Category: Archive – really old stuff

From the old Live Spaces blog

Oldies goldies

Marilka2 Comments

Intouduin ottamaan kuvia kaikista näistä vanhoista muistoja herättävistä kuvista ja jutuista. Laitetaan nyt joitakuita tähänkin.

Isoäitini kettuterrieri Della, joka kuoli jo ainakin 15 vuotta sitten. Lempeä koira kuin mikä, oltiin suunnilleen samanikäiset ja aina ystävykset. Della adoptoi minun pupuni aikoinaan pennukseen 😀

IMG_9442 IMG_9458 IMG_9459

Minä ja siskoni, tosi kalastajatytöt 😀 Kalat luultavasti verkoista tulleet ja kuvassa lähinnä rekvisiittana tai jotain… Kuva jostain vuodelta ’83, voisin arvella.

IMG_9455

Inkkarivauva, jolla minä sain leikkiä, mutta muistaakseni pienemmät eivät enää saaneet, ja omilla lapsillani no chance, liian vanha ja herkästi särkyvä nukke.

IMG_9449

Piirroskuva (ihan aito, ei photoshopattu) minusta noin 4-vuotiaana(?) "pieni talo preerialla"-mekossani.

IMG_9466

Kuvakollaasi, jonka minä joskus isovanhemmilleni annoin. Siellä on minua, siskoani, isääni ja minun hääkuvanikin.

IMG_9438 

Isäni intissä ja ylioppilaana, minä ja siskoni ylioppilaina. Hyllyllä toiseen suuntaan olisi vastaavat kuvat sedästäni ja serkuistani.

IMG_9463

Isoisäni ja tosikoiseni, puolisen vuotta ennen isoisäni kuolemaa, tosikoinen kuvassa noin 8kk. Aivan ihana kuva, toinen elämänsä alussa, toinen aivan sen ehtoossa.

Akki ja Joanna 

Kylpemistä – tuossa ammeessa kylvin minäkin pienenä tuon tuostakin, nyt siellä ovat pitkästä aikaa omat tyttäreni 🙂 Missähän se pluto-kylpylelu on? Ja se kuva, jossa minä kylven sen pluton kanssa, suihkuhattu päässäni?

IMG_9471

Muisteltiinpa siskon kanssa lauantaina myös meidän kehtolauluja. Isovanhempani yhteistyössä aikoinaan sävelsivät ja sanoittivat kehtolaulut minulle ja siskolleni. Omaani olen laulanut tytöille näiden syntymästä asti, viime aikoina olen ottanut repertuaariin myös siskoni laulun (josta muuten olin lapsena vähän kade, kun siinä oli neljä säkeistöä ja minun laulussani vain kaksi 😀 ). Systeri muisti myös isovanhempieni tekemän kevätlaulun, jonka minä puolestani olin jo ihan unohtanut! Siitä ei muistettu kuin nipinnapin yhteisvoimin eka säkeistö…

Minun lauluni:
Heilahda kehtosi, nukkuos Sannuli, taivaalle syttyi, kirkas jo tähti, nukkumaan äsken, päiväkin lähti
Heilahda kehtosi, nukkuos Sannuli, silmies nurkkaa, kuukin jo kurkkaa, kultainen pieni Sanna

Siskoni laulu:
Jo painuu päivä metsän taa, jo soutaa sorsa valkamaan, kuu kelmeänä kurkistaa, on tullut herkkä hetki
Sua kutsuu Sara unten maa, on aika leikit lopettaa, ja silmät kirkkaat ummistaa, jo taukoo päiväretki
On unten mailla rauhaisaa, siel levon turvan aina saa, kun oma enkel valvoo vaan, ja suojaa pientä lasta
Kun uusi päivä jälleen saa, ja linnun laulu kajahtaa, niin silmät Saran aukeaa, on elo riemukasta

Kevätlaulun 1. säkeistö:
Nyt kevät, nyt kevät on tullut taas, lauloi lintunen iloisna oksallaan. Ja kurrekin kesäisen turkin saa, oi riemua riemua suurta!

