Meillä ei vielä ole kisuliinille raapimispuuta. Se on tottunut nukkumaankin sellaisessan, joten mies aikoo kyllä tänään työpäivän jälkeen sellaisen Lumolle ostaa. Viime yönä Lumo meni nukkumaan meidän yhden sohvan alle, mutta kun oli käytävää lukuunottamatta kaikki valot sammutettu, alkoi se reppana maukua siellä sohvan alla. Nousin sitä lohduttelemaan ja vietettiin yhdessä pitkä tovi – se tuntui olevan vähän orpona, yrittäen kaikkiin mahdollisiin "tolppiin" kiivetä kuin puuhun, muttei löytänyt korkeaa nukkumapaikkaa itselleen.

Lumo on luonteeltaan meidän perheeseen niin sopiva kuin voi olla. Utelias ja energinen, vilkas ja rohkea, lempeä ja seurallinen. Hyvin pian se lakkasi arastelemasta meitä ja uutta kotiaan. Se leikkii lasten kanssa vaanien ja hyökkäillen hiirilelun kimppuun. Se hakeutuu välillä rauhoittumaan yksikseen – tosin sen tuntuu olevan vähän vaikea päästä sohvan alta pois – mutta se ei halua olla pitkään yksinään vaan tulee sinne, missä ihmisetkin on. Ja kun tytöt ottavat sitä syliin, ei se koskaan yritä raapia tai purra, vaikka vähän rimpuilisikin sylistä pois.

Viime yönä kun se naukui sohvan alla ja autoin sen sieltä pois, istuin sen kanssa lattialla pitkät tovit. Lumo kierteli ympärilläni, "kuin kissa kuumaa puuroa" 😉 aivan minussa kiinni. Se työnsi päätään kättäni vasten silityksiä kerjäten ja kiepsahteli selälleen bellyrubia varten. Välillä se kiipesi puoliksi syliini ja työnsä märän pienen nenänsä niin lähelle kasvojani kuin yletti. Ja kehräsi koko ajan kuin pieni sähkömoottori. Maltoin palata nukkumaan vasta kun se oli selkeästi asettunut uudelleen lepäämään, sohvan alle.

Tänä aamuna miehellä oli loman jälkeen ensimmäinen työaamu, joten kello soi johonkin suht epäinhimilliseen aikaan. Mies nousi, ei löytänyt Lumoa mistään kunnes se jälleen naukuili sohvan alla, jolloin mies avusteti sen sieltä ulos. Meidän aamu-uninen tosikoinen heräsi siihen kun mies laittoi Lumolle tuoreeet ruuat. Ja esikoinen heräsi siihen kun pikkusisko heräsi. Ja minä heräsin ääniin, huolissani ettei perhe ole löytänyt sohvan alla jumissa piileksivää kisua 😀

Me taidetaan olla vähän kissasekaisin koko porukka! Illalla en meinannut saada lapsia nukkumaan ennen kuin olin saanut ne vakuutettua siitä, että Lumokin jo nukkui sohvan alla eikä enää jaksanut leikkiä. Enkä itse ollut päästä nukkuman, kun kisulainen kaipasi seuraa. Ja aamulla oli koko perhe pystyssä seiskaan mennessä, myös lomalaiset. Paitsi että minä palasin sänkyyn ja torkuin kahdeksaan asti kuunnellen leluhiiren jatkuvaa kilinää…

Että pieni mustavalkoinen karvakerä voikin saada isotkin ihmiset ihan hassuiksi 😀