, sillä toisesta päästä kuului huvittunut: "taisin herättää sinut". Hämmästyksekseni hymyilin itsekin vastatessani: "taisit". Naisääni vielä toisti, että voin noutaa avaimen milloin vaan ja lopetti kehottamalla menemään jatkamaan uniani 😀
 
Sen teinkin. Kömmin yläkertaan, vedin laput takaisin silmilleni ja olin unessa saman tien pään osuessa tyynyyn. Tunnin kuluttua kellontarkka esikoiseni köntysi viereeni herättämään minua aamupalalle.
 
On oikeastaan aika hassua, että vaikkei sinänsä tietoisesti pyri mihinkään päivärytmiin, sellainen vain aina muodostuu. 11 kuukautta vuodesta arkirytmin muodostaa työ- koulu- ja päivähoitoaikataulut, pakottaen meidät tiettyyn aikamuottiin halusi tai ei. Viikonloppujen unirytmi pyritään pitämään arkirytmissä, jottei maanantai ihan kamalalla tavalla iske silmille, vaikka iskeehän se silti. Ja onhan meillä viikonloppuisinkin näennäisestä rytmittömyydestä huolimatta oikeasti tietty rytmi, luontainen rytmi. Ja suht samalla kaavalla mennään nyt lomalla, erona vain se, että lapset nukkuvatkin samassa rytmissä minun kanssani.
 
Minun sisäinen kelloni on melko tarkkaa lajia. Voin esimerkiksi päättää torkkuvani viisi minuuttia – ja tasan viiden minuutin päästä avaan silmäni seuraava kerran (ellen ole ehtinyt vaipua kunnon syvään uneen, mikä on tietenkin toisinaan vaarana 😉 ). Sisäinen kelloni myös herättää minut tarvittaessa aamulla oikeaan aikaan, mutten silti koskaan luota siihen 😛 Silti pystyn kyllä myös ohittamaan kelloni ja nukkumaan aamulla vaikka mihin ihan sujuvasti. Ja nukunkin, jos vain annetaan.
 
Esikoisella on yhtä tarkka kello, vaikkakaan ei vielä minuuttiharjaantunut. Mutta sen näkee siitä, miten joka aamu herää samaan aikaan. Jos eletään talvirytmissä, on se sama aika noin puoli kahdeksan (joten kouluaamuina häntä joutuu kyllä repimään sängystä) ja lomalla se on kello 10. Plus miinus noin 10 minuuttia. Näin ollen minunkin lomarytmini on muotoutunut esikoisen mukaan, hän kun ei yksin halua aamupalalle… Tosikoinen meillä nukkuisi minun laillani vaikka kuinka pitkään, mutta hänetkin herätän kymmenen pintaan aamupalalle, että edes yhdentoista aikaan illalla sänkyynsä sammuisi.
 
Puhelinsoitosta sen verran suivaantuneena tai sanotaanko nyt sitten vaikka viisastuneena soitin tänään huoltoyhtiöön, ettei sieltä kukaan tulisi muuttotarkastamaan asuntoa huomenna ainakaan ennen yhtätoista… Ei ole kiva herätä ennen yhdeksää siltä varalta, että joku saattaa tulla, kun se joku saattaa yhtä hyvin tulla vasta iltapäivän puolella. Nimittäin tarkastuksen suoritusajaksi oli suurpiirteisesti merkitty klo 9-15 välisenä aikana. Aika täsmällistä.
 
Tänään sattui sitten toinenkin poikkeama normiuomaani. Nimittäin yleisesti ottaen meitä ei näin lomalla saa millään täältä liikkeelle ennen puolta päivää, mutta tänään oli pakko hoitaa yksi labrahomma siihen mennessä tuolla kirkonkylällä, labra kun menee kiinni puolilta päivin. Tytöt protestoivat, eivät halunneet lähteä niin aikaisin mihinkään, joten lähdin sitten yksin, likat jäivät kotiin niin saivat jatkaa touhujaan. Mukavampikin ehkä niin 😉
 
