One of those mornings…

…when it would’ve been best to just stay in bed and not try to do anything. Uhkasi meinaan kuppi keikahtaa nurin ihan täysin ja ärisin ja murisin ja hakkasin mielessäni läppäreitä tuhannen päreiksi. Teaser: tarina sai onnellisen lopun ja noin aamukahvista asti on kaikki taas mennyt niinkuin pitääkin. Normipäivä.

Kahden aikaan yöllä kännykkäni äännähti vaativasti. Olin unohtanut laittaa sen lataukseen, ja nyt se kertoi mehun olevan lopussa, “tee jotain!”. Haparoin unisena piuhaa lattialta, työnsin pistokkeen seinään ja toisen pään puhelimeen ja kuittasin kännylleni: “kaikki hyvin, nukutaan taas.” Nukuttiinkin, melkein aamuun asti. Aamuvirkut tai pakosti siihen aikaan nousijat, don’t bother, tiedän ettei 6:15 ole kummoinenkaan aika nousta teille, mutta minulle, uuh. Kun ei ole aamunvirkku niin ei ole! Vaikka menin  nukkumaan jo puoli yhdentoista maissa.

Kelloni siis soi 6:15 ja siihen oli pakko nousta. Pakko mennä herättämään tosikoinen, joka oli (jälleen, ennalta-arvattavasti, ihan yhtä aamuntorkku kun on) sammuttanut oman herätyksensä kuudelta ja jatkanut onnellisena uniaan, kunnes kampesin neidon ylös sängystä. Tai no, ainakin hereille, tai ainakin heräilemään. Kömmin itse takaisin omaan sänkyyni, kuunnellen jatkuvasti, nouseeko se typy vai ei. Huhuilin välillä perään, kunnes viimein kuulin tytön könyävän ylös ja suihkuun. Kymmenen minuuttia myöhemmin menin hätistelemään pois suihkusta samalla kun nousin laittamaan eväitä pienelle luokkaretkeläiselle.

Siinä samalla kun patistin tytärtä pukemaan paidan, ja sitten sukan, ja toisenkin sukan ja “voi ei, miten noissakin verkkareissa on jo reikä!”, “en laita farkkuja!”, minua alkoi entistä enemmän kiukuttaa mokoma ylen aikainen lähtö Suomenlinnaan. Kai sinne nyt olisi ehtinyt tuntia myöhemminkin lähteä, normaalin koulupäivän alkaessa! Tosikoinen pakkaili laukkuaan retkelle ja ihmetteli, miksi olin laittanut kännykkänsä ja avaimensa sinne laukkuun. “Minne sitten?” “Koululaukkuun, ne jätetään luokkaan.” Siis mitäh? Tytär väitti kivenkovaa open sanoneen, että koululaukut otetaan mukaan kouluun ja ne jätetään luokkaan, vaikka luokkaretkitiedotteessa selkeästi luki, että lähtevät heti aamusta retkelle ja pääsevät kotiin heti koululle palattuaan. Ainakin näin muistin. Turhaa kai lapsen on monta laukkua kanniskella mukanaan?

Koska minulla ei ollut retkestä paperia, asiaintilan tarkistaminen Wilmasta, nopeasti vain tuosta työkoneelta. Joka ei halunnut käynnistyä. Ei. Ei. Ei! Mikä #¤%%#”¤!! sillä nyt on?! No, kotikoneelta sitten. Joka ei meinannut sekään käynnistyä. Tai siis kone käynnistyi, mutta Windows ei. Ja kun lopulta käynnistyi, kesti sillä ikuisuus saada itsensä käyttökelpoiseksi. Ja kello kävi. Lopulta sai tsekattua tiedotteen, ja tytär lähti koulua kohti ilman koululaukkua – ja sanoin että jos opella on jotain valittamista, voi osoittaa valituksensa minulle. Anarkisti-äiti. Mutten vain ymmärrä, miksi lapsen pitäisi kantaa kaikki kirjansa eestaas, jos kerran koko koulupäivä kuluu retkellä!

Tosikoisen lähdettyä kouluun, käperryin hetkeksi sohvalle tuumaten, että se työkone saa odottaa, nyt en kyllä hetkeen tee mitään. Mutta takaraivossa kaivoi, joten nousin kuin nousinkin sohvalta noin minuutin kuluessa ihmettelemään konettani, johon olin eilen yrittänyt vaihtaa neligigaiset muistikammat kasigigaisiksi, mutta kone hylki kampoja, vaikka kaikkien ilmoitettujen speksien mukaan sen olisi pitänyt tukea niitä. Entisillä muisteilla kone kuitenkin eilen vielä käynnistyi hyvin, miksei siis tänä aamuna samoilla kammoilla enää?

Ehkäpä, jollei aamu olisi ollut niin pahuksen aikainen, ja kellokin vasta vaille aamukahvi, jota en vielä ollut jaksanut keitellä, olisin keksinyt syyn käynnistymättömyyteen vähän vähemmällä vaivalla. Mutta koska aamu oli vieläkin varhainen enkä ollut vielä saanut kofeiiniboostiani, I ended up screwing and unscrewing for a good while, testaten ilman yhtä muistia ja sitten toista ja… kunnes lopulta nappasin bluetooth-hiiren lähetin-USBin irti koneesta ja sehän starttasi nätisti. Kirosin hiljaa mielessäni, laitoin muistit paikalleen ja kävin BIOSissa vaihtamassa bootti-järjestyksen. Eilinen BIOS-päivitys oli muuttanut sitä niin että yritti sitten buutata tikulta kun se oli kiinni. Jees ja just.

“Saanks mä mennä takas nukkumaan?” kysyin esikoiselta joka oli siinä katsellut ruuvailuani, ja sain vastaan vain tyhjän katseen. Okei. Nousin kahvinkeittoon ja aamupalan laittoon tyttären tallustaessa suihkuun, ja kuten sanottua, aamukahvista saakka business as usual. Väsyttää.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.