Nostalgiaa ja muistoja

MarilkaLeave a comment
Uskomattoman paljon muistoja liittyy tähän paikkaan. Vaikka eihän se tietenkään ihmekään ole, sillä olenhan minä viettänyt melkoisen ison osan lapsuudestani täällä, isoäitini ja isoisäni kanssa. Täällä on jännittäviä koloja ja muita paikkoja, mielenkiintoisia tauluja ja vanhoja ja vähän uudempiakin valokuvia seinillä ja hyllyillä. Kuvia meistä lapsenlapsista, kuvia isästäni ja veljestään, kuvia omista lapsistani. Ja kuvia isoäitini kauan sitten kuolleesta viimeisimmästä koirasta. Jokainen kuva oman muistonsa vaalija.
 
Lapsuuteni ja nuoruutenikin vietin tuossa aivan kivenheiton päässä, sillan "oikealla puolen" 😉 Muncassa. Vielä on tyttöjen kanssa koluamatta Tali ja "konnari" ja merenranta, mutta jo se, että jättää auton pihaan ja lähtee liikkeelle kävellen ja julkisilla, on nostalgista ja tuntuu kotoisalta. Onhan minusta viime vuosien aikana pakostakin tullut aikamoinen autoilija ja lapseni ovat tottuneet kulkemaan omalla nelipyöräisellä ovelta ovelle. Mutta kyllä vaan oli kivaa mennä dösällä ja spåralla tänään Merimaailmaan!
 
Lähdettiin kävellen tuonne ostarille lataamaan matkakorttiani ja sieltä dösällä stadiin, missä hankittiin matkakortti esikoisellekin. Päätin nimittäin oikeasti hyödyntää nyt näitä julkisia välineitä, kun niiden ulottuvilla kerran ollaan! Ja kyllähän siitä kortista on hyötyä muulloinkin, kun kotoa stadiin tultaessa jätän auton aina meidän toimistolle, mistä jatketaan keskustaan julkisilla.
 
Sen verran on taas hujahtanut aikaa siitä, kun viimeksi stadissa pyörähdin, että kyllä olin tiputtaa silmät päästäni, kun tajusin Sokoksen edessä, ettei siitä kuljekaan ratikoita! Sehän kook hela stadi taas revitty auki! Hetken seisoin suu auki tuijottamassa Manskua, kunnes hogasin spårat siellä vähän kauempana, Pohjoisella Rautatiekadulla. Sinne siis ja päästiin Merimaailmaan onnellisesti.
 
Merimaailmassa ja Lintsillä menikin koko iltapäivä. Kierrettiin Merimaailma kahteen kertaan, käytiin vain syömässä välillä Safari-ravintolassa. Ostin yksittäiset liput meille pois lähtiessä niin että käytiin tyttöjen toiveesta Vekkulassa ennen kotiin lähtöä. Ja sitten pohjois-portista ulos ja kasille. Sieltä me aina kuljettiin Lintsille ja pois, kun olin lapsi.
 
Kasista hypättiin pois Töölöntorilla, mistä piti vaihtaa bussiin. Siinä kun noin kolmannen kerran päivän aikana tultiin pysäkille niin että kaivattu väline oli minuuttia aikaisemmin (ellei aivan nokan edestä peräti) mennyt, muistin kyllä jälleen senkin, miksi se oma auto omine aikatauluineen houkutteli niin helposti Helsingissä asuessakin. Mutta toisaalta, nyt ei ollut parkkiongelmia, saatoin hyvällä omalla tunnolla nauttia valkkaripohjaisen jääteen ruuan kanssa ja kun oli missattu dösä niin niukasti, päätettiin pistäytyä Topeliuksen puistossa leikkimässä vähän. Se on erilaista vapautta 🙂
 
Se on samanlaista vapautta kuin se, että eilen ennen kuin lähdettiin isäni vaimon 60v-syntymäpäiviä juhlistamaan, minä ja tytöt ja siskoni, soitin siskolleni ex-tempore matkalla kaupasta kotiin, jotta haluaisiko sisko tulla meille myöhäiselle aamupalalle syömään kanssani grillattua halloumia, mansikoita ja kirsikoita. Ja siskohan tuli, mikä ettei, koska asuu puolen kilsan päässä tästä isoäitini kodista. Se oli hauskaa, spontaania vapautta.
 
