Tällä kertaa Sarpalta bongattua – ettäs aina nää jaksankin 😀 Eli eli, millon viimeksi…

 

1.    Nauroit?

Taisin minä tänään nauraa, jossain vaiheessa noiden tyttöjeni kanssa. Myönnetään, viime aikoina nauru ei ole ollut ihan niin jokapäiväistä ja helppoa kuin minulla yleensä.

2.   Itkit?

Tänäänpä olen sitäkin tehnyt.

3.   Suutuit?

Tänään tänään, sitäkin tapahtuu päivittäisellä tasolla noiden riiviöideni kanssa.

 

4.   Halasit jotakuta?

Tänään sitäkin, tyttöjäni halaan joka päivä.

5.   Sait uuden ystävän?

Siitä on muutama viikko aikaa.

6.   Soitit sukulaisille?

Isoäidilleni tuossa viikolla.

7.   Valehtelit?

Eh, jokunen viikko sitten sitäkin.

8.    Unohdit jotain?

Heh, unohtelen ihan jatkuvasti. Enhän minä mitenkään muista, milloin viimeksi unohdin 😀

9.    Venytit penniä?

Sitä kai pitäisi venyttääkin vähän enemmän, tämän talon myötä. Mutta en ole siinä kovinkaan hyvä.

10. Söit epäterveellisesti?

Eilen. Ellei omenalättyjä lasketa epäterveellisiksi.

11. Pidit lupauksesi?

Pidän aina lupaukseni. En lupaa jollen voi pitää. Paitsi poliisille, jos vältän siten sakot 😉

12.Mokasit?

No, vaikka tänään.

 
13.Olit krapulassa?

Pahemmin kai vajaa pari kuukautta sitten. Yleensä selviän parin tunnin sydämentykytyksillä. 

14.Tunsit itsesi erittäin onnelliseksi?

Erittäin on hyvin suhteellinen käsite. Pikkuisen onnelliseksi olen tuntenut itseni muutaman hetken tänä syksynä. Erittäin onnelliseksi? En taida valitettavasti muistaa.

15.Toiveesi toteutui?

Toteutuuhan noita aina silloin tällöin.

16.Tunsit olevasi hyvä ihminen?

Välillä niinkin, mutten muista milloin viimeksi. Useimmiten nykyään en.

17.Hemmottelit itseäsi?

Hmm, ehkäpä viime viikonloppuna. Tai jos vähän pienemmällä skaalalla ajatellaan, hemmottelen itseäni melkein joka päivä syömällä ainakin vähän jätskiä 😛

 

18. Teit jotain ensimmäistä kertaa?

Jaa. Kai sitä päivittäin tekee jotain ensimmäistä kertaa, mutta isompi sellainen varmaan tiistaina.

 

19. Mietit elämän tarkoitusta?

Heh, tuota tulee mietittyä jossakin määrin vähän niinkuin jatkuvasti.

20.Pidit heikomman puolta?

Pidän aina heikomman puolta, tosin välillä joudun miettimään, kumpi noista kahdesta riitapukarista kulloinkin on se heikompi 😉

Huh, viikko perjantaissa. Josku on näitä tällaisia viikkoja, joina joka aamu tuntuu kuin heräisi uuteen maanantaihin. Sari kirjoitteli tuonne maanantaiviestini kommentteihin jotain maanantain pahasta karmasta, jolla ei liene todellisuuspohjaa sinänsä. En siitä sen kummemmin tiedä, mutta onhan se maanantai viikon ensimmäinen työpäivä ja viikonlopun jälkeen siksi muitakin aamuja raskaampi – minä luulen että se nk. maanantaikarma on lähinnä sitä, että kun väsyneenä nousee ja tympii uuden viikon alku, kaikki näyttää kurjalta ja sekin, mikä joskus toiste menisi vain pikkuharmin piikkiin, tuntuu katastrofilta, kun oma asenne on muutenkin nurjallaan.

 

Itselleni koko talvi tuntuu olevan yhtä "maanantaita". Maanantaivalitukseni alkavat aina suurin piirtein näihin aikoihin syksyä, kun aamut alkavat olla pimeitä. Ja pahenevat talven mittaan, mutta lakkaavat keväällä valoisan taas voittaessa. Lisäksi mukaan väsymys ja kiire ja stressi töissä, asenne tippuu normaalipositiivisesta korkeintaan neutraaliksi. Soppa on valmis. Maanantai on päivistä pahin, mutta tähän vuodenaikaan ei ole ollenkaan tavatonta, että jokainen päivä tuntuu yhtä kurjalta ja "maanantaiselta". Kuten nyt vaikka tämäkin viikko.