Sitäpä vaan ihmettelin siellä labrassa, että kyseli minulta ummet ja lammet lääkärini nimeä ja yhtä sun toista muuta – mistä minä voin tietää, kun terveyskeskuslääkäri on omalääkärisysteemistä huolimatta eri henkilö joka kerta kun siellä noin kerran vuodessa asioin. Miten minä voin muistaa kenen sijaisen kanssa puhuin kolme minuuttia puhelimessa jotta sain labralähetteen? Tai mikä oli edellisen kokeen tulos? Eikös sen kaiken pitäisi olla siellä jossain kivassa tietokannassa? Huumorintajuton näytteenottaja lopuksi, aikani vastailtuani "en tiedä, kai se näkyy koneella jossain", tokaisi minulle: "onneksi nämä näytteet vielä otetaan käsityönä". Jep. *eyeroll*

I wish…

MarilkaLeave a comment
On ihanaa olla lomalla. Aurinko paistaa, on lämmin, ja voi viettää koko päivän pihalla tai rannalla lasten kanssa touhuten tai kirjaa lukien. Ei ole mikään kiire minnekään, elämää vain soljuu ympärillä.
 
Yeah, I wish. Ei tuo sinänsä mielestäni ole mitenkään mahdoton toive, eihän? Aika normaali lomatoive, vai? Mutta juuri nyt se tuntuu olevan valovuosien päässä todellisuudestani.
 
Se, ettei aurinko paista, on oikeastaan tällä hetkellä loppujen lopuksi plussaa, vaikka nuppiin ottaakin. Mutta kun joutuu joka tapauksessa olemaan sisällä, on parempi, ettei aurinko edes houkuttele pihalle. Olen tänään tiskannut kolmeen otteeseen, kastunut kauppareissulla läpimäräksi ja pakannut keittiöstä kaiken paitsi aseet ja yhden setin muoviastioita loppuviikoksi. Ei mikään oikein lempipuuhaani.
 
IMG_9180
 
Niinpä on rokki soinut, välillä vähän kovempaa ja välillä lasten "laita vaihteeks jotain vähän rauhallisempaa" -protestien myötävaikutuksella hiljempaa. Ja iltasella paistoin lättyjä. Eilen sämpylöitä, tänään lättyjä. I’m doing it again, näemmä. Yritän säilyttää elämän muka-normaalissa balanssissa sekasorron keskellä tekemällä kodikkaita muka-normaaleja asioita niin kuin leipominen. Mikä ei minulle ole normaalioloissa lainkaan normaalia, joten ennemmin sen luulisia hämmentävän lapsia 😛
 
Mutta lapset ovat nauttineet leipomuksista, sekä tänään ihan vaan kotonaolosta. Koko päivän ovat leikkineet yhdessä ja erikseen, enimmäkseen sovussa, enimmäkseen sisällä, tosikoinen kävi hetken pyöräilemässä. Muuttolaatikot ovat muuntuneet linnakkeeksi ja piiloiksi (ja minä pelännyt, että ne menevät rikki…), littlest pet shop -eläimet ovat viettäneet häitä ja prinsessa on hoitanut vauvaa yhdessä noidan kanssa ja whatnot.

IMG_9165  IMG_9188

Ja se jätskiauton etukortti löytyi, juuri sopivasti jätskiauto-päivänä. Niinpä hain tänään vielä pari laatikkoa jäätelöä kotiin – eiköhän me ne ehdtä tuhota sunnuntaihin mennessä 😀

Raksan koukeroista

MarilkaLeave a comment
Meillä on ihan kunnon kuvagalleria meidän talosta ja sen rakennusvaiheista. Se on tähän asti ollut salasanasuojattu, siksi en ole sitä mainostellut, mutta nyt poistin gallerialta salasanasuojauksen (ja pari liian identifioivaa kuvaa). Kuvia ja vähän tarinaa löytyy osoitteesta http://pehkonen.1g.fi/kuvat/OmaTalo/
 
