Lentokerosiinista rättikauppaan

Hei, olen ilmastopassiivi. Olen lihansyöjä (tai oikeammin sekasyöjä, sillä syön kasviksiakin oikein mielelläni, vege-nuortani monipuolisemmin). Juon ice latteni ja gin tonicini muovipillillä. Ajelen C-SUV mersullamme ja ostan vaatteita ruotsalaisista rättikaupoista (jos kohta muualtakin). En hyvitä lentopäästöjäni rahalla, sillä minulle ei tule huonoa omaatuntoa lentämisestä, ja vaikka tulisikin, ei minun rahalahjani niitä päästöjä miksikään muuttaisi.

Olen eettisesti arveluttava syntinen. Olen kuluttajansyyllistyskriittinen. Meren muovisaaste ei vähene sillä etten käytä pillejä, sillä minun pillini poltetaan Vantaalla savuksi ilmaan (hengitänkö siis mikromuovia sen takia? sitä en tiedä). Lentokoneet lentävät, vaikken minä lentäisi niiden mukana. Junat ja laivat kuluttavat erinäisiä energialähteitä niinikään ja kulkevat valinnoistani riippumatta. Karjaa kohdellaan niinkuin kohdellaan söin minä sitä lihaa tai en.

Kuulen sanottavan, että kun riittävän moni kuluttaja äänestää jaloillaan, jokin muuttuu. Ehkä muuttuu, ehkä ei. Tuliko McDonaldista parempi firma sillä, että ihmiset jonkin aikaa boikotoivat sitä, kunnes unohtivat syynkin ja palasivat hampurilaisten ääreen? Tuskin. Jos lakkaamme syömästä broileria, aletaanko niitä kohdella inhimillisemmin? Tuskin.

En yritä sanoa, etteikö kuluttajalla olisi eettistä vastuuta. Olen kuitenkin lopen kyllästynyt yksityishenkilöiden syyllistämiseen siinä missä vastuun kuuluisi olla palvelun tai tuotteen tuottajalla. Moni yritys on ainakin sloganiinsa lisännyt jotakin vastuullisuudesta ja eettisyydestä ja pieni ihminen ostaa reilun kaupan kahvia luullen tekevänsä hyvän teon. Oikeasti sekin on vain markkinakikka, sillä reilusta kaupasta on reiluus useimmiten kaukana.

On helppo sysätä vastuu kuluttajien syliin ja väittää, että vain kulutuskäyttäytymistä muuttamalla yrityksetkin muuttuvat. Tosiasassa tämä on hallitusten ja valtaapitävien vastuunpakoilua. “Katsotaan onko kansa tosissaan ja muutetaan mainoslauseita sen mukaan, mikä eniten aiheuttaa huutoa.” Sieltä valtaistuimilta nimittäin löytyvät myös ne, jotka yritysmaailmassa vaikuttavat. Sieltä taustalta löytyvät ne verkostot, joilla yritykset pyörivät. Ne, joiden pitäisi kantaa vastuu eettisestä tuotannosta ja päästöongelmista.

Kaiken takana on tietenkin se sama vanha raha. Oravannahat ja kultakolikot ja muut sen sellaiset, joita ihminen haluaa haalia itselleen. Raha tätä maailmaa pyörittää. Ymmärrän, että tästä on melko helppo vetää suora viiva kuluttajaan ja sanoa, että jos kuluttaja valitsee kenelle rahansa antaa ja mitä rahallaan tekee, joutuvat häviäjäyritykset miettimään uudemman kerran toimintatapojaan.

Ongelmaksi muodostuu pakko. Ihmisen on pakko syödä. Pakko pukeutua. Pakko olla puhdas ja siisteissä vaatteissa töissä – sikäli mikäli sattuu olemaan sellaisessa työssä. Pakko päästä töihin. Pakko matkustaa työn puitteissa, työstä tietenkin riippuen. Pakko saada rahansa riittämään tähän kaikkeen, joten valintoja varsin usein ohjailee yksinkertainen matematiikka: miten saan eniten sillä rahalla, mikä minulla on käytettävissä. Siitäkin huolimatta, että aina on joku ilmasto- tai etiikkakohu joka jollakin tavalla itse kunkin valintoja koskettaa.

