..nii, hitsi kun tietäskin missä se on!

Tänä aamuna sompailtiin täällä aamukiireessä taas koko perhe yhtaikaa. Oltiin kaikki lähdössä yhtaikaa, minä tosikoisen kanssa viemään lasta päiväkotiin ja itse siitä tietenkin töihin, mies esikoisen kanssa viemään lasta oikomistarkastukseen ja sieltä kouluun ja sitten itse töihin. Kaikilla oli hoppu, lapsia sai patistaa akuankkojen sun muiden haihatteluiden parista pesulle ja pukemaan. Ja samalla laittaa itsensä lähtövalmiiksi.

Illalla oli puhuttu, että tosikoisella on metsäretki, pitää aamulla laittaa eväät. Ja aamullakin vielä vaihdettiin aiheesta miehen kanssa sana tai kaksi, mies se minua asiasta muistutti. Mutta kun olin lapsen kanssa päiväkodin ovella, oliko meillä mukana metsäretkireppu ja eväät? Ei. Eipä tietenkään! Johan tämä kevät oli mennyt metsäretkien osalta aivan liian sujuvasti, tämä oli vasta ensimmäinen unohdus tänä vuonna – kolmas retki tänä vuonna 😉

Samalla tajusin myös, että vaikka olin juuri kotona kehottanut esikoista laittamaan taas toppatakin päälle ettei tule kylmä, en silti ollut ollenkaan katsonut, missä vaatteissa tosikoinen lähti – hänen kanssaan kun vängättiin kengistä. Niinpä päiväkodin ovella huomasin myös, ettei tyttärellä ollut ollenkaan tarpeeksi päällä, ohut puku ei yhden asteen lämpötilassa riitä. Pahus. Onneksi mies ehti heittää tytölle paksumman haalarin, ja ne metsäretkieväätkin, päiväkotiin esikoisen hammastarkastuksen jälkeen.

Tämä on taas niin tätä. Aamuisin silmät vetistää väsymyksestä ja muisti ihan yksinkertaisesti vaan pätkii. Jälleen pääni kapasiteetti on niin rajoillaan – väsymyksestä kai – ettei kaikki yksinkertaisesti pysy muistissa tai prosessoidu. Normaalit duuniin ja himaan liittyvät asiat eivät tuota pulmia, mutta kaikki extra – kuten sään viileneminen uudestaan tai metsäretki toisinaan tai muut poikkeamat – rekisteröityvät hitaasti eivätkä pysy mielessä. Homma on periaatteessa hanskassa. Hanska vaan on pahasti hukassa…