Tämä kevät, se on se aika vuodesta, jolloin kaikkein eniten aina haikailen takaisin kotikonnuille, tuonne peräti 30km päähän stadiin. Jolloin päähäni tupsahtelee ajatuksia siitä, miten mukava olisi asua sittenkin vaikka Muncassa tai Töölössä tai ihan suorastaan Ulliksessa tai Kaivarissa, meren äärellä yhtä kaikki, keskellä kauneinta vanhaa Helsinkiä. "Ahtaasti kerrostalossa," huomautti mies haikailuilleni. Niinkin ehkä. Mutta kauniissa vanhassa kerrostalossa, kauniissa vanhassa remontoidussa asunnossa.
Ei kerrostalo oikeasti ole mikään paha paikka asua! Minä kasvoin kerrostalossa. Ei me asuttu ahtaasti, siskollani ja minulla oli aina omat huoneetkin. Eikä meitä ahdistanut asfalttipiha, siinä oli hyvä painella tsygällä korttelirallia. Saman korttelin alueella asui varmaan parisenkymmentä muksua, ikähaarukka 5vuotta +/- 5vuotta. Siellä leikittiin kaikki sulassa sovussa, isommat katsoivat vähän pienempien perään. Aina oli kavereita, aina oli tekemistä pihalla. Ja kesällä kuuma asfaltti paljainden jalkojen alla tuntui luontevammalta kuin aamukasteinen nurmikko.
Ajeltiin tänään ennen anoppilaan menoa Hietsun ja Kaivarin kautta, katselemassa keväistä – joskin tänään kovin harmaata – Helsinkiä. Tuo tuttu merimaisema, nuo rannat käppyräisine puineen ja vanhoine koristeellisine kerrostaloineen huusivat minulle houkutustaan. Asua siinä, meren äärellä, kävely- tai spåramatkan päässä kaikesta (lue ydinkeskustasta 😉 ). Haikeus vaan tulvi sisääni, pakahduttaen melkein. Asuu siellä lapsiperheitäkin, ihan totta, voitaisiin mekin…! Mihin tarvitaan omaa pihaa, jos pihana on koko Kaivari! Tai Töölön tai Muncan rannat kaltseineen.
Meidän lasten lapsuus on niin toisenlainen kuin omani. Heillä on tässä oma piha – ja vieressä kulkee hiekkatie! Eilen opastin systeriä tänne, vaihteeksi 😉 ja kun kuulin sanovani puhelimeen, että ajavat yhtä tietä niin kauan kunnes se muuttuu hiekkatieksi, huokaisin ääneen: "…niin sitten näette meidän talon. Hitsi me asutaan böndellä!" Minkä jälkeen melkein saatiin miehen kanssa aikaiseksi riita siitä, riittääkö hiekkatie tarkoittamaan böndeä. Ehkei yksinään. Mutta ei siihen lehmiäkään tarvita. Tämä on böndeä stadilaisen silmin. Ja joskus vaan ikävöin kaupunkia. Ja joskus vaan toivon, että lapsistani kasvaisi stadilaisia eikä nurtsilaisia.
"Don’t get me wrong", sanoin miehelleni, kun noustiin anoppilassa autosta ja mies ihmetteli vaitonaisuuttani ja alakuloisuuttani. "Don’t get me wrong. Meillä on ihana koti paikassa, jossa on hyvä asua, ja mä olen siellä onnellinen. Meidän perheen on siellä hyvä olla. Muttei se tarkoita sitä, ettenkö joskus ikävöis takas stadiin. Se on mun sisälläni, osa sitä mitä oon. Vaikka asuisin missä."
System Failure for the Masses 
Kerrostalo on ihan hyvä paikka asua. Riippuu mitä haluaa, rauhaa aamuauringossa omalla pihalla, vai asfaltinlämpöä, ja pikkuruista parveketta. meillä oli samantyyppinen tilanne tänään, kun eksä selittää lapsille miten öiti ei o ikinä halunnu asua omakotitalossa, ja lapset ei sitä ymmärrä. Kai mä olisin joskus halunnut asua omassa talossa, mutta en hänen kanssaan…milläs sen kelleen selittää.Mutta kun tarkemmin ajattelen, niin kerrostalo on mun juttuni,..ainakin silloin kun kukaan ei rutise mitä teen, ja mihin aikaan. riippuu se vähän naapureistakin missä viihtyy. Dont get me wrong…saa sitä haaveilla. Oikein lausahdettu sun miehelle.
Tässä asuttu 34 vuotta, kerrostalo, 80 neliöö, kolme huonetta ja keittiö. Joskus puhuttii et ku tytöt muuttaa koton pois, vaihetaa pienempää rivitalo asuntoo, mis o oma sauna. Noo täs sitä vaa ollaa, tytöt lentäny pesäst toistakymment vuotta sitte. Oisko nuorimmaise muutost 12 vuotta. Viis vuotta sitte täys remontti koko huushollis, ei täst nyt raaski mihkää lähtee. Hyvä lähtee reissuu, naapuri hoitaa huushollii. Mie oon syntyny maalla, mut ei oo kaipuuta "korpee", koton o hyvä olla.
Mä oon asunut ns. pikkupuolella (piharakennuksessa), kerrostalossa, kolhoosissa (=soluasunto opiskeluaikana), rivitalossa ja omakotitalossa. Aina tosin kaupungissa. Maalla en ehkä viihtyisi. Ainakin mitä olen kuunnellut työkaverin puheita, se olisi minulle painajainen! Tosin en usko, että missään isomman kaupungin keskustassakaan olisin erityisen onnellinen. Melu, pöly ja valtaisa liikenne eivät kiehdo. Haaveilen ns. kävelymatkan (n. 2 km) päästä keskustaa olevasta kämpästä kerrostalossa ja mielellään sieltä syntymäkaupungista.