Category: Archive – really old stuff

From the old Live Spaces blog

Maanantai ihan vääränä päivänä

MarilkaLeave a comment
Taitaa olla jotenkin pitkä piuha, kun menee keskiviikkoon asti ennen kuin maanantai iskee. Se oikea maanantai oli nimittäin ihan okei päivä, mitä nyt välillä vähän jotain satunnaisia sammakoita meinasin suustani päästellä, muttei mitään katastrofaalista kuitenkaan. Tanssitunnit illalla olivat fantastisia. Tiistaikin oli ihan mainio päivä, ja sen kruunasi vallan erinomainen palaute työstäni. Ja illalla sain jopa tulevan viikonlopun kaikki miljoona menoa aikataulutettua mielekkäästi.

Mutta tänä aamuna? Liekö sitten oikeasti sittenkin johtunut esikoisen kasin aamusta vai mistä, mutta oli kyllä koko perhe niin pahalla tuulella että oksat pois! Tytöt änkivät yhtaikaa hammaspesulle ja alkoivat töniä, sättiä ja muutenkin kiusata toisiaan tietenkin. Tosikoinen temppuili kissan kanssa kun olisi pitänyt pukea ja nosti hirveän metelin, kun kissa vietiin huoneestaan pois. Ja kummankin kanssa sai käydä saman keskustelun takin laittamisesta – ei se aamu mikään ihan lämmin enää ole vaikkei ehkä kylmäkään. Tai no, kun olisikin ollut keskustelu myös tosikoisen kanssa vaan ei tietenkään. Huutomatsiksihan sekin meni ja vedin sille lopulta rotsin päälle väkisin.
Siihen mennessä olin jo niin pahalla päällä, että pienikin odottelu siinä isossa risteyksessä matkalla päiväkotiin uhkasi pahasti nostaa verenpainetta. Ja traktori joka tukki tien päiväkotiin aiheutti jo hiusten repimistä. Ja ne kaikki ajotaidottomat liikenteessä matkalla duuniin, ne jotka hidastelevat vihreissä ja on menossa suoraan mutta ajavat kääntyvien kaistaa kunnes tukkivat kääntyjiltä tien risteyksessä. Meinasin vallan hikeentyä. Duuniin päästessäni olin kyllästynyt koko maailmaan. Onneksi työkaverit pelastivat, muutama nauru aamuun ja taas hymyilytti.
Hetken sitten jo luulin maanantain kääntyneen takaisin keskiviikoksi, kun kolleega aka meidän support sai kuin saikin HyperV:ni tässä koneellani toimimaan ja pääsin asentelemaan virtuaalikonettani, jotta pääsen pyörittämään SharePoint2010:ä kohta. Kohta siksi, että vaikka kerran jo muka sain asennuksen kondikseen, tapahtui viime metreillä joku fatal error, jonka seurauksena en saa SP:a sen paremmin pois kuin korjattuakaan, mutta ainakaan se ei pelitä. Joten ei kun uusiksi vaan!
Huomenna jatkuu (m)asennusurakkani, nyt on päivällä mahdollisuus vielä näyttää paremmat puolensakin, kun on vuorossa viikon viimeinen tanssitunti.

Sauvat kainalossa

Marilka3 Comments
Kuten olen kirjoittanutkin, alkoi jossain vaiheessa jo kyllästyttää, etten enää pysty juoksemaan tekemättä kikkaviitosia jotta keuhkoni kestäisivät edes viiden kilsan lenkin. Enkä aina edes keksinyt niitä oikeita kikkoja, joten pääsääntöisesti juoksulenkkini muuttuivat parin-kolme kilsan kohdalla kiukkuiseksi kävelyksi. Luovutin siis, hengästyminen ulkoilmassa ei liene välttämätöntä – hengästyä voi sisälläkin 😉 ja ulkona liikkua hengästymättä.