Aikataulustakin on kyselty. Alkuperäisestä ei kannata enää edes puhua, heh, tämänhetkinen suunnitelma on seuraavanlainen:
– kesäkuun vika viikonloppu (siis jo muutaman päivän päästä!) tavarat muuttavat meidän taloon, me itse siirrytään evakkoon isoäitini netittömään asuntoon :/
– heinäkuun vika viikonloppu muutetaan itsekin taloon, jossa silloin pitäisi oleman sisäkatto, lattia, keittiö ja pesuhuone valmiina ja jotain ehkä muutakin aloitettu (ja tämän realistisuus on aavistuksen kyseenalainen, mutta kun tuolloin vaan olisi pakko olla taas täällä kotikonnuilla, sillä minäkin palaan lomalta töihin ja tosikoista pitää päästä viemään hoitoon)
– vuonna N on sitten loputkin talon sisätöistä niin valmiit kuin ok-talo yleensäkään on ja ensi kesänä laitetaan pihakin johonkin kuntoon (sen suhteen pihasuunnitelmasta huolimatta itselläni on ajatuksena lähinnä pieni pengerrys, koristekirsikkapuu, rhodo ja juhannusruusu, ja lapsilla iso trampoliini 😛 )
 
Eiköhän se kuvioiden muodostuminen ja talonkin edistyminen näy ja "kuulu" täällä blogissani pitkin matkaa…

Sadepäivän saldoa

Marilka2 Comments
En kyllä ala, jos koko kesä uhkaa olla tätä lajia! Ensin odotan koko piiitkän talven, että tulee kesä ja sitten se kehtaa tulla kylmänä ja sateisena. Esikoinenkin, joka sinällään ei niin helteistä välitä, tokaisi jo, että jos koko kesä on tätä sadetta ja kylmää, ei hän kyllä lähde mihinkään Visulahteenkaan. Ja se on aika paljon sanottu se! Onhan meillä aleliput Huimalaan ja kaipa sitä joitain päiviä jaksaa sisälläkin. Mutta olisi kiva, ettei palelisi kesävaatteissa – minä kun kategorisesti kieltäydyn pukeutumasta enää muihin kuin kesävaatteisiin. Nyt on kesä, damn it!
 
Tänään oltiin likkojen (ja tosikoisen Liinu-vauvan) kanssa liikkeellä, ihan jo pakon edessä, kun tarvii hoitaa asia jos toinenkin tässä. Sain tilattua yhden lisäavaimen meidän taloon, sain haettua faijalta isoäidin kodin avainsetin. Sain ostettua edes muutaman (kankaisen) varastolaatikon, joihin voin pakata astiat. Sain tosikoiselle uudet sandaalit edellisten ollessa auttamatta pienet. Siinä kai se. Vaikka koko päivä oltiin liikkeellä. Joskin meidän koko päivä alkaa vasta iltapäivän tuntumassa 😀

IMG_9153

Lukuunottamatta käväisyä paikallisessa G4S-myymälässä sitä avainta tilaamassa ja piipahdusta faijan työpaikalla, haahuiltiin tyttöjen kanssa Itiksessä oikein pitkän kaavan mukaan. Ennen vanhaan kun siinä vieressä asuttiin, siellä tuli rampattua monta kertaa viikossa. Silloin ei Itiksessä-käynti ollut sen kummempi kuin paikallisella ostarilla piipahtaminen. Silloin mietin tänne muuttoa suunniteltaessa, että miten kummassa sitä muka pärjää, kun ei pääse Itikseen koska vaan hakemaan sitä jotain mitä tarvitaan heti. Sittemmin huomasin, että harvoja asioita tarvitsee niin pahasti heti, ja kun tarvitsee, ainahan sitä Jumbossa pyörähtää, jollei paikallisista löydy.

