Irrottaisin pääni, jos sopii

Keskiviikkona alkoi flunssa. Pää on ollut kipeä jo viikonlopusta asti, keskiviikkona lisäksi silmät vuotivat ja aivastelin koko päivän. Iltapäivällä alkoi olla sellainen olo, että totesin viisaimmaksi jättää tanssitunnin väliin. Kävin sen sijaan katsastamassa autoni – ihan viime hetkiä siihen – ja moikkaamassa systeriä stadissa. Varma sairauden merkki: kun lähdin autolle Kampinkeskuksessa, mietin ohikiitävän hetken että kävisinkö sittenkin vielä parissa vaatekaupassa, mutta totesin, etten yksinkertaisesti jaksa!

Illalla totesin kuumeenkin nouseen ja yöllä oli kurkku aivan järisyttävän kipeä. Korvia vihloi ja pää tuntui räjähtävän. Joten en sitten mennyt torstaina töihin. Lepäilin kotona koko päivän, olisin vain nukkunut, mutta sen esti tosikoinen, joka niinikään oli kotona, yskänsä kanssa. Tosikoinen on tällä viikolla yskinyt aika railakkaasti, keskiviikkoiltana ei saanut siltä nukutuksi ja tuli minun kainalooni nukkumaan. Jossain vaiheessa ehdottelin, että tytär olisi siirtynyt omaan sänkyynsä, kun en oikein saanut nukutuksi siinä, mutta tosikoinen totesi minulle: "Eihän se haittaa, koska mä olen sun lapsi." Tavallaan ihan naulan kantaan 😀

Torstaina oltiin siis molemmat kotona, mutta eihän se lapseni ollut kipeä ollenkaan. Vähän yski juu, mutta muuten oikein virkeä. Minä siis pelasin ensin hänen kanssaan (sängyssä) tunnin verran uunoa, sitten tyttö katsoi vähän dvd:tä ja pelasi vähän tietokoneella – minä muka yritin nukkua samalla, mutta eihän siinä nukuttua saanut, kunhan makoilin sitten. Esikoisen tultua koulusta luulin voivani relata vähän paremmin, mutta tyttäret huutelivatkin minua kymmenen minuutin välein, kunnes lopulta sain nukkua peräti puoli tuntia ennen kuin piti nousta ylös, mennä esikoisen koululle arviointikeskusteluun. Oli muuten hienoa kuulla taas pelkkä hyvää lapsestaan 🙂

Tänään on tosikoinen hoidossa ja esikoinen koulussa ja juuri soitti kysyäkseen voiko mennä kaverille. Tänään olenkin nukkunut vain, viimeistä tuntia lukuunottamatta. Ei tosin oikein tiedä, miten pitäisi olla, kun makuuasennossa pää uhkaa räjähtää paineesta ja pystyasennossa se alkaa hetken perästä surista. Sairastaminen on aika vihoviimeistä puuhaa.

Aamun värit

Musta
Kello soi noin kakskyt vaille seitsemän, avasin silmäni, mustaa. Otin laput silmiltäni, mutta näin yhä vain mustaa. Duh. Miten voi nousta sängystä, jos kaikkialla on vain mustaa? Käperryin hetkeksi miehen kainaloon ja nousin vasta vartin päästä, kun miehenkin kello soi. Vaikka yhä oli mustaa.
 
Ruskea
Kömmin laittamaan kahvin tippumaan ja menin aamupesuille. Kunhan olin saanut vaatteet päälleni, kaadoin itselleni aamun ensimmäisen mukillisen kahvia (maidolla) ja lähdin ajamaan kohti duunia, odottaen että ensimmäinen kofeiiniannos kicks in ja että pääsen töihin asti ja saan seuraavan mukin kahvia.
 
Sininen
Siihen mennessä kun olin moottoritiellä, oli maailma muuttunut mustasta siniseksi. Lumen ansiosta aamu ei päivän viimein valjetessa ole ankean harmaa, vaan hailakan sininen.
 