Täytyy sanoa, että tässä kun nyt taas Stadissa asuu, vaikkakin toisen asunnossa ja kovin väliaikaisesti, on syttynyt eräänlainen ikävä takaisin tänne kotinurkille. Ei minusta sitä stadilaisuutta ja munccalaisuutta saa pois kitkettyä. Täällä tunnen taas olevani sivistyksen keskellä, keskellä kaikkea. Rakastan autojen vilinää Huopalahdentiellä ja sitä, että julkinen liikenne pelaa melkein ovelta. Kaikki tuntuu olevan niin paljon lähempänä.
 
Ei siellä periferiassakaan sinänsä mitään vikaa ole, enkä siellä aktiivisesti ikävöi Helsinkiin. Elämä siellä on vain niin toisenlaista, että nyt kun olen taas täällä, missä kuitenkin yhä noin puolet elämästäni olen elänyt, on ikävä takaisin tänne herännyt. Uskon silti, että kunhan päästään asettumaan omaan taloon, sinne huitsin nevadaan 😉 olen jälleen ihan tyytyväinen siellä ja tyydyn ikävöimään Stadissa-asumista lähinnä silloin kun palaan taksilla kotiin ja maksan siitä 30e enemmän kuin jos asuttaisiin täällä 😛

Viesti modeemin takaa

Marilka1 Comment
Hah, tämähän käy nätisti. Dial-up-nettiyhteys toiminnassa, isoäidin tunnuksin niin ei tarvinnut ihmetellä mitään omia rekisteröitymisiä. Hidashan tämä on kuin mikä, näin hyvään tottuneelle, mutta eipä tässä ole tarkoitus jatkuvasti roikkuakaan. Blogientryn lisäämisenkin voi näpsäkästi tehdä tälleen osissa – kirjoita entry, avaa yhteys vasta sitten. Ainoastaan kuvat tarvinnee ladata jonkun nopeamman yhteyden kautta, kuten piipahtamalla duunissa tai vaikka tuossa kiven heiton päässä systerillä kylässä.
 
Muutto sujui hienosti, vaikka olikin aikamoinen kaaos tavallaan, kun tavaraa lähti (taas) kahteen eri osoitteeseen, pakettiauto oli hyvin pieni (joku ei muistanut vuokrata autoa ennen kuin tässä viime viikolla) ja apujoukkojakin oli kitsaanlaisesti, kun kaikki ovat niin reissussa näin kesällä. Olipa kuitenkin yksi kaveri, joka tarjosi ison farkkunsakin toiseksi muuttoautoksi, miehen siskon isommat lapset, joista on jo paljon apua sekä miehen sisko pitämässä seuraa meidän lapsille (kun ei keväällä leikatun kätensä vuoksi pystynyt kantamaan tavaroita) – suurkiitos kaikille!!!
 
Minun aikani meni enimmäkseen viimeisiä keräillessä, pizzoja tilatessa, kahvia keittäessä ja lopuksi siivotessa. Jotain sentään autoihin kannoinkin, mutta suurimmaksi osaksi ravasin portaita ylös ja alas. Kun miehen sisko lapsineen lähti meiltä noin viimeisen kuorman lähdön aikaan, laitoin meidän muksut katsomaan Pegasoksen taikaa siltä meidän uudelta hienolta läppäriltä, jotta pysyivät poissa jaloista kun siivosin ja pakkasi meidän toitsuun lähes kaiken tänne evakkoon mukaanotetun tavaran.
 
