11-vuotiaan äiti

Ei tarvinne olla 11-vuotiaan äiti surrakseen, järkyttyäkseen, suuttuakseen, kokeakseen tunteen jos toisenkin lukiessaan uutisen 11-vuotiaasta tytöstä, joka kuoli rattijuopon auton alle. Viikintiellä, ei aivan meidän naapurustossa, mutta ystäväni perhe asuu siinä vieressä, heidän tyttärensä ilmeisesti tunsikin uhrin. Uutinen tuntuisi luissani ja ytimissäni joka tapauksessa, mutta kyllä tunteen moninkertaistaa se, että itsellä on samanikäinen tytär. Ajatuskin siitä tuskasta, joka tyttärensä menettäneellä äidillä – ja koko perheellä – on, särkee omankin sydämen. Voin vain kuvitella, pienen palan siitä, sillä pitemmälle en uskalla etten hajoa.

Uutinen nostaa pintaan mörön, jota ei haluaisi ajatellakaan. Ei ole olemassakaan sellaista taikaa eikä voimaa, joka satavarmasti varjelisi lapset %&#¤”%)!!! ääliöiltä, jotka kiipeää autonsa rattiin, vaikka ovat ties minkämoisessa humalassa. Sitä tuudittautuu sellaiseen unelmaan, siihen ihmisen normaaliin selviytymisstrategiaan, siihen, missä sitä vaan ajattelee, ettei minun lapsilleni mitään voi tapahtua. Jonkun lapselle tapahtui. Se olisi yhtä hyvin voinut olla minun lapseni. Se on se ajatus, jota ei halua ajatella. Se mörkö, joka olisi parempi pitää lukittuna luolaansa, jotta selviää täysjärkisenä elämästä. Lapsista on huolta tarpeeksi ilmankin, kun tuolla kulkevat itsekseen. En halua olla varautunut pahimpaan. Haluan voida ajatella, että jos kännykkään ei vastakaan, se johtuu vain siitä että se on äänettömänä. Ei siitä että lapseni on ikuisesti äänetön.

Ensimmäinen, mitä uutisen luettuani tein, oli muistuttaa omia tyttäriä siitä että liikenteessä on parempi olla vaikka vähän liiankin varovainen kuin yhtään uhkarohkea. Että valoissakin pitää tarkistaa, että lähestyvä auto varmasti pysähtyy – nyt liukkaillahan kaikenlaista voi sattua ihan selvin päin ajavillekin, jos tilannenopeus on liian iso jäiselle tielle. Ja niin edelleen. Turvallisesti liikenteessä ja heijastimet esille ja niin edes päin. Ja sitten teki mieli kääriä lapset bubblewrapiin ja pitää vaan kotona eikä enää mihinkään päästääkään. Sillä eihän sekään mitään takaa että itse on varovainen; joku &/%¤)?#%&!!! kännikuski voi pamauttaa lapsen päälle ihan tuosta pientareeltakin!

Surun, järkytyksen ja suoranaisen kauhun – joka kerta kun mörkö saa raotettua peräkammarinsa ovea vähän isommalle – jälkeen ja ohessa tuli kiukku. Miten sellainen &!/%%#¤#(!!! voi ja saa olla liikenteessä edes! Iltiksen mukaan kyseinen valoaivo on kärähtänyt ratista tätä ennen jo seitsemän kertaa! Seitsemän! Ensimmäisen kerran mopon kahvoista 15-vuotiaana! Eihän mokoman vidiootin olisi pitänyt alun alkaenkaan saada ajokorttia! Kuinka hemmetin monta kertaa pitää ajaa humalassa jäädäkseen kiinni seitsemän kertaa! Minä olen tämän 13-vuotisen ajourani aikana osunut puhallusratsiaan ehkä about tuon seitsemän kertaa. Tästä melkein voisi päätellä, ettei kundi selvin päin ajakaan jos joka puhalluksella on promilleja veressä! Vaikka luultavastikin tämä kaveri on kärähdellyt ihan muutoin kuin perusratsioissa. Silti, tai vielä pahempi.

Ajokortittomuushan ei yksin takaa ajamattomuutta. Kuinka moni ajokortiton ajaa autoa silti? Etenkin kännissä, kun arvostelukyky on muutenkin miinuksella. Jos on patologinen kännikuski – siis jos ei oikeasti tajua että jos ottaa ei aja – ei ehkä kortin hyllyttämisestä ole paljon apua, ennemmin pitäisi ko. henkilön vakituisesti ajamiin autoihin laittaa se alkolukko. Onhan se Suomessakin käytössä, tiettävästi kortin kuivumisen valinnaisena vaihtoehtona. Nyt siitä heräsi muutama ministerikin taas puhumaan, siis sen laajemmasta käytöstä. Nyt kun ensin piti yhden 11-vuotiaan tytön äidin menettää lapsensa.

Promillerajan alentamisestakin on tämän myötä taas ollut lehdissä juttua. Jep, promillerajan alentaminen varmasti vähentäisi pienessä sievässä ajamista, ei huono. Mutta ne, jotka toistuvasti puhaltelevat isoja lukemia, pitäisi saada muilla keinoin kuriin. Mitä sillä promillerajalla on väliä, jos kaveri puhaltaa yli kaksi promillea mittariin? Alkolukkoa kehiin, ja kuten poliisiylijohtaja Paatero ehdottaa, toistuvasti humalassa ajavat hoitoon.

Vuodatus. Tuntuu vaan niin pahalta. Tuntuu pahalta sen äidin puolesta, joka ei enää koskaan näe tyttärensä hymyä, näe tyttärensä kasvavan aikuiseksi, jonka tytär ei enää tule kotiin. Tuntuu pahalta tiedostaa, että se voisin yhtä hyvin olla minä. Että minunkaan tyttäreni eivät ole suojassa. Tiedän, että kaikkea voi tapahtua silloinkin kun ihmiset ajavat selvin päin. Tiedän itsekin, miten monta virhettä liikenteessä tekee virkeänä, tiedän myös miten monta enemmän tekee ihan vain väsyneenä. Mistä olisin vihainen, jos yliajaja olisikin ollut ihan selvä ja vaikka vain väsynyt? En tiedä. Se ei silti poista sitä, että humalassa ei vaan pidä ajaa!

One thought on “11-vuotiaan äiti

  1. Muistan käyneeni läpi samoja ajatuksia, kun kuutisen vuotta sitten juhannuksena ajelimme aamuyöllä juhannustansseista kotiin. Muutaman kilometrin päästä kotoa oli autonromu, katkennut valopylväs ja ambulanssi paikalla vilkut päällä. Seuraavana päivänä saimme kuulla, että poikamme 13-vuotiaan kaverin elämä oli päättynyt sillä kohtaa 15-vuotiaan rattijuopon kyydissä yli satasen tuntivauhdissa 50 km:n rajoitusalueella.

    Silloin ajattelin, että ihan hyvin oma poika olisi saattanut olla siellä kyydissä…

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.