26112008(001)
 
Harmaa
Ennen kuin pääsin Hakamäentielle asti, oli maailma jo vaihtanut jälleen väriään, se oli se hailakan harmaa. Vaikka keli on noin nollassa ja päätiet jo varsin vetiset, on puut vielä upean näköisesti lumen kuorruttamia. Siinä ruuhkassa istuessani napsin aikani kuluksi kännykällä kuvia harmaasta maailmasta ja lumikuorrutteisista puista Hämeenlinnanväylän varrella.
 
26112008(008)  26112008(011)
 
Vaaleanpunainen
Hakamäentielle päästyäni aamun väriskaala oli jo siirtynyt harmaasta hailakan vaaleanpunaiseen – varma merkki siitä, että jossain siellä pilviharson takana aurinko oli alkanut pyristellä taivaanrannan yläpuolelle, säde kerrallaan.
 
Punainen
Eilen selvisin kotoa Sörnäisiin asti 50 minuutissa. Tänään meni samaan aikaan aamusta normaalisti 10 minuuttia lyhyempään matkaani Pasilaan peräti tunti ja viisi minuuttia. Alkoi siis hieman taas jo hermostuttaa tuo ruuhkaisuuden arvaamattomuus Hämeenlinnanväylällä, koskaan ei voi tietää miten liikenne kulkee ja mihin aikaan pitäisi himasta lähteä, jotta olisi töissä oikeaan aikaan. Tämä on ollut lähinnä tämän syksyn ongelma ja pääasiallisena syynä tietenkin Hakamäentien tunnelinrakennusremppa. Niin tai näin, tänään aloin vähitellen taas nähdä matkalla muutakin punaista kuin vain edellä seisovien autojen jarruvaloja.

Lumen nousu ja tuho

Lähdettiin sunnuntaina tyttöjen ja ystäväni ja tämän tyttöjen kanssa stadiin, agendana joulukadun avajaiset, Luonnontieteellinen museo ja jääpuiston avajaiset. Meidän piha ja tuo tie tuossa oli sen verran jäässä, että oli vaikea päästä autolla liikkeelle, mutta selvittiin matkaan. Kun oli haettu ystävä lapsineen matkaan, huomasin, että olin unohtanut duunin avaimet himaan – tarkoitus oli ollut viedä auto työpaikan autohallin, mutta se siitä suunnitelmasta siis. Moottoritiellä huomasin myös, että tosikoinen oli lähtenyt matkaan kevyt puuvillapipo päässään, ei todellakaan järkevä asuste sunnuntain säähän!
 
Auto vietiin lopulta Elielin halliin parkkiin, ei hullumpi vaihtoehto, kun ihan tarkkoja ollaan. Käveltiin siitä Senaatintorille, tuuli oli jo hirveä, naamalle tihkutti alijäätynyttä vettä. Seistiin Senaatintorilla ehkä vartti, kun meiltä äideiltä loppui kestävyys 😀 Ei tosin lapsetkaan pahasti hanttiin pistäneet, kun ehdotettiin, että lähdetään syömään jotain ja sitten sinne Luonnontieteelliseen museoon. Siihen mennessä kun oltiin syöty ja jatkettiin matkaa museoa kohti, oli jo alkanut pyryttää lunta ihan todenteolla. Välillä oli ihan pakko kääntyä kävelemään selkä edellä, kun tuuli ja lumi vihmoivat niin pahasti. Siinä vaiheessa oli jo selvää, että jääpuisto jää väliin…
 
IMG_1030
 
Luonnontieteellinen museo oli kyllä näkemisen arvoinen paikka! Esikoinen toimi meille oppaana, hän kun oli jo pari kertaa sen ehtinyt kiertää aiemminkin – mutta aina vaan kiinnosti yhtä paljon. Hän se pääpromoottorina toimi tällekin museoreissullemme, kun ensinnäkin halusi esitellä meille muillekin, mitä kaikkea hienoa siellä on, mutta toiseksi halusi itsekin nähdä kaiken uudestaan. Kiinostuneena tutki ja luki juttuja, taitaa löytää sieltä joka kerralla jotain uuttakin! Ja innostuipa tosikoinenkin välillä tutkimaan juttuja ravaamisen lomassa 😉
 
