Hiljenevään iltaan

Siitä on sellaiset kymmenkunta vuotta kun viimeksi olin kummitädin vanhempien kotona tuolla Lahden pohjoispuolella. Siitäkään visiitistä (kummitäti muuten tiesi sanoa, ettei ole koskaan kuullut kenenkään muun käyttävän sanaa “visiitti” kuin meidän perheen, siis mummini, äitini, minun ja ehkä siskoni) en muista paljonkaan, oli kummitätini äidin hautajaiset ja muistotilaisuus.

Muistoni tuosta paikasta, jota kummitätini kutsuu landeksi kuten me isoäitini kesäpaikkaa, ovat enimmäkseen 20-30 vuoden takaa. Ajalta, jolloin olin teini tai melkein. Tyttärieni ikäinen.

Pelattiin kellarissa räsypokkaa kummitädin pojan ja siskoni kanssa, ongittiin (ja tapoin ensi kertaa kalan itse), uitiin ja saunottiin (ja maistoin ensi kertaa tupakkaa, kun äitini poltti yhden kummitädin miehen Camelin rannassa), lyötiin tennispalloa autotallin ovea vasten ja brassasin sillä, miten pystyin karate-potkaisemaan korkeammalle kuin kummitädin pojan pää oli. Pelattiin sulkista, rakennettiin parvella mekanoilla, unelmoin teinirakkaudestani yläkerran katosta riipuvassa rottinkituolissa (se on siellä vieläkin!) Abban soittaessa Angel Eyesia. Paikka oli minusta liki maaginen.

Joskus 90-luvun alussa siellä asusti 80 kania, joista kaksi rantautui meille ollessani kuudentoista. Toinen niistä, siskoni kani, jatkoi elämäänsä kaupungissa kunnes se piti lopettaa, mutta minun kanini, Jercy, päätyi takaisin landelle mennessäni naimisiin exäni kanssa. Kävin sitä pari kertaa katsomassa. Se eli hyvän loppuelämän landella, mutta minun oli sitä hirveä ikävä.

Sitten elämä vei. Äitini paras ystävä läpi vuosien säilyi äitini parhaana ystävänä. Kummitätini säilyi kummitätinäni, mutta yhteys oli katkonaista ja enimmäkseen äitini välityksellä kulkenutta. Nyt äitini on poissa, ja aivan kuten minusta yhtäkkiä kummitätini tuntui läheisemmältä, kummitätini selvästi tuntee nyt minut läheisemmäksi. Äitini on poissa siitä välistä. Kummitätini on perhettä. Hänen poikansa luuli pitkään olevansa meidän serkku, vaikka niin ei oikeasti ole. Veri, vesi, who gives a sh*t? Serkku mikä serkku. Täti mikä täti.

Kummitäti kutsui meidät landelle eiliseksi, mutta unohti sanoa, että kutsuun sisältyi yöpyminen. Minun olisi pitänyt tietää ilmankin, mutta jonkinsortin korrektius on hämärtänyt näkökenttäni. Meillä ei ollut mukana hammasharjoja, astmalääkkeitä, vaihtovaatteita, mitään. Yöksi jäätiin silti. Haettiin miehen kanssa hammasharjat läheiseltä ABC:ltä (kuka sanoo ettei 24/7 liikennekeitaista ole joskus iloakin?). Vaihtovaatteet ovat yliarvostettuja, ja onneksi sekä minä että tosikoinen pärjätään ihan hyvin päivän tai pari ilman astmalääkkeitä.

Pakattiin siis eilen itsemme, koira, kalastuvälineet ja simmarit autoon joskus vähän ennen puolta päivää ja ajettiin sinne, kummitädin landelle. Autoa vastaan jolkotti kummitädin koiravanhus Torsti, suloinen mäyris, jolla on vähän vino hammas ja iän myötä hidastunut jolkotus. Perässä tuli kummitädin mies, nappasi koiran että saatiin auto parkkiin. Ei olla nähty hänen kanssaan senkään vertaa kuin kummitädin kanssa. Aikoihin.