Jotkut yhteisöt sitten ovat keksineet varsin ovelan tavan saada rahaa lähes tekemättä mitään. “Hyvitä lentopäästösi antamalla meille rahaa niin me kampanjoimme (ehkä) puolestasi ilmastonmuutosta vastaan!” Ehkä kampanjoivat, ehkä eivät. Ehkä istuttavat puun, jota se, jonka peltoalaa se puu pienentää, ei peltonsa laitaan halunnut. Ihminen on ostanut hyvän omantunnon, vähän niinkuin se etävanhempi, joka antaa lapselle ylisuurta kuukausirahaa kompensoidakseen poissaoloaan tämän elämästä.

Olipa kyse sitten vaateteollisuudesta, viljelystä, lihantuotannosta, lentämisestä, laivaliikenteestä, ilmastonmuutoksesta, saasteista, lapsityövoimasta tai mistä tahansa, on vastuu viime kädessä palvelun tai tuotteen tuottajalla, ja yksittäisten ihmisten sijaan pitäisi painostuksen tulla hallituksilta. Niiltä, jotka tekevät laaja-alaisia päätöksiä, ei niiltä jotka miettivät ostaisivatko farkkunsa H&M:stä vai BikBokista. Niiltä, joilla on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa asioihin.

Välillä uhkaan vaipua eräänlaiseen epätoivoon. Välillä mietin, oliko maailma sittenkin parempi paikka synkällä keskiajalla, jolloin minäkin luultavasti räpistelisin elantoani jonkun herran ja rouvan kodinhoitajana, jos minua oikein olisi elämässä onnistanut. Kun ei vielä ollut sähköä, eikä öljystä tienneet kuin arabimaiden asukkaat, eivätkä hekään osanneet sitä maasta porata (tai tienneet mitä sillä olisivat tehneet). Olisiko maailma parempi, jos emme mistään mitään ymmärtäisi?

Toisinaan Saarnaajan sanat kaikuvat päässäni. “Turhuuksien turhuus, kaikki on turhaa.” “Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla.” “Missä on paljon viisautta, siellä on paljon huolta, ja joka tietoa lisää, lisää tuskaa.”

“Harva tietää halpavaatteen todellisen hinnan” alkaa otsikko Ylen artikkelissa, jossa kuluttajille kerrotaan, että btw, halpa pikamuoti saatuttaa enemään kuin lentäminen. Hupsis! Ei riitäkään, että sovitan lentosyntinin, nyt saa sitten kantaa syyllisyyttä vaatekaapinkin sisällöstä! Ja muuten, se joka luulee “merkkivaatteita” ja “laatua” ostamalla säästävänsä ilmatilaamme ja vähentävänsä lapsityövoimaa, voisi nostaa päänsä takamuksestaan ja ymmärtää, että ei ne ralflaurenit ja deeänkooyyt ja mitä nyt lie ole yhtään sen eettisempiä yrityksiä kuin henkkamaukat ja ginatrikootkaan.

Voisikohan ehkä joku näistä HS:n artikkelissa mainituista organisaatioista lisätä sivuilleen laskurin “kuinka paljon pitää maksaa jotta saan hyvitettyä viimeisimmän mekko-ostoni ja, ai piru! ne kengätkin!” Siis niille jotka potevat ilmastoahdistusta. Itsehän vain kuljetan mukanani pyyhettä ja odotan Vogoneita räjäyttämään maapallon pois intergalaktisen valtatien tieltä. Paljonkohan niiden avaruusalus muuten saastuttaa?

“Katso: sorrettujen kyynelet!
Ei ole heillä lohduttajaa.
Katso: sortajien väkivalta!
Eikä lohduttajaa ole.”

[Edit: Vaikka minua nyt kyllä hiukan sapettaakin se, että muovipillit (ja monta muuta muoviasiaa) kieltävä laki on juuri hyväksytty EU:ssa ja astuu voimaan vuonna 2021, ainakin se on vastuunotto oikealta taholta. Vaikka minun muovipillini palaakin Vantaalla, ei kaikkialla muualla näin ole. Jospa kertakäyttöastioita valmistavat yritykset NYT alkavat valmistella oikeasti hajoavia luonnonmateriaaleista valmistettuja lautasia jne. Btw. Muovin vähentämiseksi olisi syytä palata aitoihin nahkatuotteisiin, mutta sitten vastassa onkin eläinaktivistit. Ei me täällä voida mitään tehdä tuhoamatta palloa.]

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.