IMG_1055  IMG_1063_c
IMG_1065  IMG_1079
 
Siihen mennessä, kun tultiin museosta ulos, oli lunta tullut jo ihan kunnolla ja lisää tuiskutti minkä kerkis. Onneksi tuuli tuli paluumatkalla enimmäkseen takaa, niin ei aivan suoraan naamalle vihmonut, mutta kaikilla oli kiire sisätiloihin yhtä kaikki. Onneksi stadissa pääsee kulkemaan paikasta toiseen aika paljon maan alla tai muuten sisätiloissa! Suunnattiin siis lähimmästä aukosta sisään asematunnelin sokkeloihin ja sieltä autohalliin ja autoon ja kotimatkalle. Tie oli aivan lumimössöä, joten oli melkoisen rauhallinen kotimatka! Ja kotipihalla olikin jo melkoinen operaatio saada auto ylämäkeen tallin eteen…
 
IMG_1096  IMG_1102
 
Eilen aamulla oli pk-seudun liikenne ihan kiitettävän puuroista, muttei mitenkään mahdottoman ruuhkaista. Peltiä kuulemma rytisi, mutta minun tielleni ei niitä sattunut sen paremmin aamulla kuin illalla kotiin palatessakaan. Ja tänään oli jo ihan normaali ruuhkatilanne. Mutta tänään olikin enää pikkutiet mössöä, isommat tiet oli jo ihan sulat. Ja sama trendi taitaa jatkua – suojasäätä luvassa tälle maailmakolkalle, joten kohta kai uidaan sitten jääkylmässä sulamisvedessä, kun nuo sunnuntaina ja maanantain aikana maahan sataneet lumimassat tuosta sulavat.
 
Sääli noita lapsia, vaikken itse lumesta piittaakaan. Olivat jo niin innoissaan lumen tulosta! Esikoinen kerkesi jo lapsen innolla esittää, että ainakin joulu on valkoinen, kun tuli nyt niin paljon lunta. Pikkuinen… jouduin palauttamaan tytön maan pinnalle kertomalla, että tuo lumi ehtii tuosta sulaa vielä moneen kertaan ennen joulua. Onneksi on meidänkin likat ehtineet kuitenkin nyt edes pari päivää nauttia mäenlaskusta ja lumessa mellastamisesta ennenkuin tuo tuosta muuttuu kokonaan loskaksi ja vedeksi.

Kommellusten kolme(toista)

Eilen tytöt halusivat katsoa Shrek-kolmosta, jonka saivat toissapäivänä kun käytiin jonottamassa paikallisen Citymarketin avajaisissa yhdessä koko muun Klaukkalan kanssa (on muuten upeeta, että täällä viimeinkin on moinen marketti, olen sitä kaivannut). Meillä ei edelleenkään ole tv käytössä, edes laitteena muttei kyllä antenniakaan katolla, käytössä, kun ei olohuoneen sähköjä ole vielä laitettu loppuun. Toisaalta, taitaa olla taas uuden dvd-soittimen osto edessä, sillä erään kerran kun kaivoin jotain kamaa tuolta peräkammarista, putosi dvd-soitin ja digiboxi syliini ja sain pelastettua vain boxin, dvd-soitin ei varmaan toimi, kun kuori meni kieroon ja rikki.

Niin, meillä siis katsotaan leffat tietokoneelta. Onpahan ainakin 17" laajakuvanäyttö tuossa meidän viime kesänä hommatussa "kotiläppärissä", joten kyllähän sillä katsoo ja on siihen jo tottunutkin. Mutta eilen miehellä oli siinä hommat kesken kun tytöt halusivat katsoa Shrekiä, joten yritettiin sitten laittaa leffa pyörimään tosikoisen koneelle, jolla sen pitäisi onnistuman myös. Ko. kone on meidän vanha himaläppäri, jonka viime kesänä siivosin tosikoisen käyttöön, vähän liiankin perusteellisesti, kuten eilen kävi ilmi.