 

– Maanantai oli tällä viikolla maanantainen. Sen jälkeen kun olin kirjoittanut sen maanantai-entryni, viskasin vielä kahvinpurut pitkin keittiötä, kun otin suodatinosan pois keittimestä vähän liian aikaisin ja siellä olikin vielä vettä seassa.

 

– Tiistaina, hmm, melkein sain sakot, mutta ei kai se kovin maanantaista ole, etten sitten saanutkaan vaan selvisin hymyilemällä ja lupailemalla asioita, joita tuskin kykenen pitämään? Mutta liikenne oli ruuhkainen, työmatka kesti luvattoman kauan, iltapäivällä asentelin Microsoftin SP1-paketteja, jotka yksi toisensa perään ilmoittivat, että ei ei ei, ensin pitää olla laitettuna tämä ja tuo. Lopulta alkoi tuntua, että ilmoittivat jo toinen toisistaan niin etten todella tiennyt, mitä pitäisi laittaa ensimmäisenä, että olisivat tyytyväisiä kaikki. Ja sitten aloin asentaa sitä niistä isointa liian myöhään, joten en meinannut päästä töistä pois ollenkaan ja jouduin silti jättämään koneen vielä pöydälle asentumaan.

 

– Keskiviikko alkoi todella kummallisella lausahduksella, jonka jälkeen ei voinut kuin todeta, että alkoipa tämäkin hyvin… Ehkä se oli tuo lausahdus tai mikä lie, joka sen sitten aiheutti, että päivä todellakin oli aika painajaismainen, demoefektien vaivaama.

 

– Torstaihin lähdin jo valmiiksi kypsänä, ihan jo edellisen kökköpäivän vuoksi. Aamulla vein tosikoisen hoitoon, lähdettiin vähän liian myöhään, mutta silti kun päiväkodin pihalla tajusin unohtaneeni laittaa ripsaria, oli ihan pakko palata hakemaan se himasta ja sitten vetelin aitoon blondityyliin ripsaria silmiini aamuruuhkassa. Päivä sujui hyvin hyvin edellisen tyyliin ja totesin päivän aikana kaiken lisäksi, että jaaha, meni sitten iltatöiksi.

 

– Perjantai lähti liikkeelle ehkä aavistuksen edellisiä paremmin. Joskin edellisenä iltana tekemissäni prujuissa ilmeni virheitä, siis ei mikään ihme kun miettii mihin aikaan niitä väsäilin, mutta sellaista kai sattuu. Päivä on kuitenkin vielä alkumetreissään, katsotaan kuin tämän kanssa vielä käy!

 

Se täytyy tähän todeta, että illat ovat kaikesta huolimatta olleet oikein mukavia. Maanantaina ja keskiviikkona tanssituntia, tiistaina kahdenkeskinen ilta miehen kanssa hyvän iltapalan kera, eilen, noh, jos jotain hyvää hakee, niin ainakin se löytyy, että ainakin sain tehdä töitä rauhassa miehen huolehtiessa kaikesta muusta arki-illan pyörityksestä!

 

Yhtä kaikki, ihanaa että on perjantai, ihanaa että on perhe taas kasassa syyslomaviikon epämääräisyyksien jälkeen, ihanaa että edessä on viikonloppu. Jos vaikka menisi huomenna lasten kanssa uimaan sillä välin kun miehellä on menoa.

Kotona olisi yksi rikesakko maksettavana. Oli mies vähän ajatuksissaan tässä menneellä viikolla painellu kehäykköstä tutkaan hienoista ylinopeutta. Ei sitä vauhtia ollut hänellä ollut kuin 96 vai mitenkähän se oli – mutta totesin, että niin, täytyy myöntää ettei ole niinkään epätavallista, että minulla on kyseisellä väylällä tai muilla pk-seudun 80rajoituksisilla väylillä tuonkin verran sitä nopeutta. Aina välillä sitä tulee vaan ajettua liian lujaa, vaikka pääsääntöisesti pyrin asettamaan vakionopeudensäätimen niin että huomioiden se 10% marginaali ja mittarin noin 5-6km/h heitto, ei ylinopeudesta ainakaan niin helposti sakkoja tulisi.

 

Ei meillä ole ylinopeussakkoja olekaan nähty varmaan kertaakaan meidän avioliiton aikana, mies muisteli viimeksi saaneensa sakot joskus meidän seurusteluaikaan. Minä en ole eläissäni saanut vielä yksiäkään ylinopeussakkoja, mutta kuten olen ääneenkin usein todennut, ei se ole ollenkaan omaa ansiota vaan pikemminkin hyvää tuuria. Poliiseja on matkan varrella näkynyt aina silloin tällöin, mutta ilmeisesti ei ole juuri silloin ollut tutka päällä tai ratsia mielessä.