Leffa ehti loppua ennen kuin pakastin oli sulatettu ja pakastin ehti sulaa ennen kuin mies ehti takaisin purkamasta viimeistä kuormaa ja palauttamasta pakettiautoa Hyvinkäälle asti. Lapset ehtivät kyllästyä pahan kerran ja päättivät pitää huolen siitä, että asunto tuli romutetuksi kokonaan ennen kuin me sieltä poistuimme. Tai jäihän sinne seinät pystyyn sentään, vaikka rehellisesti sanoen kuulosti kyllä pahalta, kun sitä riehumista asunnon ulkorapuilla istuen kuuntelin. Mutta ehkäpä meteliä pahensi tyhjän asunnon kaikuminen.
 
Mies kävi vielä asunnon läpi palattuaan pakun palautusmatkalta ja niinhän se oli, että yhden kaapin ylähyllyltä löytyi vielä pari vanhaa teepaitaani, joita en kerrassaan ollut lyhyempänä nähnyt, ja meinasipa uusi tietokoneemmekin jäädä hattuhyllylle, minne sen olin nostanut turvaan neitosteni riehunnalta. Hyvä että kävi läpi, vaikka se vähän fanaattiselta minusta tuntuikin 😉
 
Tuotiin tänne isoäidin kotiin aikamoinen kuorma kamaa, mutta mehän asutaan täällä kuukausi. Saa nähdä, miten lapset suvaitsevat täällä nukahtaa… Aika varmaan testata sitä.

Surffilaudat hyllylle

Marilka1 Comment
Eilen ja tänään on saatu jo esimakua nettikatkoista, kun ukkonen on pyörittänyt myllyään tässä päällä kumpanakin päivänä ihan tuntitolkulla. Periaatteessa kai ei tarvitsisi näitä sähkölaitteita tällaisella asuinalueella irrotella, missä sähköt ja puhelinlinjat kulkee tuolla maan alla, mutta otan mieluummin varman päälle kuin riskeeraan laitteiden rikkoutumisen. Sitä paitsi täällä katkoili sähköt aina heti ukkoskuuron iskiessä. Tällainen ex-kerrostaloasukki on yhä ihmeissään ukkosen kanssa pientalossa, vaikka itse ukkosesta pidänkin.
 
Aamulla olis kuitenkin siis muuttopäivä. Ja sen jälkeen olen tosiaan modeemin varassa. Löysin jopa netistä linkin, jossa on ilmaiset soittosarjat, jotta pääsen isoäitini puhelinpiuhaa pitkin nettiin. Mutta – jos minun pitää saada nettisivu auki klikatakseni asennuslinkkiä, kun olen modeemin päässä, uh, welcome to another paradox. Kattotaa… jospa vaiks isoäiti löytäisi jostain oman soittosarjansa tunnarit… Niin tahi näin, ei täällä netissä enää tähän malliin roikuta muutamaan viikkoon, kuten olen muutaman kerran jo maininnut.
 
Mutta älkää pelätkö, aina minä blogiini jotenkin saan kirjoitettua 😀 Addikti mikä addikti, aina jotkut keinot keksii 😛
 
Harmillista on, että kännykällä en pysty kirjoittamaan, koska se aina ja joka kerta väittää minun kirjoittaneen liian pitkästi – kuin kummassa? Ja aika vaivaista se on naamakirjan ja flickrinkin käyttö kändellä…
 
Harmillista on sekin, että nyt kun olisi komeaakin komeampi kotikone, jolla lastenkin kelpaa pelata nettipelejään ilman että kone alkaa savuta, ei se enää ole mahdollista. Ja Simsinkin ehdin jo pakata johonkin boxiin, kun luulin, ettei sitä pääse pelaamaan kuitenkaan, kun ei se pyöri vanhalla rakkineella. Mutta eipähän tarvii ottaa tuota dvd-soitinta mukaan isoäidille, kun tuossa uudessa koneessa on 17" kirkas näyttö ja 512meganen näytönohjain. Sillä kelpaa katsella leffatkin mennen tullen!
 