Kyseisellä läppärillä on katsottu dvd-leffoja paljonkin, joten ei asiassa pitänyt mitään ongelmaa olla. Mutta niin vaan oli, ettei mediaplayeri tai mikään muukaan halunnut soittaa dvd:tä. Ilmoitti vain ettei löydä sopivaa levyä asemasta. Kokeilin ja ihmettelin aikani, kunnes yksi koneen lukuisista soittimista antoi minulle viimeinkin informatiivisen virheilmoituksen, tai ei oikeastaan sekään virheilmoitusta, vaan kysymyksen: kuka on dekooderin tarjoaja? Vähän sitä olinkin jo uumoillut syyksi…

Koneella oli noin kymmenen eri soitinta ja näemmä olin sitten kesällä arvausleikissäni arvannut pieleen ja poistanut koneelta dvd-dekooderin. Joten tyttöjen ei auttanut kuin odottaa että iskä sai hommat loppuun toisella koneella. Minä yritän seuraavaksi kaivaa tuota meidän romppuläjää, jospa se dekooderin tarjoava softa vielä tuolta löytyisi. En ole optimisti sen suhteen, mutten jaksaisi etsiä sellaista netistäkään jos suinkin alkuperäinen romppu tuolta löytyisi.

Tytöt siis katsoivat leffan meidän kotiläppärillä ja myöhemmin, tyttöjen mentyä nukkumaan, katsottiin me miehen kanssa pitkästä aikaa yhdessä joku elokuva. Oli ostettu Ocean’s 13 jo joskus muutama viikko sitten, mutta tämä eämä on niin täynnä kaikkea, ettei vieläkään oltu sitä ehditty katsoa. Kunnes eilen viriteltiin kone sängylle ja asetuttiin siihen itsekin katsomaan.

Tytöt käyttävät aina Vistan Mediacenteriä katsomiseen, niin minäkin, mutta mies jostain syystä eilen käynnisti dvd:n Media Playerissa. Eihän sillä sinänsä väliä, mutta eilen se aiheutti meille mielenkiintoisen leffakokemuksen 😀 Elokuvaa oli kulunut ehkä pari ensimmäistä kohtauta, kun hiiri näytöllä liikahti ja sivuun ilmestyi kohtausvalikko. Mies sohaisi sen suuntaan hiirellä, se häipyi ja jatkettiin leffan katsomista. Mies kommentoi, ettei oikein päässyt juoneen kiinni ja minä mietin, että onpas hassua kun ei leffassa ollenkaan pohjustettu keikan kulkua kuten noissa yleensä. Ja noin tunnin katselun jälkeen hämmästtelin, miten keikka voi jo olla ohi, vaikka leffaa pitäisi olla vielä melkein tunti jäljellä!

No, eihän sitä ollut, vaan elokuva todellakin oli lopussa. Ja kun noin kaksi minuuttia ennen lopputekstejä alettiin asiaa ihmetellä, todettiinkin, että ilmeisesti siinä kohtausvalikin piilotuksessa mies oli vahingossa sohaissut meidät leffan puoliväliin! Sattuipa vaan se puoliväli alkamaan sellaisella scenellä, josta ei hogannut, että jotain olisi ollut kesken. Joten, aloitettiin katsominen uudestaan noin kohtauksesta kolme, skipattiin sitten puolivälistä loppuun ja katsottiin viimeistä kohtausta toistamiseen.

Jossain kohti leffaa oli mies käynyt hakemassa meille juotavaa tai jotain, kompastunut koneen johtoon ja se oli irronnut ja kone siirtynyt huomaamattamme akkukäytölle. Nyt, toista kertaa viimeistä kohtausta katsoessamme, akku loppui täsmälleen samaan kohtaan noin kaksi minuuttia ennen lopputekstejä, kuin mistä oli itse hypätty takaisin alkuun. Eihän siinä mitään, hetki odotettiin, että kone siirsi itsensä nukkutilaan, sitten vaan windows ylös uudestaan. Ja katsottiin viimeistä kohtausta jo kolmatta kertaa.