 

Tänään kuitenkin napsahti minullakin. Ei tosin tullut sakkoja, selvisin hymyllä ja varoituksella. Ajelin vähän lujaa meidän pikkutiellä tuossa aamusella ja siellä olikin poliisit vastassa tien päässä. Avasin ikkunan, poliisi – ei voi sanoa setä, koska oli nuori ja komea kundi – kurkkasi sisään ja informoi minua tien nopeusrajoituksesta ja ylinopeudestani, hivenen virnistäen. Vastasin sellaisella olen hirveän pahoillani ja kadun sitä -hymyntapaisella ja totesin, että niin, niinhän siinä on, vähän pääsi kaasujalka painumaan, kun katsoin kelloa, että jäipä lähtö viimetippaan. Poliisikundi katsoi minuun ja kysyi: "Lupaatko, ettet enää aja näin kovaa?" Minä nyökyttelin, lupaan tottakai, en minä enää aja liian kovaa.

 

En tietenkään en! No oikeastaan, sen verran puolustaudun, että en minä siinä niin kovaa yleensä ajakaan, kulkeehan siitä omakin koululaiseni, joten koitan rajoittaa nopeuteni edes kohtuulliseksi siinä. Tänään jatkoin matkaani iisisti, eihän sitä tiedä, olisi voinut olla toinenkin ratsia siellä taajamassa! Oli muuten ensimmäinen ratsia, jonka tuolla meidän nurkilla olen kohdannut, vaikka joku joskus väitti, että siellä valvotaan ylinopeuksia tehokkaasti. Ei kyllä varmaan, muuten olisi jo sakkoja rapsunut minullekin… Sen sijaan puhallutuksia siellä on kyllä tiuhaan ja jostain ihmeen syystä olen jo vaikka kuinka monena maanantai-iltana tanssitunnilta palatessani saanut siellä puhaltaa.

Mies sanoi aamulla, kun herättiin kelloihin vähän ennen puolta seiskaa, että mukavan viikonlopun jälkeen maanantaiaamu tuntuu normaaliakin kurjemmalta. En tiedä siitä, kyseisessä yhdyssanassa on muutenkin kaksi jo lähtökohtaisesti pahaenteistä ja näppylöitä aiheuttavaa sanaa. Maanantai. Aamu. Maanantaiaamu. Voiko olla mitään kamalampaa? No siis voi tietenkin, mutta näin normiarkimielessä… Minulla on pyjama, jonka rinnuksilla on uninen rotta ja sen alla lukee Don’t do mornings …or Mondays. Että lähdetään nyt siitä.

 

 

Sängystä oli mega-vaikea vääntäytyä ylös ja pesulle. Sukkahousut oli vaikea pukea jalkaan ilman että menivät kieroon. Tosikoinen kiukutteli puserosta, kiukutteli housuista, kiukutteli siitä että isi oli viemässä hoitoon eikä äiti. Esikoinen reppana jäi yksinään kotiin syyslomaa viettämään, kun minä menin puoleksi päiväksi asiakkaalle. Kahvi oli aamulla kotona sentään hyvää, mies keitti taas parempaa kahvia kuin minä olin eilen onnistunut keittämään.

 

Matkalla asiakkaalle ei liikennekään ollut ihan niin ruuhkainen kuin yleensä maanantaisin, johtuen kaiketi juuri tästä reunuskuntien syysloma-ajasta, jotain hyvää siis sentään. Olin sen verran ajoissa, että päätin poiketa hakemaan matkan varrelta huoltsikalta kahvin, ettei tarvitse juoda automaattikahvia asiakkaalla. Hain kahvin, tulin autolle kuunnellakseni radioa samalla kun juon kahvini ja poltan tupakan. Mutta kappas, jälleen oli stendari himassa, väärän rotsin taskussa. Pitäisi vaan opetella himassa käyttämään jotain muuta kuin käsilaukun sytkäriä… Takas sisään siis, ostamaan sellainen.

 

Asiakkaallakaan ei kommelluksilta vältytty – ja yksi niistä seurasi tänne himaan asti meilitse. Kaverilta tuli aamupäivällä viesti, ettei saatu lippuja Metallican konserttiin. Juuri ennen kotimatkaani soi puhelimeni, se oli minulle erittäin vaikea ja surullinen puhelu, jonka hoitamista olin vältellyt, mutta nyt se minut tavoitti. Himassa outlookissa odotti toinenkin kurjanpuoleinen meli. Pakstimesta sulatettu leipä meni korpuksi mikrossa.