 
Nyt siis Itis-reissut ovat sen verran harvinaista herkkua (ainakin tytöille, itse siellä toisinaan piipahtelen töiden ja tanssitunnin välissä), että se on sitten aina ihan retki. Esikoinen pyöri karusellissa, merenneidon vaunuissa kuulemma koska on horoskoopiltaan neitsyt – miten ikinä se siihen lapsen mielessä liittyykin. Tosikoista ei pyörimiset kiinnostaneet, sen sijaan pomppi sky jumperissa vähintään tupla-ajan. Pomppimaan pääsivät toki molemmat, mutta esikoinen halusi pois saman tien kun aika loppui, vaikka jatkaakin olisi saanut, kun ei ollut jonoa. Tosikoinen otti siis siitä ilosta kaiken irti.
 
IMG_9152
 
Itis-agendassa oli niiden muutamien tarpeellisten juttujen ja pomppimisten ja pyörimisten lisäksi mm. Rax-lounasta ja jätskijälkkäriä. Ja sellainen sangen odotettu tapahtuma, kuin korvikset. Minullahan niitä tunnetusti on jo monta ja yhden olisin lisää oikeaan korvaani ottanut, mutta korumyyjä puhui minut ympäri odottamaan ainakin syksyyn asti, sellainen rustokoru kun kuulemma tulehtuu niin helposti etenkin näillä kosteilla (ja toivottavasti pian myös lämpimillä) ilmoilla ja tulehdus sitten siitä helposti leviää rauhasiin asti. Auts. Ehkä jätän kokonaan väliin… Sen sijaan tosikoinen sai kauan odottamansa reiät pikku-korviinsa 🙂 Kyllä on somat!
 
IMG_9159  IMG_9162
 
Kotiin palattua jysähti tajuntaani sen sijaan jälleen muutama neljän heinäkuisen evakkoviikon realiteetti. Ensinnäkin näillä näkymin meillä on käytössä peräti yksi avain isoäitini kotiin. Helppo homma, eikös, kun niin käsikädessä koko perheenä kuljetaan. Not!! Toiseksikin, kun kävin kyselemässä DNA-liikkeestä itselleni kuukaudeksi mokkulaa, kerrottiin minulle, että se on kahden vuoden sopimus tai sitten tarvitsee ostaa mokoma mokkula omaksi, 140e. Isoäidillä on puhelinmodeemi. En minä voi hänen langoillaan roikkua, mutten näemmä sitten saa mokkulaakaan. Olen siis käytännössä netitön koko heinäkuun!! APUA, PANIIKKI!!! Etenkin kun olen kiinni lapsissani 24/7. Saatan olla lomani päättyessä melkoisen kajahtanut jo… Taidetaan vierailla typyjen kanssa työpaikallani melkoisen tiuhaan heinäkuussa 😛
 
Mutta saan sentään kohta tuoreita sämpylöitä à la "tyhmä äiti, joka ei ymmärrä et mä ehtisin ihan hyvin pyöräillä tässä välissä". Huokaus. Taitaa tulla "pitkä" loma…

Iskelmiä, mustelmia ja muita osumia

Marilka2 Comments
Tekevälle sattuu, sanotaan. Ja minä olen melko tekevä, tai ainakaan en kamalan paikallaanpysyvä, joten on oikeastaan melkoinen ihme, etten koskaan ole katkaissut yhtään jäsentäni tai muutenkaan loukkaantunut kovinkaan vakavasti. Sitä vastoin nuorempi siskoni, jota ei tosin ole sen suuremmalla rauhallisuudella siunattu kuin minuakaan, on katkonut koipensa kahteenkin kertaan. Ja tapaturma-altin isoäitini, hmm, let’s not go into that one, se statistiikka on suorastaan surullisenhupaisa.
 
Mustelmia, iskelmiä naarmuja ja muuta sen sijaan saan itseeni aina kun vaan teen jotain muuta kuin näpyttelen koneellani ja huidon hiirelläni – ja joskus silloinkin 😛 Jokainen meidän landella joskus isoa hätää ähertänyt luultavasti muistaa sen ikivanhan lehtiaukeaman siellä hödön seinässä, sen missä on se juna, jonka tekstitykset ovat kaikki jotensakin hauskanpuoleista verbaaliakrobatiaa ja yhden vaunun kyltissä lukee "Iskelmä- ja mustelmateollisuus" – that’s  me 😉 Lapsena jalat oli kesäisin aina mustelmilla ja ruvilla ja kolhuilla (ja kait talvellakin, mutta silloin se ei näkynyt 😀 ).
 