Ostin siis ne sauvat. Tehokasta, mutta keuhkoystävällistä, ja mikäli kuulopuheita on uskominen, myös selkäystävällisempää. Kävin ensimmäisellä sauvalenkillä puolisentoista viikkoa sitten ja tunsin itseni surullisen keski-ikäiseksi, vaikka korviini pauhasikin GreenDay ja Mötley Crüe. Kaikki muut sauvailijat olivat päälle viidenkymmenen. Ja vastaan hölkänneet miehet virnistelivät minulle. Painelin silti sisukkaasti reilun tunnin hyvin reippaan lenkin ja päätin, etten anna mokomien minua häiritä.
Tänään oltiin aamulla tallilla esikoisen ratsastustunnilla, minkä jälkeen vietin päivän tiiviisti keittiössä huomisten synttäreiden tarjoomisia leipoen. Aina tuonne melkein iltakuuteen asti, jolloin päätin, että nyt on päästävä ulos vähän auringonpaisteesta nauttimaan, ja ennen kaikkea liikkumaan. Samaan aikaan samaan tulokseen oli tullut myös tosikoinen, että siis ulos ja liikkumaan oli päästävä, sillä tytär ilmoitti lähtevänsä pyöräilemään. No, yksin se olisi hänelle tarkoittanut suhaamista tuota kotitietä eestaas, joten ehdotin yhteistä lenkkiä.
Niinpä minä vedin lenkkarit jalkaan ja sauvat käteen ja tytär kypärän päähän ja haki pyörän telineestä ja mentiin. Tehtiin pitkähkö lenkki, joskin aika paljon lyhkäisempi kuin edelliseni, mutta tosikoinen alkoi jo väsyä ylämäkiin. Valitsin reitin kotia kohti tosikoisen entisen päiväkotikaverin talon ohi, jolloin saatiin päähämme soittaa ovikelloa. Meidät kutsuttiin sisään – tai oikeammin ulos, terassille nauttimaan ilta-auringosta. Lapset pommpivat ja kikattivat trampoliinilla, me aikuiset juteltiin lonkeroiden äärellä.
Aika hujahti siinä niin että aurinko painui jo horisontin taa ja alkoi jo tulla vähän viileä. Meidän oli aika lähteä kotiin. Minulla ei ollut puseroa mukana, teepaidassa tuli vähän vilu, joten piti päästä vauhtiin että lämpiää. Tosikoisellakin oli yhtäkkiä kiire kotiin ja ehdotti että juoksisin. Otin sauvat kainaloon ja juoksin tyttären pyöräillessä vieressä sen ehkä vajaan kilometrin himaan sieltä.
Ja jäin miettimään, josko sittenkin sitä voisi vielä juostakin. Se juokseminen tuntui niin hyvältä (eikä tuossa vajaassa kilsassa vielä keuhkotkaan suuttuneet)…

Päivä, jonka olisin voinut jättää väliinkin

Marilka1 Comment
Oikeastaan kaikki alkoi jo eilen, kun ensin tuli suruviesti, joka pysäytti pahasti. Se riipii minua kovasti, vaikkei kyse ole edes aivan läheisistä ihmisistä, mutta osuu riittävän lähelle ja on riittävän traagista. Mutta ei siitä sen enempää sillä se ei ole minun asiani kerrottavaksi. Vain se on, että myötäelän surua voimakkaasti.

Sitten tuli toinen juttu, jotain, mitä en myöskään voi oikein netissä alkaa selvittää, mutta jotain mikä säikäytti minut pahasti. Jotain mihin oli jo pakko sotkea virkavalta mukaan, saa nähdä mitä asiassa tapahtuu. Voi olla että kyse on vain miekkojen kalistelusta, mutta mistäs sitä tietää. Toivon mukaan homma kuolee vaan pois.

Nämä edellä mainitut yhteensä jättivät minut illalla sellaiseen vapisevaan olotilaan, että olin varma etten nukahda ollenkaan. Mutta taisipa olla juuri päinvastoin, asiat uuvuttivat minut niin, etten ole aikoihin nukahtanut niin nopeasti ja nukkunut niin sikeästi. Uniaika vaan loppui kesken, kuten aina. Heräsin aamulla väsyneenä, kärttyisenä ja vähän poissa tolaltani. Sillä tuohon päälle oli vielä testijännityskin.