 

Joskus vaan on näitä päiviä. Ja yleensä ne on maanantaita. Tänään on päässyt itku parikin kertaa ja muutama valittu sana (tai ehkä pikemmin harkitsematon…) suusta. Jospa loppupäivä olisi parempi. Enpä vaan ihan jaksa siihen uskoa…

Oltiin eilen miehen kanssa iltaa viettämässä lasten mentyä mummille yökylään. Minä menin stadiin edeltä suoraan duunista (lue: pääsin perjantaista huolimatta lähtemään sieltä peräti kuuden maissa…) ja miestä odotellessani päädyin minnekäs muualle kuin vaatekauppaan 😛 Siellä uutta hametta ja uutta paitaa sovitellessani mies soitteli, joten opastin tulemaan kyseiseen kauppaan perässä. Olin juuri matkalla kassoille, kun kuulin nimeni sanottavan ääneen. Käännyin äänen suuntaan ja räpytin silmiäni muutaman kerran ennen kuin ymmärsin katselevani omaa miestäni.

 

Mies kävi vaateostoksilla torstaina ja parturissa perjantai-aamuna. Seisoi siinä edessäni uusissa housuissa, uudessa takissa, uudessa kaulaliinassa, hiukset uudessa mallissa ja highlightit päälaella. Tosi makeen näkösenä uusissa releissään ja tukassaan.

 

 

 

Jatkettiin siitä matkaa yhdessä syömään, vähän Forumiin ja Kampinkeskukseen matkalla kohti Tennispalatsia ja elokuvaa. Matkalla mukaan tarttui heräteostoksena uuset saappaat (tiedetään, onhan noita, mutta ne oli niin mageet, ohittamattomat! ja kun sattui vielä mies olemaan paikalla olemassa samaa mieltä, ne oli pakko ostaa 😀 ) ja lyhyt nahkarotsi (tiedetään, vastahan ostin nahkarotsin, mutta sen jälkeen olen sen kaivannut lisäksi sellaista anorakkimallia tiettyjen vaatteiden kanssa käytettäväksi).

 

 

 

Leffan jälkeen istuttiin Lasipalatsin Cafe Javan yläkerran baarissa hyvä tovi, katsellen Forumin lasiseinän heijastusta Narinkkatorin kieputtimista sekä muita Helsingin yössä liikkuvia. Aika paljon siellä syksystä huolimatta sitä melkein-paljasta pintaa näkyi, naiset ohkaisissa sukkiksissa, niukin naukin pepun yli ulottuvissa hameissa, pienissä avokkaissa, tiukoissa pienissä takeissa. (Ai mut uups, melkein sellaisissahan itsekin olin liikkeellä 😀 Tosin hame ei ihan niin nafti, ja jalassa sentään saappaat ja kaulassa kaulahuivi.) Mutta näkyi siellä vastapainoksi paljon saapasta ja paljon kaulaliinoja, pipoja ja jopa jokunen toppatakkikin. Huomattavasti adekvaatimpi vaatetus, sillä stadissa tuuli todella kylmästi eilen illalla!

 

Tänään jatkettiin miehen kanssa lapsetonta vuorokauttamme Itisreissulla. Agendana alun perin vain ja ainoastaan yksi takinvaihto numeroa pienempään – eikun kaksi, miehen takki jonka vaihto onnistui ja minun takkini jonka vaihto ei onnistunut – sekä kahvinkeittimen kannun ostaminen viime viikolla rikkoutuneen tilalle. Siinä kuitenkin kävi niin hassusti, että ostettiin kokonaan uusi rosteripintainen kahvinkeitin, miehelle pipo ja nahkarotsi, minulle talviulkoilupuku ja vähän muutakin vaatetta, kuten esikoiselle Mikki-teepaita ja tosikoisella prinsessa-kuvainen mekko.

 

Täytyy sanoa, että meillä oli mukavaa. Mies ei ole vaatevarantoaan uudistanut aikoihin, minusta on mukavaa, että nyt on niin tehnyt. Ja hyvällä maulla, trendikkäästi. Minä nyt tietenkin olen rahaa vaatteisiin ja kenkiin laittanut senkin edestä… mutta eipä tuo mies ole valittanut, viime aikoina pikemmin päinvastoin 🙂

 

Myöhemmin illalla hain nuo meidän neitoset mummilasta, mistä tosikoinen lähti salaperäisesti muovipussia itseään vasten pidellen – jahka ensin oli saatu päälle kollari ja takki kovan huudon jälkeen, se tyttö kun ei millään meinaa ymmärtää, että on syksy ja kylmä ja pitää pukeutua sen mukaisesti! Esikoinen natusteli pipareita automatkalla ja kotona selvisi tosikoisen pussin sisällöksi niinikään piparit. Oikein isot sydänpiparit minulle ja iskälle ja rasiallinen pieniä. Meillä alka joulunmaku kotona siis jo nyt 😉 Anopilla oli koko kuuden lapsenlapsen katras luonaan tämän päivää, joten piti siellä perinteiset piparinleipojaiset. Hyviä pipareita 🙂