Kolmas kerta toden sanoi ja päästiin viimein lopputeksteihin asti. Enpä ole ennen katsonut elokuvaa ihan näin pätkittynä 😀 Hassua kyllä, aivot kompensoivat kyllä aika kivasti ja leffa muodostui kuin muodostuikin kokonaisuudeksi pääni sisällä siitä huolimatta että puolikkaat tuli katsottua väärässä järjestyksessä 😀

Keinoauringossa

Vista-aurinko paistaa tuossa näytön oikeassa ylänurkassa. Data siinä auringon päällä kertoo samalla, että tuolla ulkona on asteen verran pakkasta. Minä olen siitä onnellisen tietämätön, täällä sisätiloissa on varmaan ainakin 23 astetta lämmintä – kerrankin en palele vaikka olen ilmastoidussa tilassa. Lämpötilalla ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, että tuo vista-aurinko tuossa paistaa. Lämpötila on vain säädetty tässä tilassa liian lämpimäksi siihen nähden kuinka paljon ihmisiä samaan tilaan on tänään työnnetty. Mutta tuohan se sentään hyvän mielen. Ehkä.
 
Luultavasti siis tuolla ulkona ihan oikeasti paistaa aurinko. Mutten minä tiedä mitään siitäkään, en vaikka tuossa käytävän toisella puolella on ihan ikkunat. Tai kun tarkkoja ollaan, voi kai sitä kutsua lähes lasiseinäksi. Mutta näkymä avautuu meidän mahtavalle sisäpihalle, joka kyllä keväällä ja kesällä kylpee auringonvalossa pilvettöminä päivinä, mutta näin talviaikaan ei aurinko jaksa nousta niin korkealle, että sen säteet selviäisivät noiden korkeiden talonseinien yli meidän sisäpihalle asti. Ainoa indikaattori mahdollisesta auringonpaisteesta ulkona on se, ettei ole niin tolkuttoman pimeää tuolla pihalla. Hassua muuten, etten tuolla muualla liikkuessani koskaan muista katsoa ulos niistä ikkunoista, joista näkyy tuonne muualle päin.
 
Jos oikein tarkkaan katson täältä tuosta lasiseinästä ulos, sisäpihan poikki ja parista muusta peräkkäisestä lasiseinästä sisään, voin kyllä nähdä hymyilevän auringon. Sellainen roikkuu katosta muutaman työkaverini neliössä tuolla avokonttorissa. Se on joka suuntaan pyöreä, tai no, se on pyöreä ja pullea muttei aivan pallo, ja se hymyilee. Se on kirkkaankeltainen ja se on puhallettava. Meillä on puhallettavia palmuja täällä tiloissa siellä ja täällä ja ne ekan kerran huomatessani naureskelin yhdelle työkaverille, että vain keinoaurinko puuttuu – ja tipuin ihan täysin, kun tämä vastasi täysin vakavissaan, että ei puutu, tuolla meidän tilassa se roikkuu.
 
Jep. Lämmittäisikin nuo keinoauringot vielä! Tätä tämänhetkistä sijaintiani lukuunottamatta meillä on täällä puhallettavasta auringosta ja lukuisista vista-auringoista huolimatta hirveän kylmä! Täällä on sisällä kylmä kesälläkin, taitaa olla melko tasaisesti sama kylmyys läpi vuoden. Ja nyt on kylmä ulkonakin. Systeri sen hyvin blogissaan sanoi, talvi on silloin kun ei pärjää enää ulkona nahkatakissa. Tällä viikolla olen jo kolmena päivänä käyttänyt untsia nahkarotsin sijaan. Tosin siis palelen ulkona aina kun mennään alle 20 asteen, mutta palelulla on tasonsa, normaali ja ekstra. Ja kun nahkarotsissa mennään extran puolelle, on talvi.
 
Onneksi meillä on edes himassa nykyään lämmin 🙂 Ja takkaakin pystyy polttamaan taas, toissailtana sen äärellä jo nautittiin vähän viiniä ja iltapalaa! Ja onneksi reissu Kanarialle mutsin tykö lähestyy – helmikuu on ennen kuin huomaankaan, jos aika tätä vauhtia jatkaa kulkuaan. Eihän reissuun ole kuin reilu 2kk! Mut systeri, se pääsee jo kuukauden päästä reissuun. Voi kun pääsis mukaan jo sillon… Oikeeta aurinkoo, josta saa ihan oikeesti deevitamiinii. Tarvii!