Nyttemmin yleensä raajani ja muukin kroppani on suhteellisen mustelma- ja iskelmävapaata aluetta, kun kaipa sitä normaalisti elää jotenkin normaaliaikuisen elämään kiipeilemättä ja koheltamatta liiaksi. Mutta pinnan alla asuu se omituinen apinansukuinen otus, joka ei halua aikuistua ja olla normaali. Niinpä esimerkiksi juuri tällä hetkellä molemmat kankkuni ja toinen käsivarteni ovat kunnon mustelmilla, toinen käsivarsi vain naarmuilla. Säärissä ihme kyllä vain pikkuiset mustelmat molemmissa, tai nekin oikeastaan polvissa.
 
Siellä landella nimittäin juhannusaattona sain päähäni kiivetä sellaisen reilu metrin korkean katkaistun puunrungon päälle, siis siihen vuosirenkaiden päälle, siis rungonjämä pystyssä yhä. Halkaisijaltaan se oli noin 20cm ja sateen jäljiltä se oli liukas. Mutta kun siitä sai niin kivan kuvausperspektiivin. Kiipesin siis ja seisoin siinä ihan vakaasti, hyvä tasapaino kun minulla on, ja kaikki oli ihan hyvin, kunnes aloin kääntyä tullakseni alas. Kaikki olisi yhä ollut ihan hyvin, jollei se tynkä olisi ollut niin liukas! Mutta näiden asiantilain vallitessa kävi sitten niin, että tulin sieltä pylly eellä alas, ryteikön läpi puskien oksista kiinni tarttuen vauhtia hiljentääkseni. Ja putosin veneen laidan kautta veneen pohjalle.
 
Siinä rytinässä ei mustelmia saanut kuin toinen pepunpuolisko. Sen toisen teloin kovin tylsästi poistuessani eilen aamulla aamupalapöydästä. Syypää mustelmaan on sellainen korkeanpuoleinen pikkupöytä ruokpäydän nurkan vierellä.
 
Käsivarret saivat kolhunsa vasta tänään. Olin tänäänkin miehen kanssa raksalla, kannoin laatikkoa ja jätesäkkiä taloon, primeroin vaihteeksi vähän lisää lattiaa, laatoitinkin vähän jopa 🙂 ynnä muuta mukavan turvallista. Mutta sitten piti nostella ilmanvaihtokanavia, sellaisia kolmemetrisiä salkoja, välikattoon. Eihän siinä mitään sinänsä, putkien nostelussa, mutta se välikattoon meneminen.
 
Meidän autotalli on sellainen palapeli täynnä kamaa ja ensimmäiset putket piti saada lautapinon päältä pois ihan ensin, jotta sai toisen lautapinon siirrettyä sen ensimmäisen päälle, jotta sai tikapuut kattoluukkua vasten. Turhan siirtelyn välttämiseksi näppäränä tyttönä ajattelin kiivetä sinne katolle luukusta ilman niitä tikkaita, autotalliin juuri sopivalle kohdalle varastoidun pulpetin päältä ponnistaen. Ja hyvinhän sinne pääsinkin, jopa mustelmitta. Putket nostettiin katolle ja sitten piti tulla alas auttamaan miestä niiden lautojen nostamisessa. Alastuleminen on paljon vaikeampaa kuin kiipeäminen… Vaikka mieheni olikin ottamassa vastaan.
 
Kun vähän myöhemmin lähdin hakemaan tyttöjä faijan ja vaimonsa hoivista, olin melkoisen musta ja pölyinen, sen lisäksi, että olin siis naarmuilla ja mustelmilla 😉 Saatan olla hienohelma, mitä tulee käsien sotkemiseen mutaan, multaan tai vaikkapa lattialaastiin (hanskat kädessä laatoitin), mutta siihenpä se jääkin. Muuta hienohelmaista ei minussa sitten olekaan.