Niin, meinaan tänään kärähti minun käämini vanhan koneen kanssa, kun se jumahti kesken lasten pelin ja esikoinen totesi, että se haisee palaneelta… Juu, vähän kuumana se prosessori aina kävikin, mutta että alkoi oikein kärtsätä. Mentiin siis tyttöjen kanssa Kodin Anttilaan ja ostettiin oikein power-läppäri, miehen vaatimusten mukainen. Onhan se hieno, kieltämättä. Mutta nyt uhkaa palaa käämi, kun yrittää opettaa vanhan koiran (lue: mieheni) uusille tavoille (lue: vistan systeemeille) 😛
 
Ainiin, ihan pakko mainita, että ostin samalla reissulla heräteostoksena itselleni harmaa-pinkin läppärirepun ja samoissa väreissä tuli mukana pikkuinen hiirikin. On muuten söpö:
 
IMG_9253 🙂

Paradoxes and opposites

MarilkaLeave a comment
My whole life, me included, seems to be a great big ball of opposites and paradoxes. Not even dilemmas, for I don’t take them as solvable problematic things. Paradoxes, things that should negate each other but for some queer reason choose to co-exist in me and in my life. Opposites, things that should tear everything apart but for some unknown reason choose to fullfill each other.
 
My kids are the very opposites of each other in practically everything – except when the smaller one decides to take after the bigger one in some usually unwanted behaviour, but even that gets old before long and so they are back to being the ultimate antipoles of each other. One loves to be a princess, the other one is rather a spider. One likes to play outside, the other one would rather loll inside. One would wash her hair twice every day if I let her, the other one needs to be blackmailed into washing it even once a week. One forgets to change clothes even once during a week at camp, the other one changes clothes 5 times a day, necessary or not. And so on.
 
Me and my husband have a lot in common – I don’t think we would’ve got so far if we didn’t – but in the core, we are total opposites. I’m meticulpous in small stuff like the angle of a picture frame on a shelf (tho that has eased a bit by way of the kids messing everything up), he couldn’t care less if the picture eves is there or not. He’s meticulous in everything else, the book example of an engineer, measuring and planning everything to the smallest fraction of a dot. Reading every manual from cover to cover before even touching the actual apparatus. Comparing and researching everything thoroughly before making any kind of decision about anything.
 
And me then? The perfect opposite, of course. Our first dishwasher had nearly gone thru it’s first round before my husband had finished reading it’s manual – I simply put it on. That’s the way I am. I go by my instincts, pretty spontaneously, doing what seems and feels right at the spurr of the moment. Sometimes I get trouble out of that, but most of times things work out fine that way. Like e.g. our locks. Husband couldn’t get them to function properly, for he followed the manual precicely. I got them to function, because I thought out of the box, used my intuition and dumped the manual. And yes, they are properly set.
 
In addition to me being the opposite of my husband, I’m most of the time also the opposite of myself. My whole character is a big antithesis. I like to be alone, but I like to be surrounded by people. I’m nice but I’m snappy. I’m a bitch, I’m a lover, I’m a child, I’m a mother, I’m a sinner, I’m a saint. I’m fine but I’m not okay. I’m complaining but satisfied. I’m lost but I’m hopeful. I care but I’m restless, I’m here but I’m really gone. I’m a woman but I’m a tomboy. There isn’t one feature in me that isn’t nulled by it’s opposite. Sometimes they proceed each other, sometimes they co-exist.
 
And that brings us into the paradoxes. I love and hate the same things at the same time. I say one thing and mean the other. I want somthing that nulls the other. But I act by the other thing while it nulls what I want. And I want things that negate each other and in the end I don’t even know what I act on or not. I hate, I love, I want, I don’t want, I’m happy, I’m unhappy, I’m this, I’m that. It’s a mystery I even function right 😉 Maybe I don’t, I mean it could be argued, after all.
 
Me and my whole life are like the weather out there at this very moment: sun is shining on one edge of the clouds while thunder is growling thru the clouds. My sister featured me pretty accurately in that irc-gallery-meme, when answering what kind of weather I would be: varying, raining on the other side of the house and sunny on the other. Yup, she’s got me right, allright.