Jos aloittaa asian positiiviselta puolelta, yksikään ihminen ei ole kuollut eikä loukkaantunut ja puolet hevosistakin on vielä sentään vahingoittumattomia. Silti se lohduttaa jotenkin laimeasti, kun puolet hevosista on palanut kuoliaiksi. Tuntuu pahalta, itkettää. Erityisen pahalta tuntuu ajatella tyttäreni surua – hänhän siellä ratsastaa, hänhän niitä hevosia ja poneja ensisijaisesti hoiti. Elämä jatkuu, tallin toiminta jatkuu tauon jälkeen. Mutta pahalta tuntuu tallin omistajien puolesta – juurihan eilen iloisesti rupateltiin siinä tallin ulkopuolella! Ja pahalta tuntuu kaikkien muiden tallilaisten puolesta. Miten sitä osaa tukea tytärtä oikein tämän käsittelyssä?

Jotenkin koko uutinen tuntui pahalta unelta. Eihän tällaista nyt tapahdu kuin kirjoissa ja elokuvissa! Ei tämä kuulu meidän elämään vaan johonkin pahaan, joka on vain saduissa! Uutiskuvan näkeminen, talli palaneena maan tasalle, iski kuin tikari. Kyllä, meidän talli on palanut. Kolme tai neljä tyttärenikin lempiponia mukanaan – ei sillä etteikö jokainen poneista olisi ollut yhtäläisen arvokas.

http://www.hs.fi/kotimaa/12+hevosta+kuollut+tallipalossa+Nurmij%C3%A4rvell%C3%A4/a1305545986827

Kovasti kovasti voimia kaikille joita tämä koskettaa!!!