Tosikoinen sotki aamulla itse rutiininsa heräämällä kelloonsa, jonka oli illalla asettanut soimaan (oikeaan aikaan!) Tosikoisen ilta- ja aamurutiinit ovat herkkiä kuin mitkä, pienikin poikkeama saa aikaan katastrofin – mikä ei ole ihan iisi juttu tässä meidän luontaisesti epämääräisessä elämässä, mutta arkiaamut ja -illat nyt yleensä menee samalla kaavalla. Luultavasti tämä rutiinipoikkeama aiheutti sen, että tosikoinen halusi aamupalaa – minkä jälkeen oli ihan sama, mitä teki, katastrofi oli jo syntynyt.

Jotenkin jonkinlaisella kunnialla siitä aamusta selvittiin kuitenkin. Minä taisin jäkättää cd-koteloista, jotka on aina tipotiessään – tosikoinen nimittäin etsi Mikan koteloa kesken aamukiireiden, koska halusi sen päiväkotiin mukaan. Mika lähti Anna Abreun kotelossa, jonka löysin sattumalta esikoisen pöydältä ja päiväkodissa vaihdettiin Anna omaan koteloonsa, Mika siihen Britneyn koteloon, jossa Anna oli edellisenä päivänä matkustanut päiväkotiin. *eyeroll*

Taisin minä aamulla rähistä tosikoiselle sukistakin. Kun ei taas löytynyt kaapista parin paria, muttei puhtaista pyykeistäkään (joita ei taas kukaan ole ehtinyt viikkailla kaappiin… minä olen normaalisti poissa kotoa kaksi iltaa viikossa, miksi siis tuntuu siltä kuin en olisi kotona koskaan? aina on yhtä paljon kotitöitä rästissä). Niin, sukat, missä siis ovat kaikki tosikoisen sukat? Poimin niitä aamulla puoli tusinaa kappaletta ympäri neidin lattiaa, parittomia nekin enimmäkseen.

Kotoa lähtiessä nappasin eteisestä roskapussin, jonka olin juuri ottanut keittiön roksiksesta – ja se vuoti, yök. Työmatkalla Korporaatio pisti eetteriin Pink Floydin Shine On You Crazy Diamond, joka ei ole kyllä musiikkia tältä planeetalta ollenkaan, vaan sellaista galaktista ääntä. Yleisesti ottaen Pink Floyd uppoaa kyllä, mutta nyt meinasin nukahtaa rattiin.

Ja se testi, noh, oli ja meni, olisihan se voinut mennä paremminkin. Mutta hassua oli taas miettiä, mihin työelämässäni olenkaan tullut, teologi bittien maailmassa.

Duunista lähdin kauppaan ostamaan niitä sunnuntain synttäritarpeita. Ostin puol Prismaa tyhjäksi, olisin kai tyhjentänyt loputkin, mutta joku oli ehtinyt edelleni ja hyllystä uupui ainakin kaipaamani kissanhiekka, ja jotain muutakin, minkä korvasin jollain vastikkeella. Taistelin kyyneleitä vastaan korttihyllyllä, ja kaikkiaan vietin kaupassa liki kaksi tuntia ja pakkasin autoon lopulta kuusi kassillista ruokaa ja erinäisiä päivittäistarvikkeita kuten hammasharjoja ja -tahnoja ja sen sellaista.

Kotimatkalla en muistanut hakea liljaa kukkakaupasta, oli nälkä, lounaskin oli jäänyt väliin. Haukkasin kotona pikaisesti jotain ja starttasin auton jälleen. S-Marketissakaan ei ollut oikeaa hiekkaa, pullonpalautuslappukin jäi jonojen vuoksi lompakkooni. Ja kylän ainoat kukkakaupat olivat tietty jo kiinni. Hain tosikoisen kaveriltaan, ja samalla tuuletettiin ystäväni (kaverin äidin) kanssa vähän tuntojamme. Ja siitä Cittarin kautta himaan. Kissanhiekkapussi plakkarissa. Kukan osto jäi huomiseen.

Nyt laitan ylikuormittuneen prosessorini sleep-tilaan ja kömmin sinne peiton alle, minne olisin halunnut painua jo päivällä.

IsolatedStorageFileStream.ReadToEnd()

Marilka2 Comments
Ei ainakaan vielä ole ihan vallan syksy. Aamulla 16 astetta lämmintä, duuniin ilman rotsia ja sukkia. Vaikka onhan tuolla sateista. Niin paljon kuin kylmää vihaankin, alkaa tässä vaiheessa olla ajatukset kuitenkin jo kääntyneet sinne syksyn puoleen – haluaisin jo voida käyttää taas ihanaa nahkarotsiani ja saappaitani. Kun ei kert enää pyöritä kesälämpötilaoissakaan.

