"Tee muutokset esitäytettyyn veroilmoitukseesi netissä. Helppoa, nopeaa ja näppärää!" mainostetaan. No, onhan se. Jos on pankkitunnukset tai sähköinen henkkari. Mutta entäs jos ei ole sähköistä henkkaria? Ja pankkitunnukset on puolison nimissä? Mitäs sitten? Siinäpä kysymys.

 

Kuinkahan monena vuonna peräkkäin on jäänyt ilmoittamatta verottajalle työmatkakulut? Sanoisin, että siitä saakka, kun veroilmoitus tuli esitäytettynä. Tai ehkei sentään – jotenkin muistelen, että alkuaikoina esitäyttö oli vielä pelkkää bluffia, sillä eihän se silloin sisältänyt edes lainatietoja, vaan kaiken sai laskea ja ilmoittaa kuitenkin ihan itse. Eli otetaas tuo toka lause uusiksi: siitä saakka, kun esitäytetyssä ilmoituksessa on suoraan näkynyt asunto- ja opintolainojen määrät ja korot valmiina. Eli muutama vuosi.

 

Eipä kai siinä suuria summia ole hävinnyt, vaikka työmatkakulut onkin jääneet ilmoittamatta. Mutta olisihan se vähäkin tietenkin lohduttanut silloin kun tuli mätkyjä ja roimasti. Viime vuonna ei kirpaissut juurikaan, sillä saatiin varsin paljon takaisin. Tänä vuonna merkitys olisi vielä vähäisempi, noin ajatuksen tasolla, sillä palautuksia tulee vielä enemmän kuin viime vuonna joka tapauksessa.

 

Mutta koska verottaja on kerran viimeinkin siirtynyt nettiaikaan ihan oikeasti – sainhan minä kuulla jo melkein vuosikymmen sitten verovirastoon soitettuani tylyn äänen sanovan "katso vero-piste-fi", aikana jolloin ei suinkaan kaikilla vielä ollut netti ulottuvillaankaan niin kuin nykyään, mutta ei sieltä veropistefi-nettisivuilta kummoista palvelua vielä silloin saanut! – niin, koska verottaja on viimein siirtynyt nettiaikaan ihan oikeasti, otin itseäni niskasta eilen kiinni ja surffasin osoitteeseen vero.fi. Ja olihan se kätevää. Heti kun…

 

Heti kun olin selvittänyt, miten autentikoidun palveluun. S.o. miten tunnistaudun. Sillä minulla ei siis todellakaan ole sirullista henkkaria, saati sille lukijaa. Ja päivittäisessä käytössä olevat pankkitunnukset ovat miehen nimissä, eikä niiden avulla päässyt suinkaan puolison -eli tässä tapauksessa minun – verotukseen kiinni. Tuijotin aikani tunnistautumisvaihtoehtoja ja päässäni syttyi lamppu. Tapiolan tunnukset ovat minun nimissäni. Mutta missä ihmeessä ne tunnarit mahtavat olla?!

 

Tapiolan tunnutkset löytyivät, ihan kiva, ehdin jo iloita. Mutta vanha viidakon sanonta "älä nuolaise ennen kuin tipahtaa" piti tässäkin tapauksessa paikkansa. Ilo loppui lyhyeen, kun en päässytkään tunnareilla sisälle. Joko olin ymmärtänyt jonkun kohdan niiden käytöstä väärin (muistelin, että minulla oli ollut ongelmia niiden kanssa ennenkin) tai sitten ne olivat yksinkertaisesti vanhentuneet. Mene ja tiedä. Niin tai näin, tarvittiin plan B.

 

Mies kyseli, että eikös minulla ole omatkin Nordean tunnukset olemassa kuitenkin. No juu, onhan ne. Ja löysinhän minä jopa sen tunnuslukupaperin, vuodelta yks ja kaks. Mutta ei minulla ollut hajuakaan käyttäjätunnuksestani! En tiedä, milloin tunnareita olisin viimeksi käyttänyt. Pengoin, kaivoin ja kävin papereita läpi, kunnes löysin kuin löysinkin tunnukseni – ja ihmeekseni pääsin noilla iankaiken vanhoilla tunnusluvuilla sisäänkin! Se siitä tietoturvasta… Kai niiden pitäisi oikeasti joskus vanhentuakin?

 

Olkoon. Minun onneni, että pääsin sisään. Ja sen jälkeen kaikki sujuikin kuin leikki. Työhuonevähennys yhteen kohtaan ja 11xNurmijärvikortin hinta+11xHKL-sisäisen kortin hinta toiseen kohtaan. Ja painetaan Jatka ja se on siinä. Homma hoidettu. Mutten kyllä ollenkaan ajatellut, että ensin tein osa-aikaisen työhuonevähennyksen ja päälle täydet työmatkavähennykset 😀 No, eiköhän se verottaja korjaa lukuja mielensä mukaan, kyllä se omista rahoistaan huolen pitää!