Lukuperhosen toukkanen

Sunnuntaina kaivaessani laatikoita autotallista osui käsiin laatikollinen nuortenkirjojakin. Tai oikeammin kolme laatikollista, mutta vain yhden niistä avasin tällä erää. Laatikossa oli ne kaivatut Astrid Lindgrenin kirjat, jotka minä aikoinaan sain ja jotka sitten jonkinlaisen täydennyksen kera siirtyivät siskolleni ja joiden sijaintia jossain vaiheessa peräänkuulutin, kun en enää tiennyt mihin olivat joutuneet. Turns out, meidän varaston kautta meidän autotalliin. Ja sieltä nyt esikoisen kirjahyllyyn.

Houkuttelin esikoisen kokeilemaan yhden lukemista. Kirjathan ovat pitkänpuoleisia, sivuja (tosin suht väljää helppolukuista ja osin kuvitettuakin, mutta silti) on yli parisataa ja tietenkin ovat tylsän näköisiä tekstipainotteisuudessaan tähän asti lähinnä kuvakirjoja ja sarjiksia lukeneen lapsen silmissä. Ronja Ryövärintytär, josta tytär oli ennestään lukenut pätkän yhdestä Lindgrenin kootusta satukirjasta, oli kuitenkin hyvä vetonaru ja esikoinen tarttui kirjaan. Sunnuntai-iltana. Ja tänään kertoi lukeneensa sen loppuun. En ollut uskoa korviani!

Syksyn aikana tytär suoritti koulussa lukudiplomin lukemalla helpohkoja "ensilukukirjoja" koulussa, välintuntien päätteeksi. En tarkkaan ottaen tiedä, kuinka monta kirjaa siihen piti lukea, mutta aika monta kai. Kumma juttu tosin tuo välkkien päätteeksi lukeminen, ei meillä
sellaista aikaa koulussa ollut… Mutta mikäs siinä, hienoa jos siinä
välissä ehtii. Luultavasti lukuinto laajenee siitä vielä muuhunkin
aikaan ja kotiinkin. Kotona tytär on lukenut lähinnä Akun taskareita, mutta sentään viimein oikeasti lukenut niitä eikä vain katsellut kuvia, on sekin parempi kuin ei mitään.

Hieno kannustin tuollainen lukudippa! Tyttö on jatkanut lukemista koulussa (kirjastoautosta lainaamiaan
kirjoja lukenut lähinnä siis) seuraavaa dippaa varten ja nyt luki
Ronjan niinikään koulussa välkkien päätteeksi muutamassa päivässä.
Uskomaton lukuvauhti! Ei sillä, minäkin olen nopea lukemaan ja joskus pahimmassa ahmimisiässä kymmenen vanhana tai jotain luin kirjan päivässä koulun jälkeen… parhaina päivinä puolitoista. Neiti Etsiviä, Kolmea etsivää, Tiinoja – pitäisi muuten avata ne muutkin nuortenkirjalaatikot ja kaivaa esiin ainakin Tiinat! Nyt tytär valitsi seuraavaksi kirjaksi Saariston lapset, tv:stä tuttu houkutteli tuntematonta Leijonamieltä enemmän.

Esikoinen on aloittanut tämän luku-urakkansa paljon aikaisemmin kuin minä, varmaan juuri sen lukudiplomi-homman ansiosta. Minä muistan, kuinka kolmannen luokan lopulla mutsi yritti houkutella minua lukemaan kesän aikana viisi kirjaa – ja minä kauhistelin urakkaa. Enkä saanut yhtä vaivaista loppuun kesällä. Muttei kylläkään mennyt kuin seuraavaan talveen, kun aloitin tuon kirja illassa -lukuvauhdin. Luin ensin kaiken, mikä omasta hyllystä löytyi (mitä oli kohtalaisesti, minullakin vanhempien perintöä jo paljon ikiomien lisäksi), sitten luin Muncan kirjaston nuortenosaston tyhjäksi ja siihen mennessä kun olin kolmentoista, siirryin aikuisten kirjoihin. Ensin luin läpi mutsin kirjaston, sitten jälleen Muncan kirjaston.

Yhähän luen varsin paljon, sen minkä aika antaa myöten kaikkien miljoonan muun intressin ohessa. Minulla on yli viisisataa nidettä omissa hyllyissäni ja lisää tulee jatkuvasti – nytkin on Amazonilla tilaus sisällä (ja tänään tuli meili että laiva on nyt lastattu Marilkan kirjoilla 🙂 ). Tyttäret joutuvat oppimaan enkun kunnolla jos aikovat lukea mutsinsa kirjaston läpi, sillä ainakin puolet kaikista, ja 99% kaikista uudemmista hankinnoista, on enkuksi. Toisaalta hyväkin näin, eivätpähän hirveän nuorina (todennäköisesti) ala lukea jotain Cornwellejäni ym. mustempaa tavaraa.

Saa nähdä, miten tosikoinen innostuu lukemisesta, kunhan nyt ensin oppii yleensäkin lukemaan… Kirjaimet ja kirjoittaminen ja kirjat kiinnostavat kyllä – ja esimerkkiä ja kirjojahan perheestä tosiaan löytyy kyllä, ja ääneen on tytöille luettu aina. Mutta selkeästi on neideissä tässä kohdin sellainen ero, että siinä missä esikoinen mielellään äitinsä tavoin linnoittautuu sohvannurkkaan kirjan tai akkareiden kanssa (jo ennen lukemaanoppimistaan), lähtee tosikoinen mieluummin pihalle, kuten isänsä. Tosikoinenhan on nyt talvella päiväkodissakin kunnostautunut hiihtämisessä ja on kaikkiaan paljon innokkaampi liikkuja kuin siskonsa. Mutta eihän ne pois toisiaan sulje, ajankäyttökysymys.

Tosikoiselta muuten irtosi tänään eka hammas 🙂

3 thoughts on “Lukuperhosen toukkanen

  1. Lapset o nii erilaisii. Mielkii esikoine oikei pikalukija, lukion käi, het Tampereelle lukemaa Suomekiele opettjaks, sit alko ulkomaalaiste opettmine suomee puhumaa, nykysi opettaa Hyvinkääl. Aku Ankat kansiois vuuves 1972, lukenu nekkii monnee kertaa. Kuopus ei halunnu lukioo, vaa män emäntäkouluu, työskentelö koton perhepäivähoitajan, lueskolloo vähäse. Iskä lukkoo paljo, mie en, milloha oisi jonkuu kirja lukenu! Valitut Palat kyl luen tarkkaa, muut lehet sielt täält. Mukavaa tulevaa viikoloppuu.

  2. Lissäys, kyl tuo kuopus o lapsillee lukent kirjoi vaik kui paljo. Ehkä ei iltasin jaksa lukkee, nukkumatti korjaa untemaille.

  3. Lukeminen on mahtis juttu, vaikka myönnettäköön, että tässä hektisessä elämässäni en ehdi,..tai jaksa lukea nykyään juur yhtään. Kun aloitan hyvän kirjan niin uppudun kyllä siihen, enkä näöe tai kuule mtn. Tutulle kuulostaa tuo sohvannurkkaan linnoittautuminen, ja nuorena neitinä kirjaston kirjojen läpikahlaaminen. Samat kirjat ovat näemmä meitä innostaneet. lapset ovat erilaisia, meillä ainakin. Eiskoista ei saisi mitenkään lukemaan, isönsä lukee joskus mutta todella harvoin. neiti lukee, mutta ei niin innokkaasti kuin toivoisin, ja kuopunen on lukutoukka.

Leave a reply to S Cancel reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.