Tuli ostettua liput itselle ja kaverille Pink Noise (by Fork) musikaaliin Svenskanille lokakuulle. Näin siitä pätkän ja haastatteluja tuossa joku kerta duunin taukotilassa aamukahvia hakiessani ja totesin, että tuo pitää nähdä. Sen siis näen. Tälle syksylle onkin kulttuuria sun muuta tulossa muutenkin vähän normaalia enemmän, ainakin osalle perheestä, sillä jouluun mennessä lapset pääsevät sekä oopperaan (Pähkinänsärkijä) että teatteriin (Maija Poppanen) kertaaalleen, ja koko perheen voimin mennään katsomaan Walking With Dinosaurs.

Läppärilläni pyörii nyt käyttöjärjestelmänä WindowsServer2008R2. Tähän mennessä ei ole tullut vastaan mitään, minkä vuoksi se ei voisi olla Windows7:n korvike, työasemakäytössä. Hyvin pelaa ja softat asentuu ja toimii kitkatta, ja on paaljon Vistaa nopeampi. Ai miksikö pitää olla palvelin eikä Win7? Ihan vain siksi, että SharePoint2010:ä ei saa virtualisoitua (tai muutenkaan) Windows7:n päälle vaan vaatii tämän 64bit palvelimen alleen.
Se on se osa työstäni, siinä kärjessä keikkumista. Juuri nyt kaivelen kuitenkin jo vakiintunutta teknologiaa, kirjan kanssa opiskellen, jotta voin taas koittaa sertifioitua vähän enemmän. Ja sitä varten käkin tyhjässä luokassa, isolaatiossa keskittymisrauhan vuoksi. Seuranani vain ötökkä, joka putosi katosta ihan kesken kaiken minun ja koneeni väliin pöydälle, ojenteli hetken koipiaan ja kuoli. Ihan noin vaan. Päätä alkoi heti kutittaa, vaikkei siihen tiettävästi mitään pudonnutkaan.
Esikoinen täyttää huomenna yhdeksän. Tänään olisi tarkoitus juhlistaa niitä perinteisesti perheen kesken työpäivän jälkeen, sitä varten suunnittelin pyöräyttäväni mustikkamuffinssit kunhan kotia pääsen. Unohdin aamulla tarkistaa onko meillä kananmunia. Pitää vissiin soittaa tyttärelle kotimatkalla. Isompia bileitä vietetään sunnuntaina. Tarjoiluista on makea osasto selvillä (mutta ei todellakaan tehtynä), suolaiset pitäisi vielä päättää. Ja kaupassa käydä.
Kissa kasvaa ja voi hyvin. Se saa ihme sätkyjä välillä. Kerran hogasin, että sätkyjä edeltää yleensä vesihanan ääni. Kisulla on tapana hypätä wc:ssä lavuaarin viereen pöydälle ja hiipiä lavuaaria tutkimaan, jolloin se avaa meidän sähköhanan. Ja saa tassuilleen vettä, joskus myös korvannipukoilleen. Joko se säikähtää hanaa (toisinaan muttei aina?) tai sitten märät tassut ovat niin suuri epämukavuustekijä, että se alkaa sinkoilla ympäri lukaalia suunniltaan. Kumma katti kun ei opi.
BTW. Otsikon koodilta näyttävä pätkä on vain essentiaalien poiminta noin kolmen rivin koodipätkästä. Ei käytettävissä sellaisenaan eikä tuossa muodossa.

Heppahommaa

Marilka2 Comments
Eilen oli duunikaverin läksiäiset ja meni vähän aikaiseksi, siis aamu-aikaiseksi, tuo nukkumanmeno. Aamulla oli silti noustava ajoissa, aamupala naamaan, suihkuun ja ratsastustallille. Esikoisella oli tänään ensimmäinen varsinainen ratsastustunti. Viikko sitten oli teoriatunti, jossa käytiin läpi hevosen peruhoitotoimenpiteet. Minä olin tunnilla mukana ja hivenen yllättynyt siitä, että vanhemmathan sitoutettiin saman tien hommaan mukaan, opettelemaan samat asiat lasten kanssa, jotta voi jatkossa jeesailla tunneilla. Mutta hei, sehän oli kivaa!
 
