Siellä oli osan aikaa mediakin paikalla. Kun palattiin aamun sämpylä- ja kahvitauolta portaille ja alettiin vetää pikkutakkeja ja jakkuja päälle, oli paikalle saapunut jo koko lauma valokuvaajia, uutiskuvaajia ja toimittajia. Kertoikohan heille kukaan, että aloitimme treenit seiskalta? Ja sitä ennen puvustuksen tarkistus, eli paikalla oltiin puoli seiskan pintaan. Ja oli muuten kuuma jo silloin!
Aurinko paahtoi täydeltä terältä jo seitsemältä, eikä ollut enää jälkeäkään siitä pienestä yön vilpoisuudesta, jonka varjolla olin lähtenyt kotoa saman tien niissä mustissa pitkiksissä, joissa tanssinkin, shortsit olin pakannut mukaan kassiini. Puolisentoista tuntia harjoiteltiin, tanssiaskeleet, kuka mitenkin ja milloinkin tulee kuvaan ja niin eespäin. Meidän tanssiryhmä yhdessä toisen pienemmän ryhmän kanssa muodosti keskialueen ydin-tanssijoukon, reunoille tuli sitten muitakin matkan varrella mukaan. Ja laulaakin piti mukana, joten sanatkin piti kerrata – muttei ne nyt ihan otsikon arvoinen haaste ollut, vaikka Hesari niin otsikoikin…
Ysiltä alettiin siis kuvata. Enkä tiedä kuinka monta kertaa se oli vedetty läpi, harjoitukset mukaan lukien, siihen mennessä kun Ylen uutisten toimittaja sitä minulta kysyi. Nappasi nimittäin minut haastatteluun sieltä keskeltä. Haastattelusta näytettiin puoli ysin uutisissa kahden lauseen verran – ja tietty ottivat mukaan sen "älykkäimmän" palan – mitä älykästä voi vastata kysymykseen "onko kuuma tanssia?" kun ollaan suorassa auringonpaahteessa?! Ei, ei ollenkaan…
Enkä myöskään tiedä, kuinka monta kertaa se tuli päivän mittaan tanssittua, mutta puoli kahteen siellä vuoroin tanssittiin kohtausta uusiksi, kamerat eri kuvakulmissa, ja vuoroin pidettiin juoma- ja vilvoittelutaukoja kameroiden siirtyessä uusiin kulmiin. Kamerat olivat milloin janneniskan nokassa, milloin "hanan" päässä, milloin takaperin portaita laskeutuvan kuvaajan sylissä.
Vesi olikin paikallaan siinä helteessä. Taivaalla ei koko päivän aikana ollut pilvenhattaraakaan – ei ennen kuin illalla, kun olin jo himassa ja kaivuri pihalta lähenyt, hommat siellä vielä kesken ja ukkoskuuro teki tuhojaan keskeneräisellä pihalla sorruttaen savi-reunusta salaojaputken päälle. Joten tosiaan, siinä rappusilla kun heiluttiin tunti ja toinenkin jakkupuvuissamme, alkoivat biisin sanat saada jo lähes mantramaisen merkityksen 😉
"Hei me heilutaan taas, mutta ei me kaaduta (portaita alas, eihän! eikä kukaan kaatunutkaan!)
ehkä väsyttää vähän, mutta nyt ei nukuta (eiei, tauolla voi vetäistä tirsat taas)
Hei me heilutaan taas, mutta ei me kaaduta (ei edelleenkään, toivottavasti, eikä toivon mukaan tuo kameramieskään, eikä se äänimies, jonka melkein kamppasin…)
ei me menneisyyttä kaduta tai sitä kelata (kuka sitä muistaa ja laskee kuinka kauan tässä on oltu? meillä on kivaa!)
Ei se meidän syy oo, jos on suunta hukassa (hei camoon, johan tässä sulaa pää auringossa, ei kai se meidän syy oo, jos väärään suuntaan joskus meneekin?)
kello takaperin käy, maailma on vinossa (ei kylläkään, jos kameramiehellä on siihen mitään sanottavaa, kun vatupassin kanssa laittoin "hanaa" suoraan!)"
Oikeasti vältyttiin ihmeeksi kyllä kaikilta kompuroinneilta ja kaatumisilta, vaikka eduskuntatalon portaat ovat aika kapeat ja niissä on painumista tulleita saumoja. Eikä kukaan tainnut saada salkkuakaan päähänsä, joten ainakin haavereilta vältyttiin. Ja kaiken kaikkiaan, meillä oli hauskaa kaikesta kuumuudesta huolimatta. Sitä helpotti, kun sai välillä vähän vettä ja huilia portailla lahkeet polvissa, kengät poissa jaloista ja jakku poissa päältä.
[Netissä on kuvauksista useampikin uutispätkä ja video Hesarin lisäksi, näistä meidän kannalta parhaimman kuvan touhusta antaa iltiksen video.
System Failure for the Masses 
Olipas se erikoinen ja hieno juttu. Pitää tsiikata nuo sun laittamat linkit vielä!