Meidät patistettiin saman tien lounaspöytään. Erinomaisen lounaan jälkeen mies, tosikoinen ja keskimmäinen lähtivät kalaan (saamattaa saaliiksi sintin sinttiä – oli kuuma päivä). Esikoinen ja minä käytiin kumpikin välillä Meggien kanssa rannassa, mutta enimmäkseen istuttiin auringossa (tai varjossa, esikoinen ei ole ihan samanlainen aurinkoaddikti kuin minä) kummitädin kanssa juttelemassa.

Kummitädin mies lämmitti illemmalla saunan, josta käytiin ensin nauttimassa mies, minä ja tosikoinen, ja sen jälkeen vielä miespoppoo: kummitädin mies ja veli (joka oli aiemmin liittynyt seuraan myös) ja minun mies. Naisväki istuttiin pihalla kunnes tuli liian kylmä ja siirryttiin keittiöön.

Paikassa on paljon, mikä on aivan kuten ennen. Se katosta roikkuva rottinkituoli, savusauna jonka voi nykyisin lämmittää savukiukaalla tai tavallisella (yleisemmin ja eilenkin käytössä), talon kalustukset ja tilukset. Moni asia on kuitenkin toisin. Kummitätini äiti on poissa, mutta kummitätini on nyt aivan kuten äitinsä silloin kuin minä olin nuori. Kummitätini isä on dementoitunut, ja kummitäti hoitaa isäänsä veljiensä avustuksella.

Oli häkellyttävää nähdä kummitädin isä kymmenen vuoden jälkeen. Vaikka tiesin hänen kuntonsa, se oli silti hätkähdyttävää. Muistan hänen miehisenä vähäpuheisena miehenä, vähän machona. Ja tajusin jälleen, kuinka paljon kummitädin poika muistuttaa isoisäänsä. Vuosi vuodelta enemmän, hänenkin vanhetessaan. Vaikka muistan hänet parhaiten pikkupoikana, joka hävisi minulle räsypokassa ;)

Mentiin nukkumaan vasta myöhään, ja herättiin tänä aamuna vasta myöhään. Teinin kännykästä oli loppunut akku (“Miten teillä voi akku kestää niin kauan??!?” “Me ei kuunneltu musaa ja juteltu kaverien kanssa skypessä koko eilispäivää.”), eikä laturia ollut mukana (eikä talossa liion), joten oli tänään vähän pahantuulinen teini, joka olisi halunnut kotiin heti aamupalan jälkeen, eikä vasta neljän maissa kuten miehen kanssa oltiin päätetty.

Tosikoinen oli illalla saunomisen yhteydessä nykinyt muutaman minisintin, ja mies saanut kummitädin veljeltä kalastusvinkkejä kyseiselle järvelle, joten perheen kalastajia syyhytti päästä kokeilemaan onneaan vielä kerran. Eihän se kala siinä kuumassa syönyt siltikään, ja ainakin tosikoinen taisi olla vähän kuumasta kärttyinen, joten vähän pettynyt seurue palasi rantaan juuri kun minä tulin sinne varovaiselle “uinnille” hikoiltuani auringossa pari tuntia kummitädin kanssa juttelemassa.

Jalkani on yhä paketissa, mutta kävelin rantaan ja takaisin useamman kerran (sinne on pikkuisen matkaa). Rauhallisesti mennen se ei juurikaan kävelystä kipeytynyt, mutta ei tykännyt ollenkaan siitä, kun kiipesin vähän matkaa metäspolkua piipahtamaan aitalla, missä roikkuu kettingeistä puisia taideteoksia. Uimassa en eilen saunasta uskaltanut (siis sen jalan takia) käydä, mutta tänään laskeuduin varovasti laiturin nokasta reisiin ulottuvaan veteen ja kyykistyin veteen läiskyttelemään. Kyllä virkisti!

Eilen päivällä tuuli, vaikka olikin kuuma. Tänään päivällä tuuli, vaikka oli kuuma. Eilen tuuli tyyntyi illaksi, kuten niin monesti. Siellä landella ukkospilvet alkoivat kerääntyä taivaalle lähtiessämme sieltä kotia kohti lohikeittolounaan jälkeen. Helsingissä ei ukkospilviä näy ja tuuli on taas tyyntynyt ja ilta on lämpöinen. Pikkuhiljaa talokin hiljentyy yöhön, kun tytöistä 2/3 menee nukkumaan, minä ja mies kömmitään yläkertaan ja ennen pitkää teinikin kaivautuu peittonsa alle.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.