Ratsastus on toinen niistä asioista, joita olisin halunnut harrastaa, mutten koskaan päässyt – tanssi oli se toinen. Muutaman kerran olin joskus noin 12-13vuotiaana kaverini mukana talleilla, jollakin tunnilla ja jonkun kerran tämä pari vuotta vanhempi kaverini piti minulle yksityistunnin hevosen hoidosta ja ratsastuksen alkeista. Laitoin hepan ratsastuskuntoon, harjasin, kuovin kaviot, satuiloin ja laitoin suitset. Kaveri talutti hevosta ensialkuun, sitten irrotti talutusköyden, sillä selviydyin silloin sen kanssa jo ilmankin. Siitä on aikaa parikymmentä vuotta, vähän kai ylikin. Mutta ihmeesti se kaikki oli painunut mieleeni ja tulvi mieleeni tuolla ensimmäisellä tunnilla.
 
Tänään oli sitten eka tunti, kun pääsi ratsastamaan. Tytär oli ihan tohkuna, sillä sai ainoana ryhmässä vähän isomman hevosen eikä ponia. Esikoinen näytti olevan tämän alkeisryhmän reippain (ainoa, joka kysyy rohkeasti ja vastaa rohkeasti) ja lisäksi pisin, joten tuo vähän isompi polle lankesi hälle kuin luonnostaan. Tytär on jotenkin luontaisesti hevosten kanssa ihan kotonaan. Minä sitä katselin vähän jeesaillessani tytärtä ja tämän paria tuon toisen tytön shettiksen kuntoon laitossa ja tunnilla avustanut hevostenhoitaja kysyi tyttäreltä, onko tämä paljonkin jo ratsastanut kun niin tottuneesti tekee ja toimii hevosen kanssa.
 
Eihän tuo esikoinen oikeastaan paljonkaan ole ollut hevosten kanssa tätä ennen. Pari kertaa isoäitini tuttavan tallilla, ja siellä laitettiin kyllä myös avustamaan tuon oikeasti ison suomenhevosen harjauksessa ja satuloinnissa, ja viimeksi ratsasti (so. istui hevosen selässä) siellä ilman satulaa. Ehkäpä ne jokakesäiset lehmien hoitamisetkin on totuttaneet tyttöä noihin isoihin(kin) eläimiin niin ettei arastele sitä kokoa vaan osaa olla isonkin otuksen pomo. Ja pienen myös – esikoinen on tuota meidän kissaakin käsitellyt heti alusta asti kuin olisi aina ollut eläinten kanssa.
 
Ratsastustunnin ratsastusosuus oli vielä tällä kertaa melko lyhyt, sillä aika meni enimmäkseen siihen tallipuuhasteluun vielä, mutta toki lapset ratsaillekin jo pääsivät ja muutaman kerran kiertämään maneesia lähtöä ja pysäyttämistä harjoitellen. Vanhemmat rundasivat ponien vieressä huolehtien taluttamalla vielä käännöksistä ja siitä että ratsut pysyivät uralla. Ensi kerralla sitten harjoittelevat itse sitä hepan kääntämistä ja ilmeisesti vähän raviakin.
 
  
 
Tytär on ollut koko päivän tuosta ratsastuksesta aivan tohkeissaan. Vähän on pitänyt itsetuntoa kohottaakin sillä, että homma meni niin hyvin 😉 Ja montakohan kertaa tuo on tänään huokaillut, että miksei huomenna voisi olla taas jo lauantai 😀 On neiti tosiaan tainnut nyt sen oman juttunsa löytää, joten toden totta saa ratsastaa! Ja ties vaikka tuossakin seuraisin tyttären perässä, kuten tanssiharrastuksessa aikoinaan 😉
 
Mutta ensin lämmitellään miehen kanssa huomenna vanhaa sulkisharrastusta todella pitkästä aikaa. Kun vaan löytäisin muuttojen jäljiltä jonnekin kadonneet sisäpelikenkäni… Kaikki muu tarvittava tuolta kyllä löytyikin, olipahan jopa ihan täysi tuubi sulkapallojakin varastossa.